Ulkomaat

Iran vastasi Yhdysvaltain uusiin pakotteisiin: ”Diplomatian tie on suljettu lopullisesti”

Uusien pakotteiden kerrottiin rajoittavan Iranin johdon rahaliikennettä. YK:n turvallisuusneuvosto peräänkuulutti yöllä Suomen aikaa dialogia ja jännitteiden liennyttämistä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toteutti uhkauksensa ja määräsi maanantaina uusia pakotteita Irania vastaan. Pakotteet kohdistuvat Iranin johtoon ja erityisesti ajatolla Ali Khameneihin.

”Iranin ylin johtaja on lopulta vastuussa hallinnon vihamielisestä käytöksestä. Häntä kunnioitetaan kotimaassaan. Hän valvoo hallinnon kaikkein julmimpia työkaluja”, Trump sanoi.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan pakotteet rajoittavat Khamenein ja tämän lähipiirin rahaliikennettä. Sen mukaan Khamenei ja ihmiset hänen ympärillään ovat rikastuneet Iranin kansan kustannuksella.

”Tänään päätetyt toimet vievät Iranin johdolta taloudelliset resurssit tukea terrorismia ja alistaa Iranin kansaa”, ministeriö sanoi tiedotteessaan.

Pakotteita määrättiin Khamenein lisäksi kahdeksalle korkea-arvoiselle upseerille. Myöhemmin tällä viikolla niitä aiotaan kohdistaa myös Iranin ulkoministeriin Mohammad Javad Zarifiin.

Tiistaina Iranin ulkoministeriön tiedottaja Abbas Mousavi kommentoi twitterissä, että päätös kohdistaa pakotteet Khameneihin ja ulkoministeri Zarifiin tarkoittavat, että ”diplomatian tie on nyt suljettu lopullisesti”.

Iranin ja Yhdysvaltain nokkapokka teki maanantaista vilkkaan päivän kansainvälisessä diplomatiassa. Ratkaisuksi kaikki kaipasivat lisää diplomatiaa.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo vieraili Yhdysvaltain liittolaismaissa Saudi-Arabiassa ja Arabiemiraateissa keskustelemassa maiden yhteisestä strategiasta. Lisäksi Yhdysvallat, Britannia, Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit julkaisivat maanantaina yhteiseen tiedotteen, jossa ne kehottivat etsimään tilanteeseen diplomaattisia ratkaisukeinoja.


Tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa YK:n turvallisuusneuvosto peräänkuulutti kokouksensa päätteeksi dialogia ja jännitteiden liennyttämistä Persianlahdella, uutistoimisto AFP kertoi.

Neuvoston puheenjohtajamaan Kuwaitin luonnostelemassa lausunnossa neuvosto tuomitsi viimeaikaiset iskut säiliöaluksia vastaan. Se kutsui iskuja uhkaksi maailman energiatuotannolle ja kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle.

Lausunnossa ei mainittu Irania nimeltä, mutta kehotettiin kaikkia perääntymään aseellisesta vastakkainasettelusta. Neuvoston jäsenmaan olivat yksimielisesti tekstin takana eli sillä oli myös Iranin liittolaisen Venäjän tuki. Britannia, Ranska ja Saksa toivoivat erillisesti jännitteen liennyttämistä ja dialogia niin, että ”kaikkia kansainvälisiä sääntöjä kunnioitetaan”.

Kaksi tuntia kestäneen kokouksen aikana Iranin YK-lähettiläs kertoi toimittajille, ettei aika ole kypsä Yhdysvaltojen ja Iranin väliselle dialogille.

”Ei dialogia voi aloittaa jonkun kanssa, joka uhkaa ja pelottelee toista osapuolta”, lähettiläs Majid Takht Ravanchi sanoi AFP:n mukaan.

Trump sanoi maanantain uusista pakotteista kertoessaan, ettei Yhdysvallat hae konfliktia Iranin tai minkään muun maan kanssa, mutta se ei myöskään voi sallia, että Iran saisi ydinaseen.

”Olemme olleet hyvin pidättyväisiä, hyvin pidättyväisiä, ja se se ei välttämättä jatku tulevaisuudessa”, Trump sanoi.

Yhdysvaltojen mukaan ainoa tie eteenpäin on, että Iranin kanssa neuvotellaan uusi, kattava sopimus. Kunnes siihen päästään, maa aikoo jatkaa Iranin diplomaattista eristämistä ja mahdollisimman suuren taloudellisen paineen luomista.

”Kun Iranin hallinto päättää luopua väkivallasta ja kohdata diplomatiamme diplomatialla, se tietää, miten meidät tavoittaa”, Yhdysvaltain ulkoministeriö totesi tiedotteessaan.

Myös Iran vakuutti pyrkimystään välttää sota. Maan presidentin Hasan Ruhanin neuvonantaja Hesamodin Ashna twiittasi maanantaina, että Iran ei halua sotaa, mutta neuvotteluita uudesta ydinsopimuksesta ei voida aloittaa niin kauan kuin pakotteet ovat voimassa.

Kumpikin maa siis vaati toiselta ensimmäistä askelta.

Iranin ja Yhdysvaltojen välit ovat kiristyneet äärimmäisen kireiksi viime viikkoina. Yhdysvallat syyttää Irania hyökkäyksistä öljykuljetuksia vastaan maailmankaupan kannalta keskeisellä Hormuzinsalmella. Iran kiistää syytökset.

Viime viikolla Iran ampui alas Yhdysvaltain miehittämättömän vakoilulennokin. Yhdysvallat aikoi iskeä takaisin ohjuksin ja lentokonein, mutta Trump perui hyökkäyksen viime hetkellä.

Maanantaina Trump kehotti Twitterissä muita valtioita suojaamaan omia aluksiaan Hormuzinsalmella sen sijaan, että odottaisivat Yhdysvaltojen tekevän niin.

”Miksi me suojelemme näitä laivaväyliä muiden valtioiden puolesta [vuosien ajan] ilman mitään kompensaatiota?” Trump twiittasi.

Presidentti mainitsi erikseen Kiinan ja Japanin riippuvuuden salmen kautta kulkevista öljykuljetuksista.

”Meidän ei edes tarvitse olla siellä, sillä Yhdysvalloista on tullut [ylivoimaisesti] suurin energiantuottaja maailmassa. Yhdysvaltain pyyntö Iranille on hyvin yksinkertainen – ei ydinaseita eikä enää terrorismin tukemista!”
Persianlahden tilanne on kiristynyt sen jälkeen, kun Yhdysvallat vetäytyi Iranin kanssa solmitusta ydinsopimuksesta ja alkoi painostaa myös muita maita noudattamaan Iraniin kohdistamiaan pakotteita.

Vuonna 2015 solmitussa, historiallisessa ydinsopimuksessa YK, Euroopan unioni ja Yhdysvallat kevensivät Iraniin kohdistuvia pakotteita. Iran puolestaan rajoitti uraanin rikastamista sitoutumalla Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n asettamiin tavoitteisiin.

Iran on tähän asti noudattanut sopimusta, mutta on ilmoittanut alkavansa rikkoa sitä lähiaikoina.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Isäni mielestä ilmastonmuutos on yksi iso vitsi, ja vuosi vuodelta etäännymme entisestään” – Näin politiikka saa suomalaiset riitautumaan ja jopa eroamaan

    2. 2

      Keinotekoisella kielellä esperantolla on maailmanlaajuisesti vain noin tuhat äidinkielistä puhujaa, mutta lahtelaisessa perheessä sitä puhutaan kotikielenä

    3. 3

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    4. 4

      Nopeiden junayhteyksien rakentaminen lähivuosina ei ole realismia, sanoo liikenneministeri Sanna Marin

    5. 5

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    6. 6

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    7. 7

      Venäläiset yrittävät jälleen räjäyttää koko maailman, ainakin tv-ruudulla

    8. 8

      ”Laitoin lopulta avioeron vireille ja muutin pois” – Yli 250 lukijaa kertoi HS:lle politiikan aiheuttamista riidoista

    9. 9

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    10. 10

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    6. 6

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    7. 7

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    8. 8

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    9. 9

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    10. 10

      Moni eroaa loman jälkeen, mutta sen voi estää: ”Parisuhteen laatuun voi lähes aina vaikuttaa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    8. 8

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    9. 9

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    10. 10

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    11. Näytä lisää