Ulkomaat

USA:n varapresidentti Pence vieraili pidätys­keskuksessa: satoja siirtolaisia pidetään ahtaassa ulkohäkissä

Laitoksen johtaja myönsi, että monet miehistä eivät olleet saaneet käydä suihkussa jopa 20:een päivään.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence vieraili perjantaina texasilaisessa siirtolaisten pidätyskeskuksessa samaan aikaan, kun kaupungeissa mielenosoittajat vaativat laitoksia suljettaviksi.

Pence vieraili kohteessa, jossa lähes 400:ää miestä pidettiin häkissä ulkoilmassa hiostavan kuumissa ja ahtaissa oloissa. Paikalla olleiden toimittajien mukaan miehillä ei ollut tilaa mennä makuulleen sementtilattialle samaan aikaan. Paikan lemua kuvailtiin hirvittäväksi.

Toimittajille siirtolaiset kertoivat olevansa nälkäisiä ja olleensa säilössä yli 40 päivää. Lisäksi he sanoivat, ettei heitä päästetty pesemään hampaitaan.


Laitoksen johtaja Michael Banks kiisti toimittajille, että ketään olisi säilytetty yli kuukautta ja vakuutti, että siirtolaiset saavat pestä hampaansa kerran päivässä. Säilöön otetut saavat hänen mukaansa kolme ateriaa päivässä sekä välipaloja. Hänen mukaansa miehille ei kuitenkaan voitu tarjota kenttäsänkyjä nukkumista varten, koska niille ei ollut tilaa pidätyskeskuksessa.

Hän myönsi kuitenkin, että monet miehistä eivät olleet saaneet käydä suihkussa 10:een tai 20 päivään. Alueelle on hänen mukaansa tuotu torstaina uudet siirrettävät suihkut.

Banksin mukaan keskuksessa pidettiin myös 275 naista, jotka elivät uudelleenkäytetyissä armeijan teltoissa.

Varapresidentti kommentoi, ettei ollut yllättynyt näkemästään.

”Tiesin näkeväni järjestelmän, jossa on liikaa ihmisiä. Järjestelmämme ei kestä tätä, ja siksi kongressin on toimittava”, Pence kommentoi.

Pence on syyttänyt siirtolaiskriisin kärjistämisestä kongressin edustajainhuoneen demokraatteja, jotka vastustivat presidentti Donald Trumpin lisärahoitusta rajavalvontaan.

Viime kuussa kongressin demokraatit taipuivat 4,6 miljardin dollarin hätäapuun rajalle.

Aiemmin perjantaina Yhdysvaltain kongressin valvontakomitea järjesti kuulemisen siirtolaislapsista, jotka oli erotettu vanhemmistaan.

Komitean julkaiseman raportin mukaan ainakin 18 alle 2-vuotiasta lasta olisi erotettu vanhemmistaan ajanjaksoiksi, jotka vaihtelivat 20 päivästä puoleen vuoteen.

”Hallinto aiheuttaa rajalla ongelmia, eikä ratkaise niitä”, sanoi komitean puheenjohtaja Elijah Cummings.

Yhdysvalloissa järjestettiin useita protesteja perjantaina pidätyskeskusten olojen puolesta, kertoo AFP.

”Nämä ovat keskitysleirejä. Keskitysleirin määritelmä on paikka, jossa ei-rikollisia ihmisiä pidetään rasistisista syistä”, sanoi 56-vuotias protestoija Mimi Rosicky, joka oli tullut 2 000 ihmisen mielenosoitukseen San Diegoon.

Kesäkuussa uutisoitiin, että Yhdysvallat siirsi kaikkiaan noin 250 siirtolaislasta pois Texasissa sijaitsevassa täyteen ahdetusta rajakeskuksesta. Tuolloin kerrottiin, että vanhemmistaan erotetut lapset olivat viettäneet keskuksessa viikkoja vakavasti heitteillä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    2. 2

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    3. 3

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    4. 4

      Maire Aaltonen odotti lasta, kun hän joutui natsien keskitysleirille – Nälän, tautien ja julmuuksien keskellä hän synnytti tyttären

      Tilaajille
    5. 5

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    6. 6

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    7. 7

      Kaksi saksalaisturistia sai 950 euron sakot kahvin keittämisestä Rialton sillan juurella Venetsiassa

    8. 8

      Nopeiden junayhteyksien rakentaminen lähivuosina ei ole realismia, sanoo liikenneministeri Sanna Marin

    9. 9

      Keinotekoisella kielellä esperantolla on maailmanlaajuisesti vain noin tuhat äidinkielistä puhujaa, mutta lahtelaisessa perheessä sitä puhutaan kotikielenä

    10. 10

      Trump aikoo soittaa Ruotsin pääministerille auttaakseen Tukholmassa vangittuna olevaa räppäri Asap Rockya

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    3. 3

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    4. 4

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    5. 5

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    6. 6

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    7. 7

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    8. 8

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    9. 9

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    10. 10

      Kaksi vuotta Töölönlahden rannalla toiminut jäätelökioski sai äkkiä kaupungilta lähtöpassit ja ilmoituksen 1 000 euron sakosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    4. 4

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää