Ulkomaat

Britannia otti haltuunsa iranilaisen säiliö­aluksen, Iran tuomitsi laivan ”laittoman pysäyttämisen”

Gibraltarin tapahtumat saattavat kiristää Iranin ja lännen välejä, myös Espanja närkästyi Britannian puuhista.

EU-pakotteiden vastaisesti Syyriaan öljyä kuljettanut, torstaina Gibraltarilla pysäytetty säiliöalus on osoittautunut iranilaiseksi, kertovat muun muassa uutistoimistot Reuters ja AFP.

Poliisi ja tulliviranomaiset pysäyttivät Afrikan mantereen ympäri kiertäneen Grace 1 -aluksen Britannialle kuuluvalla alueella Espanjan eteläkärjessä torstaiaamuna. Tehtävässä heitä avusti Britannian merijalkaväki.

”Olemme ottaneet aluksen ja sen kuljettaman lastin haltuun”, Gibraltarin pääministeri Fabian Picardo sanoi AFP:n mukaan.

Suurikokoisen, 330-metrisen aluksen epäiltiin olleen matkalla Syyrian länsirannikolla sijaitsevaan Baniyasin öljynjalostamoon. Öljynjalostamon omistajayhtiö kuuluu EU:n pakotteiden piiriin.

Espanjan ulkoministeri Josep Borrell kertoi, että pysäytys olisi tehty Yhdysvaltain pyynnöstä. Myöhemmin Borrell ilmoitti Espanjan harkitsevan virallista protestia, koska Espanja pitää Britannialle kuuluvaa Gibraltaria ympäröiviä vesiä ominaan.

”Tutkimme tapahtumien olosuhteita ja kuinka tapahtumat vaikuttavat itsemääräämisoikeuteemme”, Borrell sanoi The Guardianin mukaan.

Iranilaisaluksen 28-henkinen miehistö on kuulusteltavana, mutta ainoastaan todistajina – ei epäiltyinä rikollisina, Britannian edustaja sanoi perjantaina Reutersin mukaan. Kuulusteluissa yritetään päästä selvyyteen siitä, mihin alus oli matkalla.

Suurin osa miehistön jäsenistä on intialaisia. Muut tulevat Pakistanista ja Ukrainasta.

Gibraltarin viranomaiset eivät tarkentaneet torstaina sitä, mistä alus tai sen kuljettama raakaöljy olivat peräisin. Laivan sanottiin seilaavan Panaman lipun alla. Iran kertoi myöhemmin säiliöaluksen olevan sen omistuksessa ja tuomitsi omien sanojensa mukaan sen ”laittoman pysäyttämisen”, AFP kertoo.

Perjantaina se vaati Britannialta säiliöaluksen välitöntä vapauttamista ja kutsui Britannian Teheranin-suurlähettilään tapaamiseen. Iran kritisoi maata siitä, että se on noudattanut Yhdysvaltain pyyntöä.

Yhdysvalloissa teko sai sen sijaan positiivisen vastaanoton. Presidentti Donald Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton riemuitsi pikaviestipalvelu Twitterissä uutisen olleen ”erinomainen”.
Gibraltarin tapahtumat saattavat kiristää jo ennestään tulehtuneita Iranin ja lännen välejä entisestään.

Iranin vallankumouskaartin komentaja Mohsen Rezai varoitti perjantaina pikaviestipalvelu Twitterissä Britanniaa säiliölaivan haltuunoton mahdollisista seuraamuksista.

”Jos Britannia ei vapauta iranilaista alusta, niin [Iranin] viranomaisten velvollisuus on takavarikoida Britannian öljyalus”, hän sanoi Reutersin mukaan.

Kesäkuussa Iran ja Yhdysvallat kävivät puolestaan jo lähellä sotaa, kun Iran ampui alas yhdysvaltalaisen miehittämättömän tiedustelulennokin, jonka se väitti olleen Iranin ilmatilassa. Yhdysvallat valmisteli vastaiskun ja oli vain muutaman minuutin päässä sen toteuttamisesta, kun presidentti Trump pyörsi päätöksen.

Tiedustelulennokin alasampuminen tapahtui viikko sen jälkeen, kun kahta säiliöalusta vastaan hyökättiin Omaninlahdella. Yhdysvallat syytti iskuista Irania.



EU:n pakotteet Syyriaa vastaan tulivat voimaan vuonna 2011. Niihin sisältyy muun muassa öljyn vientikielto.

Pakotteet on kohdistettu sisällissodan runteleman maan viranomaisiin siviileihin kohdistuvan väkivallan vuoksi. Tämä oli Reutersin mukaan kuitenkin ensimmäinen kerta, kun säiliöalus pysäytettiin alueella tällä tavoin.

”Tarkoituksena on todennäköisesti lähettää viesti Syyriaan ja Iraniin – ja myös Yhdysvaltoihin – että Eurooppa ottaa pakotteet vakavasti ja että myös EU voi vastata Iranin poliittiseen uhkapeliin [brinkmanship] ydinaseisiin liittyvissä neuvotteluissa”, sanoo Reutersille yrityksiä pakotteista neuvova Matthew Oresman lakitoimisto Pillsbury Winthrop Shaw Pittmanista.

Talouspakotteita Irania vastaan purettiin vuonna 2015, kun Iran, Yhdysvallat, Venäjä, Kiina ja EU solmivat Iranin ydinsopimuksen. Pakotteiden purkamisen vastineeksi Iran suostui rajoittamaan ydinenergiaohjelmaansa.

Yhdysvaltain presidentti Trump ilmoitti kuitenkin vuosi sitten toukokuussa maan vetäytyvän sopimuksesta ja palauttavan Irania koskevat pakotteet. Iran vastasi jättämällä noudattamatta osaa ydinsopimuksen sisällöstä.

Sopimuksessa oli muun muassa säädetty 300 kilon enimmäisraja varastoidulle rikastetulle uraanille. Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif kertoi maanantaina Iranin ylittäneen sovitun rajan.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    4. 4

      Poliisi julkaisi seitsemän kohdan selviytymis­ohjeen marjastajille: Älä pukeudu maastoasuun

    5. 5

      Britannia: Iran otti haltuunsa kaksi säiliö­alusta Hormuzin­salmella – Iran tunnustaa vain toisen

    6. 6

      Kuluttajavirasto: Festivaalin pääesiintyjän peruuntuminen voisi oikeuttaa hinnanalennukseen – Flow kehottaa pettyneitä myymään lippunsa pois

    7. 7

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    8. 8

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    9. 9

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    10. 10

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    6. 6

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    7. 7

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    8. 8

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    9. 9

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    10. 10

      Ed Sheeranin fanit eivät saa armoa: jos keikalle ei pääse, lippua ei käytännössä voi antaa kellekään muulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    8. 8

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    9. 9

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    10. 10

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    11. Näytä lisää