Ulkomaat

Buzzfeedin haltuun päätynyt salanauhoitus osoittaa, kuinka Venäjä yritti junailla kymmeniä miljoonia euroja ”Euroopan Trumpiksi” kutsutulle Italian sisäministerille

Buzzfeedin mukaan Italian sisäministerin avustaja neuvotteli moskovalaishotellissa venäläisten kanssa rahoituksesta, joka vaikuttaisi kevään 2019 europarlamenttivaalien tulokseen.

Venäjän vaikutusyrityksistä Euroopassa on jälleen tullut julki uusia todisteita. Tällä kertaa tapahtumien keskiössä on Italian oikeistopopulistinen sisäministeri Matteo Salvini, jonka Lega-puoluetta Venäjä on halunnut tukea kymmeniä miljoonia euroja, kertoo yhdysvaltalainen Buzzfeed-sivusto.

Buzzfeed kertoi keskiviikkona saaneensa haltuunsa salaa äänitettyjä tallenteita tilanteesta, jossa Salvinin läheiseksi avustajaksi Gianluca Savoiniksi tunnistettu henkilö suunnittelee venäläisten öljymiljoonien siirtoa. Sivuston mukaan tapaaminen on tapahtunut moskovalaisessa Metropol-hotellissa lokakuun 18. päivänä vuonna 2018. Mukana neuvotteluissa oli kolme italialaista ja kolme venäläistä miestä.

Buzzfeed kertoo, ettei se ole pystynyt vahvistamaan tallenteella kuuluvien venäläisten henkilöyksiä. Kaikkiaan tapaaminen kesti sivuston mukaan tunnin ja 15 minuuttia ja sen aikana miehet puhuivat englantia, venäjää ja italiaa.

Tallenteista käy Buzzfeedin mukaan ilmi, että tallenteella puhuneet henkilöt olivat valmiita muun muassa rikkomaan Italian vaalilakia, joka kieltää puolueita ottamasta vastaan suuria lahjoituksia ulkomaisilta tahoilta.

Nimellisesti henkilöt neuvottelevat Venäjän kanssa öljykaupoista, mutta todellisuudessa tarkoituksena on verkkosivuston mukaan rakentaa Euroopan poliittista ilmapiiriä Venäjän nykyhallintoa myötäilevämpään suuntaan. Sivuston mukaan Salvinin puolueelle junailtu summa oli noin 65 miljoonaa euroa.

Salvini on itse useaan kertaan kieltänyt puolueensa saaneen ulkomaista rahoitusta.


Tallenteella Savoinin kuullaan puhuvan kevään 2019 europarlamenttivaaleista.

”Haluamme muuttaa Euroopan. Uuden Euroopan on oltava lähellä Venäjää kuten aiemmin, koska haluamme riippumattomuutemme takaisin”, sanoo Savoini tallenteella Buzzfeedin mukaan.

Matteo Salvinin Lega-puolue voitti eurovaaleissa suurimman puolueen aseman Italiassa.

Savoini mainitsee omassa puheenvuorossaan myös Legan eurooppalaisiksi yhteistyökumppaneiksi luonnehtimansa Itävallan vapauspuolue FPÖ:n, saksalaisen AfD:n, Marine Le Penin johtaman Kansallisen rintaman, Ruotsidemokraatit ja Viktor Orbánin johtaman Unkarin Fidesz-puolueen. Kaikki edellä mainitut tunnetaan jyrkän kansallismielisestä ja oikeistolaisesta politiikastaan, EU:n keskusvallan vastustamisesta ja jonkinlaisista Venäjä-sympatioista.

”Meillä on omat liittolaisemme. Me todella haluamme aloittaa suuren liiton näiden Venäjän-mielisten puolueiden kanssa, mutta emme Venäjän takia vaan omien maidemme takia”, Savoini kertoo tallenteella, jonka sisällön voi lukea sanasta sanaan kirjoitettuna Buzzfeedin sivuilta.

Euroopan oikeistopopulistit kokoontuivat toukokuun puolivälissä Italian Milanossa Salvinin johdolla. Mukana oli myös Suomen perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja ja sittemmin europarlamentaarikoksi valittu Laura Huhtasaari.

Salvini itse ei tiettävästi osallistunut Moskovassa salaa äänitettyihin neuvotteluihin, mutta Buzzfeedin mukaan hän vieraili Moskovassa samoihin aikoihin.

Sivusto kertoo hänen pitäneen tapaamista edellisenä päivänä puheen, jossa hän kuvaili Euroopan unionin Venäjälle asettamia pakotteita ”taloudellisena, sosiaalisena ja kulttuurillisena hulluutena”. Sen jälkeen hänen kerrottiin tavanneen Venäjän varapääministerin Dmitri Kožakin ja presidentti Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen vaikuttajan Vladimir Pliginin.

Varapääministeri Kožakiin viitataan myös Buzzfeedin haltuunsa saamalla tallenteella. Savoinin jälkeen äänessä olevat venäläiset mainitsevat sopimuksen, joka ”on valmis annettavaksi varapääministerille.”

Italian vaalilaissa oli Buzzfeedin mukaan vielä tammikuussa porsaanreikä, joka mahdollisti puolueille alle 100 000 euron lahjoitukset ulkomailta. Sen mahdollistamana Metropol-hotellissa lokakuussa tavannut kuusikko teki suunnitelman, jonka mukaan maksut aloitettaisiin mahdollisimman pian ja pienissä summissa.

Tallenteella Savoinin kuullaan myös painottavan muille italialaisille, että puhutut asiat ja solmitut suhteet on ”vedenpitävän tärkeää” pitää salassa.

Italialaiset painottavat tapaamisessa myös sitä, etteivät ole tekemässä rahaa itselleen vaan ”poliittisen päämäärän eteen”.

”Laskemme sellaisen poliittisen kampanjan varaan, joka hyödyttää, sanoisin kumpaakin osapuolta, molempia maita”, yksi italialaisista kertoo venäläisille.

Buzzfeed otti Savoiniin yhteyttä jutun teon yhteydessä maanantaina kysyäkseen häneltä Metropolin tapaamisesta.

”Pahoittelen, minulla ei ole aikaa hukattavaksi tällaisiin asioihin”, Savoini vastasi sähköpostitse.

Hän kertoi myös asianajajansa vastaavan kysymyksiin, mikäli se oli tarpeen. Buzzfeedin mukaan sen pahemmin Savoini kuin hänen asianajajansakaan ei ottanut sivustoon enää yhteyttä.

Buzzfeed kertoo yrittäneensä tavoittaa sisä­ministeri Salvinia useaan otteeseen siinä onnis­tumatta.


Myös Venäjän vara­pää­ministeri Kožak on avustajansa välityksellä kiistänyt tavanneensa Salvinia lokakuussa tai tietävänsä mitään asiasta. Pliginin avustaja taas vastasi sivuston yhteydenottopyyntöihin, ettei Pligin ehdi kommentoida asiaa.

Putin vieraili Roomassa heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Hän tapasi vierailunsa aikana pääministeri Giuseppe Conten ja Italian presidentin Sergio Mattarellan lisäksi myös muun muassa maan entisen pääministerin Silvio Berlusconin ja paavi Franciscuksen Vatikaanissa. Buzzfeedin mukaan Savoini osallistui vierailun kunniaksi järjestetyille illallisille Putinin kanssa.

Salvini on useaan otteeseen ilmaissut pitävänsä Venäjän puolia ottamalla esimerkiksi kantaa vastustaakseen EU:n Venäjän-vastaisia pakotteita ja kritisoimalla Natoa.

Eurooppalaisista oikeistopoliitikoista on paljastunut viime vuosina jo useita kytköksiä venäläiseen rahaan.

Ranskan Le Pen sai vuonna 2014 venäläispankeilta 11 miljoonan euron edestä lainarahaa. Samana vuonna hän julkisesti tuki Putinin päätöstä vallata Ukrainalta Krimin niemimaa.

Itävallassa paljastui keväällä juuri eurovaalien alla Venäjään kytkeytyvä lahjontatapaus, joka johti varaliittokanslerin, Vapauspuolue FPÖ:tä edustavan Heinz-Christian Strachen eroon ja hallituksen kaatumiseen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    4. 4

      Britannia: Iran otti haltuunsa kaksi säiliö­alusta Hormuzin­salmella – Iran tunnustaa vain toisen

    5. 5

      Poliisi julkaisi seitsemän kohdan selviytymis­ohjeen marjastajille: Älä pukeudu maastoasuun

    6. 6

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    7. 7

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    8. 8

      Kuluttajavirasto: Festivaalin pääesiintyjän peruuntuminen voisi oikeuttaa hinnanalennukseen – Flow kehottaa pettyneitä myymään lippunsa pois

    9. 9

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    10. 10

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    6. 6

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    7. 7

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    8. 8

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    9. 9

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    10. 10

      Ed Sheeranin fanit eivät saa armoa: jos keikalle ei pääse, lippua ei käytännössä voi antaa kellekään muulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    8. 8

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    9. 9

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    10. 10

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    11. Näytä lisää