Ulkomaat

Trumpin asianajajat julkaisivat videon, jonka piti kumota ahdistelusyyte – Uhrin mukaan video todistaa ahdistelun

Alva Johnson on yksi monista naisista, jotka ovat syyttäneet Trumpia ei-toivotusta käytöksestä, seksuaalisesta häirinnästä ja jopa raiskauksesta.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen kampanjatyöntekijä Alva Johnson syytti helmikuussa presidenttiä pahoinpitelystä. Johnsonin mukaan Trump suuteli häntä yllättäen ja vastoin Johnsonin tahtoa kampanja­tilaisuudessa.

Trumpin asianajajat ovat nyt julkaisseet videon tapahtumasta, joka heidän mukaansa todistaa, että tilanne ei mennyt niin kuin Johnson kertoi. Johnsonin asianajaja vastasi videoon, että se todistaa täysin Johnsonin kertomuksen.

Video on julkaistu videopalvelu Youtubessa. Jos alla oleva video ei näy, klikkaa tästä.



Video on levinnyt pitkin internetiä ja näyttää Trumpin suutelevan Johnsonia kamerasta poispäin olevalle poskelle.

Johnsonin helmikuisen syytöksen mukaan Trump lähestyi häntä ja yritti yhtäkkiä suudella, jolloin Johnson käänsi päänsä sivuun ja Trumpin suudelma kosketti hänen suunsa reunaa ja poskea suun sijaan.

Lisäksi Johnson syyttää Trumpin kampanjaa siitä, että hänelle ei maksettu sukupuolensa ja etnisen taustansa takia tarpeeksi palkkaa.

Uutiskanava CNN kertoi Trumpin asianajajan Charles Harderin toimittaneen oikeudelle tiedot asiasta keskiviikkona.

”Heillä kahdella [Trumpilla ja Johnsonilla] on hyvin lyhyt, viaton ja molemminpuolinen kohtaaminen – – joka ei ole pakotettu”, Harderin toimittamassa asiakirjassa lukee.

CNN:n mukaan tuomari hylkäsi viime kuussa Johnsonin syytteet ahdistelusta, mutta salli palkka-asian käsittelyn oikeudessa. Molemmat oikeusjutun osapuolet ovat kuitenkin tuoneet uusia asioita ja todisteita ahdistelusta käsiteltäväksi tämän jälkeen. Tuomari aikoo nyt käsitellä myös ahdistelusyytöstä oikeussalissa.

Trumpin asianajajan mukaan Johnsonin agenda on poliittinen, eikä tapausta pitäisi siksi käsitellä.

Johnson on yksi monista naisista, jotka ovat syyttäneet Trumpia ei-toivotusta käytöksestä, seksuaalisesta häirinnästä ja jopa raiskauksesta.

Trump on myös jäänyt kiinni kehuskelemasta törkeällä käytöksellään. Hiukan ennen presidentinvaaleja 2016 maailmalle vuosi video, jolla Trump kehuskelee voivansa tarttua naisia suoraan sukupuolielimistä (eng. ”Grab them by the pussy”).

Videolla hän myös kertoo, että kauniit naiset ovat kuin magneetteja, joita hän ei voi olla suutelematta heti kun näkee heidät.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

      Tilaajille
    3. 3

      ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

    4. 4

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    5. 5

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    6. 6

      67 kylmän sodan ydinpommia jätti jälkensä: Marshallinsaarilla säteilee paikoin voimakkaammin kuin Tšernobylin alueella

    7. 7

      Pyöräilijöiden suosima Pohjoisbaana kärsi vauriosta heti ensimmäisenä talvenaan: nyt uudehkon pyörätien kunto on paikoitellen karmea

    8. 8

      Rankan treenin jälkeen seuraava tunti on palautumisen kannalta tärkein, ja silloin kylmästä suihkusta voi olla haittaa

    9. 9

      Mitä jos kahdeksan­vuotiailla olisi äänioikeus tai valtio myisi kaikki talousmetsänsä? HS pyysi asiantuntijoita pohtimaan kahdeksaa tulevaisuudenkuvaa Suomesta

    10. 10

      Helsinkiläiset elävät jatkuvan melun keskellä: HS selvitti, millaisia vaikutuksia äänisaasteella on ihmiselle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    3. 3

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    6. 6

      Brittilehti The Guardian lyttää tylyin sanakääntein suomalaisten rakastaman Helene Schjerfbeckin näyttelyn: ”Kylmä suihku kakkoslaatuista taidetta”

    7. 7

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    8. 8

      Kaksi olutta päivässä nostaa painoa jopa pari kiloa kuukaudessa

      Tilaajille
    9. 9

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro oli Yhdys­valtain alahuoneen kuultavana Venäjän informaatio­sodasta

    10. 10

      HS selvitti Rinteen hallituksen avustajien taustat: Tässä ovat hallituksen näkymättömät vallankäyttäjät

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää