Ulkomaat

Pohjois-Korea muutti perustus­lakiaan ja Kim Jong-unin titteliä, nimitys voi olla rauhan­sopimuksen valmistelua

Pohjois-Korean korkein kansanneuvosto on hyväksynyt uuden perustuslain. Diktaattori Kim ei aiemmin ole nimellisesti ollut valtionpäämies.

Pohjois-Korea on uudistanut perustuslakiaan ja nimennyt diktaattori Kim Jong-unin valtionpäämieheksi, kertoo eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap. Aiemmin Kim ei ole nimellisesti ollut valtionpäämies, vaikka hän onkin johtanut maata yksinvaltiaana.

Pohjois-Korean korkein kansanneuvosto on hyväksynyt uuden perustuslain huhtikuussa, Yonhap kertoo. Korkein kansanneuvosto on Pohjois-Korean parlamenttia vastaava laitos.

Uusi perustuslaki on Yonhapin mukaan nyt julkistettu Pohjois-Korean ylläpitämällä Naenara-propagandasivustolla.

Kim Jong-un on virallisesti nimetty myös Pohjois-Korean asevoimien ylipäälliköksi, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kimin nimeäminen valtionpäämieheksi saattaa tarkkailijoiden mukaan ennakoida rauhansopimuksen allekirjoittamista Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välillä, Reuters kertoo.

Pohjois-Korea on virallisesti sodassa Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean kanssa. Korean sota loppui vuonna 1953, mutta vain aselepoon, ei rauhansopimukseen.

”Perustuslain muutos saattaa hyvinkin olla mahdollisuus määritellä Kimin asema rauhansopimuksen allekirjoittajana, kun se tulee”, sanoo Etelä-Korean Soulissa toimivan Kansallisen yhdistymisen instituutin tutkija Hong Min Reutersille.

Yhdysvallat ei ole ainakaan tähän asti halunnut allekirjoittaa rauhansopimusta Pohjois-Korean kanssa, ellei Pohjois-Korea suostu ydinaseriisuntaan.

Jos rauhansopimus saataisiin aikaan, Kim haluaisi mahdollisesti itse olla sen allekirjoittaja. Näkyminen allekirjoitus­seremoniassa olisi hänelle merkittävä propagandavoitto.

Pohjois-Koreassa nimellisenä valtionpäämiehenä toimi vanhan perustuslain mukaan korkeimman kansanneuvoston puhemiehistön puheenjohtaja.

Puhemiehistön puheenjohtajana eli nimellisesti myös valtionpäämiehenä oli huhtikuuhun asti 91-vuotias veteraanipoliitikko Kim Yong-nam.

Nyt hänen tilallaan puhemiehistön puheenjohtajana on Choe Ryong-hae, kertoo Pohjois-Koreaa analysoiva NK News -sivusto. Choe kuului Pohjois-Korean puolue-eliittiin jo edellisen diktaattorin Kim Jong-ilin aikana.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin seudun päivystykset ovat kriisissä: Potilaiden määrä kasvaa uhkaavasti, eikä lääkäreitä saa enää edes rahalla

    2. 2

      Elämästä voi mennä kymmenen vuotta usvassa, kun ei enää muista, miltä tuntuu olla virkeä

      Tilaajille
    3. 3

      Ensimmäinen minuutti liikuntasuorituksen jälkeen antaa tärkeää tietoa omasta terveydestä

      Tilaajille
    4. 4

      Tulli takavarikoinut erotiikkaliikkeiden poppers-aineita 600 000 euron arvosta

    5. 5

      Trumpin laajalti rasistiseksi tuomitun kirjoittelun kohteeksi joutuneet naiset: Presidentti ajaa ”valkoisten nationalistien agendaa”

    6. 6

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    7. 7

      Viime kesänä Töölössä tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn selvittämisessä käyttöön poikkeukselliset keinot, poliisi julkaisi uhrin kuvaamaa materiaalia

    8. 8

      Enoa syytetään 7-vuotiaan sukulaispoikansa murhaamisesta jouluaattona Arabianrannassa, asian käsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa

    9. 9

      Yli puolet suomalaisista on ylipainoisia, hoitoihin on silti jopa vuosien jono

    10. 10

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    2. 2

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    3. 3

      Koulun uusi julkisivu valmistui: nyt vantaalaiset keräävät adressia, jotta teos maalattaisiin piiloon

    4. 4

      Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

    5. 5

      Uuden James Bond -elokuvan agentti 007 on nainen – Myös termi ”Bond-tyttö” jätettiin historiaan

    6. 6

      Viime kesänä Töölössä tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn selvittämisessä käyttöön poikkeukselliset keinot, poliisi julkaisi uhrin kuvaamaa materiaalia

    7. 7

      Suomen lapsikato on ennustettuakin rajumpaa: ”Kysymys on siitä, riittääkö lapsia kaikkiin päiväkoteihin”

      Tilaajille
    8. 8

      Trump joutui ankarien rasismi­syytösten kohteeksi: kehotti kongressi­edustajia menemään ”takaisin sinne mistä tulivat”

    9. 9

      Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

    10. 10

      Ergonomisesti muotoillut terveyssandaalit ja varvassandaalit eivät ole fiksu valinta jaloille, sanoo fysioterapeutti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ravintola meni konkurssiin ja rapistuu nyt pystyyn Helsingin keskustassa

    2. 2

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    5. 5

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    6. 6

      Keskellä kaunista merenrantatonttia rapistuu autioitunut hotelli: ”Upea alue on seisonut pitkään tyhjillään”

    7. 7

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Valehteliko poliisi? Pyöräilijä otti kuvan poliisiautosta ja päätyi putkaan Helsingissä, poliisi muutti kertomustaan oikeudessa

    11. Näytä lisää