Ulkomaat

HS-analyysi: Kiinan hallinnon toive ei toteutunut, ja pakon edessä sen oli taivuttava

Kiina on vuosien mittaan kiristänyt otetta erityishallintoalueestaan Hongkongista, ja se on vahvistanut demokratiavaatimuksia, kirjoittaa HS:n toimittaja Mikko Paakkanen.

Kiinan erityishallintoalueen Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lam ilmoitti varhain tiistaiaamuna, että kiistelty lakihanke epäiltyjen luovuttamisesta Manner-Kiinaan on tullut tiensä päähän. Laki on hänen mukaansa ”kuollut”.

Lausunto oli merkittävä, koska Hongkongin hallinnon valmistelema lakihanke on saanut Hongkongissa aikaan suurimmat mielenosoitukset vuosikymmeniin. Miljoonia ihmisiä on osallistunut mielenosoituksiin, joissa on vastustettu lakihanketta.

Mielenosoittajat ovat lakihankkeen lisäksi vastustaneet Hongkongin hallintoa ja Manner-Kiinan puuttumista alueen asioihin. Myös Carrie Lamin eroa on vaadittu.

On ilmeistä, että tiistaiaamun lausunnollaan Lam pyrkii tyynnyttelemään mielenosoittajia ja hillitsemään mielenosoituksia. Sitä lausunto ei kuitenkaan tarkoita, että lakihanke olisi hylätty.

Lam jätti sanomatta, että lakihanke on virallisesti peruttu. Lakihankkeen ”kuoleminen” ei ole Hongkongin lainsäädännössä määritelty tapa keskeyttää lain valmistelu.

Hongkongissa on oma hallintonsa ja omat lakinsa, vaikka alue onkin osa Kiinaa. Nyt esitetty laki voisi mahdollistaa rikoksista epäiltyjen ihmisten luovuttamisen tutkittaviksi Manner-Kiinaan.

Tällaisen mahdollisuuden kirjaaminen lakiin olisi vähintäänkin ongelmallista, koska erityishallintoalueen oikeusjärjestelmä on brittihallinnon jäljiltä lähempänä länsimaisten demokratioiden järjestelmiä kuin kommunistijohtoisen yksipuoluemaan Kiinan järjestelmää.

Hongkongissa on esimerkiksi riippumattomat tuomioistuimet, ja suuri osa lainsäätäjistä valitaan vaaleilla. Hongkongissa on myös kokoontumisvapaus, kuten viime viikkojen valtavat mielenosoitukset ovat osoittaneet.

Manner-Kiinan sen sijaan tiedetään muun muassa vangitsevan ihmisiä ilman oikeudenkäyntiä ja kiduttavan rikoksista epäiltyjä. Sanan- tai kokoontumisvapautta ei Kiinassa ole. Epäiltyjen luovuttaminen tällaiseen maahan käytännössä rapauttaisi myös Hongkongin oikeusjärjestelmää.

Kiina on luvannut säilyttää Hongkongin järjestelmän ja hongkongilaisten elämäntavan entisellään 50 vuotta lähtien vuodesta 1997, jolloin Hongkong siirtyi Britannian alaisuudesta osaksi Kiinaa.

Aluksi Kiina ei osoittanutkaan kovin suurta halua puuttua Hongkongin asioihin. Vähitellen Kiina on kuitenkin lisännyt valtaansa alueella, etenkin taloudessa. Mielenosoitukset kertovat huolesta, ettei Kiina aio pitää lupaustaan.

Nykyisen, puoluejohtaja Xi Jinpingin johtaman hallinnon aikana Kiina on yhä enemmän pyrkinyt ottamaan Hongkongia hallintaansa. Hongkongilaisten mitta alkoi täyttyä vuonna 2014, jolloin Kiinan keskushallinto esti Hongkongin vaalilain uudistamisen. Siitä käynnistyi niin sanottu sateenvarjoliike, joka vaati yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja vastusti Hongkongin Peking-mielistä hallintoa.

Viikkoja jatkuneet, satojentuhansien ihmisten mielenosoitukset ja kadunvaltaukset kuitenkin kuivuivat lopulta kokoon omia aikojaan, eivätkä mielenosoittajat saavuttaneet mitään tavoitteistaan. Sen erän Kiina näytti voittaneen.

Kommunistipuolueen johto Pekingissä todennäköisesti toivoi myös nykyisten mielenosoitusten hiipuvan itsestään kuten vuonna 2014. Nyt tilanne on kuitenkin toinen kuin viisi vuotta sitten. Mielenosoittajat ovat ilmeisen päättäväisiä, ja he näyttävät edustavan aiempaa laajemmin väestön eri kerrostumia.

Kiinan tiukentuva ote Hongkongista näyttää kärjistäneen tilannetta ja vahvistaneen demokratiavaatimuksia. Vuoden 2014 jälkeen on syntynyt ryhmittymiä, jotka ääneen vaativat jopa Hongkongin itsenäistymistä omaksi valtiokseen. Aiemmin tyydyttiin vaatimaan lähinnä Hongkongin itsehallinnon säilyttämistä.

Ainakin jonkinasteinen huoli Kiinan vallasta näyttää myös koskettavan entistä suurempaa osaa hongkongilaisista. Tämänkertaiset mielenosoitukset ovat olleet vielä suurempia kuin vuonna 2014. Mukaan on liittynyt myös ylempään keskiluokkaan kuuluvia. Kaduilla on marssinut esimerkiksi tuhansia lakimiehiä. Vuonna 2014 kaduilla näkyi pääosin nuorehkoja ihmisiä, joista merkittävä osa oli opiskelijoita.

Nyt mielenosoittajat ovat myös ottaneet yhteen mellakkapoliisien kanssa aiempaa rajummin.

Kiinan hallinnon oli käytännössä pakko antaa mielenosoittajille myöten. Vaihtoehtona olisi todennäköisesti ollut mielenosoitusten murskaaminen väkivalloin. Kiinan kommunistinen puolue olisi mahdollisesti valmis siihenkin, mutta siitä koituisi huomattavaa mainehaittaa, joka voisi hankaloittaa kiinalaisten liiketoimia ulkomailla.

Perääntymisestä huolimatta ei ole todennäköistä, että Hongkongin kiistat olisivat ohi. Hongkongin hallinto todennäköisesti lopulta kaivaa luovutuslain taas jossain muodossa esiin Kiinan hallinnon vaatimuksesta. Hongkongin kuuluminen Kiinaan on Kiinan kommunistiselle puolueelle niin pyhä asia, ettei siitä jousteta. Pelissä ovat myös nationalistista profiilia pitäneen puoluejohtaja Xin kasvot.

Demokratiavaatimukset puolestaan jatkavat vahvistumistaan. Ainakin yksi mielenosoituksia järjestänyt ryhmä ilmoitti heti tuoreeltaan jatkavansa mielenosoituksia Lamin lausunnosta huolimatta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    2. 2

      Voiko Pasilan Triplan reikäinen julkisivu käynnistää trypofobia­reaktion? Arkkitehti: ”Kaikennäköisiä asioita selvitimme, mutta tätä emme”

    3. 3

      Parisuhteet ovat muutoksessa, ja yhdessä asiassa astumme sata vuotta ajassa taakse­päin, sanovat asian­tuntijat – Näistä merkeistä tunnistat ”työ­pari­suhteen”

      Tilaajille
    4. 4

      Ravintola Baarikärpänen kieltää sisään­pääsyn romani­hameessa, omistaja selittää virallista linjaa korvaus­vaatimuksilla

    5. 5

      ”Kammottava nais­bändi” – Teini­tyttöjen rock­bändi tyrmistytti 1980-luvun lopulla miehiä soitto­taidoillaan

      Tilaajille
    6. 6

      Miksi yhdellä iskulla Saudi-Arabian öljy­imperiumia vastaan on niin vakavia seurauksia ja kuka niistä hyötyy?

    7. 7

      ”Tämä on huijausta”, Petteri Järvinen varoitti blogissaan vuonna 2015, mutta kaikki eivät uskoneet – Kryptovaluuttahuijarit ovat vieneet suomalaisilta miljoonia

      Tilaajille
    8. 8

      Vaarallisia tauteja säilyttävässä laboratoriossa räjähdys Venäjällä

    9. 9

      ”Tyttöjen maailma on koventunut” – Tytöt kärsivät yksinäisyydestä ja väkivallasta poikia useammin, paljastaa tuore kysely

    10. 10

      Yhdessä liikennemerkissä on kuusi lisäkilpeä: Osaatko lukea, mitä Leppävaaran ”toteemipaalu” yrittää sanoa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    4. 4

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    7. 7

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    8. 8

      Ravintola Baarikärpänen kieltää sisään­pääsyn romani­hameessa, omistaja selittää virallista linjaa korvaus­vaatimuksilla

    9. 9

      Parisuhteet ovat muutoksessa, ja yhdessä asiassa astumme sata vuotta ajassa taakse­päin, sanovat asian­tuntijat – Näistä merkeistä tunnistat ”työ­pari­suhteen”

      Tilaajille
    10. 10

      ”Kammottava nais­bändi” – Teini­tyttöjen rock­bändi tyrmistytti 1980-luvun lopulla miehiä soitto­taidoillaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää