Ulkomaat

Trooppisen hirmumyrskyn pelätään iskevän New Orleansiin lauantaina, koko Louisianan osavaltioon on julistettu hätätila

Lähestyvä myrsky on jo aiheuttanut rankkasateita ja tulvia osavaltion suurimmassa kaupungissa New Orleansissa.

rac
Trooppisen hirmumyrskyn Barryn pelätään iskevän Yhdysvaltojen Meksikonlahden rannalle New Orleansiin lauantaina Suomen aikaa, kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP.

Barryn odotetaan yltyvän hurrikaaniksi ennen sen iskemistä Louisianan rannikolle, tiedotti Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus (NHC) lauantaiaamuna Suomen aikaa. Hurrikaani on Atlantin valtamerellä esiintyvä trooppinen hirmumyrsky, jonka tuulen voimakkuus on 119 kilometriä tunnissa eli 33 metriä sekunnissa tai enemmän.

Sateet löivät Louisianan rannikolle lauantaina jo ennen auringonnousua ja yli 56 000 kotitaloudesta ja työpaikasta oli sähköt poikki, kertoo Reuters. Pakolliset myrskyalueen evakuoinnit määrättiin syrjäisille rannikkoalueille Plaqueminesin ja Jefferson Davisin piirikuntiin, joita padot eivät suojaa.

Muuten viranomaiset ohjeistivat alueen asukkaita suojaamaan omaisuutensa ja pysymään sisätiloissa. Osan rannikon alueen asukkaista kerrottiin lähteneen kokonaan evakkoon sisämaahan.

Meteorologit varoittivat lauantaina sateista, joiden senttimetrien määrä voisi nousta yli puoleen metriin aiheuttaen vakavia tulvia.

NHC:n mukaan myrskyn keskus saavuttanee Louisianan rannikon lauantain aikana ja läheiselle Meksikonlahdelle on odotettavissa voimakasta myrskyä, rankkasateita ja kovaa tuulta.

Barry-myrsky on Atlantin hurrikaanikauden ensimmäinen hirmumyrsky tänä vuonna.


Lähestyvä myrsky on jo aiheuttanut rankkasateita ja tulvia New Orleansissa. Alue on valmistautunut jo hurrikaaniin ja sen mahdollisesti aiheuttamiin tuhoihin.

Viranomaiset ovat vauhdittaneet evakuointia, useat lentoyhtiöt ovat peruneet lentonsa ja patojen tulvaportit on suljettu perjantain ja lauantain aikana, kun myrskyennuste vahvistui entisestään kuvailevat uutistoimistot.

Myös kaasu- ja öljynporaus Meksikonlahdella on keskeytetty myrskyn tieltä, kertoo Reuters.

Valtavat rankkasateet uhkaavat iskeä useisiin osavaltioihin. Massiivista sadetta on ennustettu Louisianaan, Mississippiin, Alabamaan, Arkansasiin ja Tennesseehen, kertoo AFP.

NHC:n mukaan tuuli oli perjantaina myöhään illalla saavuttanut 100 kilometrin tuntinopeuden, kertoo uutistoimisto AFP. Kuten aikaisemmissakin hurrikaaneissa, suurin vaara ei synny yksin kovasta tuulesta vaan myrskyvuoksesta. Se on tulva, joka syntyy matalapaineen, tuulten ja rankkasateiden yhteisvaikutuksesta.

”Louisianan etelä- ja kaakkoisrannikolla on hengenvaarallisen myrskyvuoksen vaara”, Yhdysvaltain kansallinen sääviranomainen tiedotti yhdysvaltalaiskanava CNN:n mukaan.


Myrskyvuoksi voi täyttää kadut ja talot vedellä ja aiheuttaa tuhoa niin ihmisille, irtaimistolle kuin rakennuksille. Ilmiö voi muistuttaa vuorovettä tai tsunamia, mutta vesi ei palaa heti mereen, vaan voi jäädä peittämään maa-alueita pitkäksikin aikaa.

Juuri myrskyvuoksi tappaa eniten ihmisiä suurten myrskyjen yhteydessä. NHC:n johtajan Ken Grahamin mukaan yli 80 prosenttia myrskyihin liittyvistä kuolemantapauksista viimeisen kolmen vuoden aikana on liittynyt tulviin.

”Aineisto on hyvin selvä, vesi tapaa ihmisiä. Vaikka et olisi rannikolla, se ei tarkoita sitä, ettetkö olisi vaarassa”, Graham varoitti tv-asema KPLC:n haastattelussa.

NHC:n raportin mukaan vesi oli osallisena 75 prosentissa hurrikaaneihin liittyneissä kuolemissa vuosien 1963 ja 2012 välisenä aikana Yhdysvalloissa. Noin puolet kuolemista johtuivat myrskyvuoksesta.

Asiantuntijoiden mukaan Louisianassa yhdistyvät poikkeuksellisen huolestuttavat olosuhteet, sillä Mississippijoen pinta on jo nyt vaarallisen korkealla. New Orleans sijaitsee Mississippijoen suistossa.


Louisianan kuvernööri John Bel Edwards julisti keskiviikkona hätätilan koko osavaltioon, ja kaksi Louisianan piirikuntaa määräsi pakollisen evakuoinnin tietyille alueille.

Pahimman myrskyn oletetaan kuitenkin uutistoimisto Reutersin mukaan sivuuttavan New Orleans lännestä sen sijaan, että se osuisi kaupunkiin suoraan. Sen vuoksi New Orleansin viranomaiset eivät määränneet evakuointeja kaupunkiin.

Moni on silti katsonut parhaaksi lähteä kaiken varalta, sillä hirmumyrsky Katrinan tuhot ovat vielä monella kirkkaana mielessä. Vuonna 2005 eritoten New Orleansia runnellut hirmumyrsky Katrina tappoi yhteensä noin 1 800 ihmistä.

Katrina on yksi eniten ihmishenkiä vaatineista hurrikaaneista Yhdysvaltojen historiassa. Se on myös yksi kalleimmista: viranomaisten mukaan tuhojen kustannusten arvioitiin nousseen jopa 125 miljardiin dollariin eli noin 111 miljardiin euroon.

Vaikka evakuointeja ei määrätty, New Orleansin pormestari LaToya Cantrell kehotti kaupungin asukkaita kertaamaan hätäsuunnitelmat ja tarkastamaan tarvikevarastot. Lisäksi hän muistutti ihmisiä seuraamaan tuoreimpia säätietoja.


Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump otti osaa paikallisten huoleen Twitterissä. Hän painotti, että viranomaisten antamien ohjeiden huomioiminen on ”välttämätöntä”.



”Olkaa varautuneita, varovaisia ja turvassa!” Trump päätti twiittinsä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    2. 2

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    3. 3

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    4. 4

      ”Isäni mielestä ilmastonmuutos on yksi iso vitsi, ja vuosi vuodelta etäännymme entisestään” – Näin politiikka saa suomalaiset riitautumaan ja jopa eroamaan

    5. 5

      ”Laitoin lopulta avioeron vireille ja muutin pois” – Yli 250 lukijaa kertoi HS:lle politiikan aiheuttamista riidoista

    6. 6

      Helmikuussa 1945 syntyi natsien keskitysleirissä suomalainen tyttö – Lea Kulonurmi kertoo HS:n haastattelussa, miten hän selviytyi

      Tilaajille
    7. 7

      Keinotekoisella kielellä esperantolla on maailmanlaajuisesti vain noin tuhat äidinkielistä puhujaa, mutta lahtelaisessa perheessä sitä puhutaan kotikielenä

    8. 8

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    9. 9

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    10. 10

      Iran otti haltuunsa brittiläisen säiliö­aluksen Hormuzin­salmella – joukot tunkeutuivat myös toiseen alukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    6. 6

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    7. 7

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    8. 8

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    9. 9

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    10. 10

      Moni eroaa loman jälkeen, mutta sen voi estää: ”Parisuhteen laatuun voi lähes aina vaikuttaa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    4. 4

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää