Ulkomaat

Trumpin julistamat ratsiat alkoivat viikonloppuna, laittomat siirtolaiset linnoittautuvat koteihinsa Yhdysvalloissa

Viikonloppuna maassa alkaneet ratsiat on kohdistettu erityisesti kymmeneen suureen kaupunkiin.

Presidentti Donald Trumpin julistamat laittomiin siirtolaisiin kohdistetut ratsiat alkoivat viikonloppuna ainakin joissain osissa Yhdysvaltoja.

Ratsioiden oli tarkoitus alkaa jo kesäkuussa, mutta niitä lykättiin vain 12 tuntia ennen kuin niiden oli tarkoitus käynnistyä. Trump twiittasi tuolloin viivästyttäneensä operaatiota demokraattipuolueen johtajien pyynnöstä.
Trump kertoi twiitissä suostuneensa pyyntöön, jotta kongressissa erimieliset demokraatit ja republikaanit saisivat lisäaikaa päästäkseen sopimukseen maahantulolaeista.

Trumpin antama lisäaika näyttää olevan nyt kuitenkin ohitse. Viikonloppuna esimerkiksi talouslehti Wall Street Journal uutisoi New Yorkissa maahanmuuttajien suosimiin kaupunginosiin tehdyistä viranomaisten ratsioista.

Ratsiat on kohdistettu erityisesti kymmeneen suureen Yhdysvaltain kaupunkiin. Listalla ovat Miami, Atlanta, Chicago, Baltimore, Denver, Houston, Los Angeles, New Orleans, New York ja San Francisco.

Moni näistä kaupungeista on julistautunut niin kutsutuksi turvapaikkakaupungiksi, joiden viranomaiset eivät ole halukkaita tekemään yhteistyötä laittomien siirtolaisten karkottamiseksi. Syyt ovat osin humanitäärisiä, mutta monen kaupungin ja osavaltion talous myös tarvitsee laittomia siirtolaisia tekemään töitä, joille ei muuten ole tekijöitä.

Esimerkiksi työvoimapulasta kärsivät ravintolayritykset ovat huolissaan näistä viikonloppuna alkaneista ratsioista. Yritykset lähettivät ratsioita koskevia massaviestejä työntekijöilleen varoituksena ja samalla muistuttivat heidän oikeuksistaan, kertoi Washington Post -lehti.

Useat avustusjärjestöt, poliitikot ja yritykset Yhdysvalloissa ovat laittomien maahanmuuttajien tukena samalla, kun viranomaiset pyrkivät pidättämään ja karkottamaan mahdollisimman monta maassa laittomasti oleilevaa. Viranomaisten mukaan ratsiat on tähdätty erityisesti rikoksiin syyllistyneiden laittomien siirtolaisten pidättämiseen.

New York Times kertoi pitkässä jutussaan esimerkiksi Los Angeles Raids Rapid Response Network -järjestöstä, joka jakaa avun lisäksi myös käytännön neuvoja laittomille siirtolaisille. Järjestön koordinaattori Shannon Camacho kertoi lehden haastattelussa, että he neuvovat kaikkia perheellisiä siirtolaisia kirjoittamaan asiakirjan, joka määrittää lapsille muunkin huoltajan kuin vanhemman, etteivät lapset jää yksin, jos vanhemmat joutuvat karkotetuksi.

Useat laittomien siirtolaisten lapset ovat Yhdysvaltain kansalaisia, sillä maassa kansalaisuuden saa syntymällä sen alueella.

Ratsiat aiheuttavat ongelmia näille lapsille myös muuten, sillä useat siirtolaiset pelkäävät nyt poistua kotoa, esimerkiksi viemään lapsia kouluun. Kotiin linnoittautuminen on monelle turvallinen ratkaisu, sillä Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tullipoliisi eli ICE ei voi lain mukaan tunkeutua ihmisten koteihin ilman lupaa.

ICE itsessään on kiistelty lainvalvontaviranomainen Yhdysvalloissa. Se on verrattain tuore virasto, joka luotiin syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen jälkimainingeissa osana Kotimaan turvallisuuden virastoa.

Virasto laajeni presidentti George W. Bushin ja presidentti Barack Obaman kausilla huomattavasti. Obaman kausilla myös ICE:n tekemät ratsiat ja karkotukset saavuttivat huippunsa, kun vuonna 2012 ICE:n raportin mukaan noin 410 000 laitonta siirtolaista karkotettiin Yhdysvalloista.

Huolimatta Trumpin kovasta retoriikasta vuonna 2018 karkotettiin vain hieman yli puolet ennätysmäärästä, 256 000 ihmistä.

Sen sijaan ICE:n käyttämät keinot saivat aikaan kansanliikkeen, joka vaatii koko viraston lopettamista. Ihmiset raivostuivat erityisesti viime kesän laajasti uutisoiduista lasten ja vanhempien eristämisestä rajalla, josta myös Helsingin Sanomat kirjoitti.


Sama politiikka on hiipinyt rajalla käyttöön taas tänä kesänä ja moni vanhemmistaan erotettu lapsi on säilöön otettuna erittäin karuissa oloissa.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence vieraili perjantaina texasilaisessa siirtolaisten säilöönottokeskuksessa. Pence kommentoi, ettei ollut yllättynyt näkemästään.

”Tiesin näkeväni järjestelmän, jossa on liikaa ihmisiä. Järjestelmämme ei kestä tätä, ja siksi kongressin on toimittava”, hän sanoi uutistoimistojen mukaan.


Laiton siirtolaisuus on monimutkainen kysymys Yhdysvalloissa, jossa on Pew Research Centerin tuoreimpien lukujen mukaan tällä hetkellä noin 10,5 miljoonaa maassa ilman lupaa oleskelevaa siirtolaista. Näistä virallisten lukujen mukaan töissä on ainakin 7,6 miljoonaa ihmistä.

Kaksi kolmasosaa kaikista laittomista siirtolaisista on asunut yli kymmenen vuotta Yhdysvalloissa. Monella on perhettä ja lapsia, jotka ovat Yhdysvaltain kansalaisia. Heillä on usein oma asunto ja auto, ja he elävät muutoin normaalia elämää, mutta kansalaisuus tai oleskelulupa uupuvat.

Presidentti Trump ja useat republikaanipuolueen poliitikot ovat käyttäneet laittomia siirtolaisia poliittisten kampanjoidensa demonisoituina päävihollisina. Trump itse avasi vuoden 2015 presidentinvaalikampanjansa puheella, jossa hän totesi, että Meksikosta tulevat siirtolaiset ”tuovat mukanaan huumeita, tuovat mukanaan rikoksia, he ovat raiskaajia. Ja jotkut, oletan, ovat hyviä ihmisiä”.

Presidentin retoriikka ei ole kesyyntynyt vuosien varrella, vaikka tutkimuksissa on todettu, ettei laittomalla maahanmuutolla ole ollut mitään yhteyttä rikollisuuden kasvuun.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

      Tilaajille
    3. 3

      ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

    4. 4

      67 kylmän sodan ydinpommia jätti jälkensä: Marshallinsaarilla säteilee paikoin voimakkaammin kuin Tšernobylin alueella

    5. 5

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    6. 6

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    7. 7

      Pyöräilijöiden suosima Pohjoisbaana kärsi vauriosta heti ensimmäisenä talvenaan: nyt uudehkon pyörätien kunto on paikoitellen karmea

    8. 8

      Rankan treenin jälkeen seuraava tunti on palautumisen kannalta tärkein, ja silloin kylmästä suihkusta voi olla haittaa

    9. 9

      Mitä jos kahdeksan­vuotiailla olisi äänioikeus tai valtio myisi kaikki talousmetsänsä? HS pyysi asiantuntijoita pohtimaan kahdeksaa tulevaisuudenkuvaa Suomesta

    10. 10

      Aivan tavalliset festarit, vain alkoholi ja päätähti puuttuvat: Saudi-Arabian ensimmäinen festivaali alkaa, vaikka Nicki Minaj peruutti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    3. 3

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    6. 6

      Brittilehti The Guardian lyttää tylyin sanakääntein suomalaisten rakastaman Helene Schjerfbeckin näyttelyn: ”Kylmä suihku kakkoslaatuista taidetta”

    7. 7

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    8. 8

      Kaksi olutta päivässä nostaa painoa jopa pari kiloa kuukaudessa

      Tilaajille
    9. 9

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro oli Yhdys­valtain alahuoneen kuultavana Venäjän informaatio­sodasta

    10. 10

      HS selvitti Rinteen hallituksen avustajien taustat: Tässä ovat hallituksen näkymättömät vallankäyttäjät

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää