Ulkomaat

Kuva hukkuneesta isästä ja tyttärestä kertoo siirtolaisten ahdingosta Yhdys­valtojen ja Meksikon rajalla

Kuva muistuttaa kouriintuntuvasti niistä vaaroista, joita köyhyyttä ja väkivaltaa pakenevat siirtolaiset kohtaavat matkallaan Yhdysvaltoihin. HS julkaisee poikkeuksellisesti kuvan kuolleista, koska se on nousemassa siirtolaiskriisin symboliksi.

Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla vallitsee kaaos, ja kuva jokeen hukkuneista isästä ja tyttärestä on nousemassa Amerikan siirtolaiskriisin symboliksi.

Meksikolaistoimittaja Julia Le Duc ikuisti valokuvaan Rio Grandea ylittämässä olleen kaksikon, jonka virtaus oli temmannut mukaansa.

Kuva muistuttaa kouriintuntuvasti niistä vaaroista, joita köyhyyttä ja väkivaltaa pakenevat siirtolaiset kohtaavat matkallaan Yhdysvaltoihin. Se on tuonut monille mieleen ikoniksi nousseen kuvan Turkissa hukkuneesta pakolaislapsesta vuodelta 2015.

Meksikon rajalla on viime päivinä kuollut useita siirtolaisia, muiden muassa vauvoja ja ainakin yksi taaperoikäinen.

Elsalvadorilainen Óscar Alberto Martínez Ramírez, 26, halusi vaimolleen ja alle parivuotiaalle Valeria-tyttärelleen paremman elämän.

Sitä varten he olivat saapuneet Yhdysvaltojen rajalle turvapaikan toivossa.

Kun perhe kuuli, että turvapaikkaprosessin alkamiseen voisi kulua Matamorosin kaupungissa viikkoja, he päättivät uida joen yli heti.

Ramírez vei ensin Yhdysvaltojen puolelle tyttärensä ja kääntyi sitten hakemaan vaimoaan. Valeria kuitenkin hyppäsi takaisin jokeen isänsä perässä.

Isä yritti pelastaa lastaan, mutta virtaus tempaisi molemmat mukaansa. Tiedot tapahtumien kulusta perustuvat uutistoimisto AFP:n näkemiin poliisin kuulustelupöytäkirjoihin.

Kun ruumiit löytyivät joesta, tyttären käsi oli yhä kietoutunut isänsä kaulan ympärille.

HS julkaisee poikkeuksellisesti lähikuvan kuolleista, koska kuva on nousemassa siirtolaiskriisin symboliksi.


Rio Grande on ylittäjilleen vaarallinen ja arvaamaton.

Silti yhä useampi turvapaikanhakija vaarantaa henkensä ja yrittää uida joen halki.

Siirtolaisille turvakotia rajalla pitävä nunna Isabel Turcios kertoo The Guardianille, että koska Yhdysvallat on vähentänyt merkittävästi turvapaikkaprosessiin päivittäin hyväksyttävien ihmisten määrää, moni kokeilee onneaan joessa.

He hyppäävät veteen ilman minkäänlaisia pelastusliivejä tai muuta turvaa.

”Ihmiset ovat epätoivoisia eivätkä malta odottaa”, Turcios sanoo.



Siirtolaisten ja etenkin siirtolaislasten olot Meksikon rajalla ovat herättäneet viime päivinä jälleen runsaasti huomiota, kun mediassa levisi tieto Texasissa sijaitsevasta täyteen ahdetusta rajakeskuksesta.

Olosuhteita on kuvattu jopa keskitysleirimäisiksi, The New York Times kertoo.


Nälkiintyneiden lasten on kerrottu elävän heitteillä. Heidät on lukittu selleihin, joissa ei ole yksityisyyttä edes tarpeiden tekemisen ajaksi.

Tiistaina Yhdysvallat ilmoitti siirtäneensä keskuksesta pois kaikkiaan noin 250 lasta, mutta The New York Timesin mukaan sata oli viety takaisin sinne jo keskiviikkoon mennessä.

”Olemme pudonneet kauas huolenpidon standardeista syvälle pimeyteen”, paikallinen demokraattipoliitikko Terry Canales kommentoi lehdelle.


Meksikokin on saanut osansa arvostelusta.

Paikallisten viranomaisten nimittäin kerrottiin viime viikolla ottaneen väkisin kiinni rajaa ylittäviä siirtolaisia.

Siirtolaisilla on lain mukainen oikeus ylittää maiden raja turvapaikkaa hakiessaan, eikä Meksiko ole aiemmin yrittänyt estää sitä.

Maan presidentti Andrés Manuel López Obrador kiisti, että niin olisi tehty nytkään. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen rajalla vartioivat 15 000 sotilasta eivät ainakaan ole saaneet moista ohjetta, AFP kertoo.

Yhdysvaltojen demokraattienemmistöinen edustajainhuone päätti tiistaina lähettää Meksikon rajalle 4,5 miljardia dollaria eli reilut 3,9 miljardia euroa humanitaarista apua.

Rahoitukseen liittyy kuitenkin tiukkoja ehtoja sen käyttötavoista. Rajoitukset ovat ärsyttäneet monia republikaaneja, joten avustuspaketti saattaa törmätä seinään vielä senaatissa.

Kaikki demokraatitkaan eivät olleet tyytyväisiä päätökseen. Avustuspaketin vastustajien mukaan rahaa ei pitäisi lähettää rajalla toimiville tahoille, jotka edistävät presidentti Donald Trumpin agendaa ja kohtelevat siirtolaisia huonosti.

Avustusta vastaan äänesti esimerkiksi demokraattien vasemmistosiiven keulakuvaksi noussut Alexandria Ocasio-Cortez.

Rajalla hukkuneista otettu kuva nousi nopeasti poliittiseksi aseeksi Yhdysvalloissa.

Monet demokraattien presidenttiehdokkuudesta taistelevat poliitikot, kuten Kamala Harris ja Beto O’Rourke, moittivat Trumpin siirtolaispolitiikkaa epäinhimilliseksi.

”Trump on vastuussa näistä kuolemantapauksista”, O’Rourke kirjoitti Twitterissä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    2. 2

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    3. 3

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Keinotekoisella kielellä esperantolla on maailmanlaajuisesti vain noin tuhat äidinkielistä puhujaa, mutta lahtelaisessa perheessä sitä puhutaan kotikielenä

    6. 6

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    7. 7

      Nopeiden junayhteyksien rakentaminen lähivuosina ei ole realismia, sanoo liikenneministeri Sanna Marin

    8. 8

      Trump aikoo soittaa Ruotsin pääministerille auttaakseen Tukholmassa vangittuna olevaa räppäri Asap Rockya

    9. 9

      Helmikuussa 1945 syntyi natsien keskitysleirissä suomalainen tyttö – Lea Kulonurmi kertoo HS:n haastattelussa, miten hän selviytyi

      Tilaajille
    10. 10

      Susanna Saapunki juoksee kesät jopa 20 kilometrin matkoja Italian Alpeilla ja on hämmästyttänyt paikalliset kestävyydellään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    4. 4

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    5. 5

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    6. 6

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    7. 7

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    8. 8

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    9. 9

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    10. 10

      Moni eroaa loman jälkeen, mutta sen voi estää: ”Parisuhteen laatuun voi lähes aina vaikuttaa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    4. 4

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää