Ulkomaat

Raportti: Venäjän sotilas­tiedustelu hyökkäsi vuonna 2016 koko Yhdysvaltain vaali­järjestelmään

Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitea päättelee, ettei presidentinvaalien äänestystulosta kuitenkaan väärennetty. Raportti on sensurointien ansiosta lähes lukukelvoton.

Venäjän tiedustelu hyökkäsi vuoden 2016 presidentinvaalien aikana Yhdysvaltain jokaisen 50 osavaltion vaalijärjestelmää vastaan. Asia selviää senaatin tiedustelukomitean raportista, joka valmistui torstaina. Asiasta kertoo muun muassa sanomalehti The New York Times.

Itse raportti on lähes lukukelvoton, sillä laajoja osia julkaistusta tekstistä on sensuroitu Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisten vaatimuksesta:


Jopa raportin sisällysluettelo ja johtopäätökset ovat täynnä mustattuja lauseita tai kappaleita.

The New York Timesin mukaan tiedustelukomitea kävi kulissien takana ankaraa kiistelyä siitä, mitä sopii julkaista ja mitä ei. Lopputulos on, että osavaltioiden viranomaiset eivät kykene lukemaan heille annettuja neuvoja, ellei heillä ole riittävän korkeaa liittovaltion turvallisuusluokitusta.

Raportista ei selviä, kuinka menestyksellisiä Venäjän hakkeroinnit olivat. Sensuroimaton teksti mainitsee, että venäläiset olivat sisällä vaalijärjestelmässä muun muassa Illinoisissa, mutta kaikkien osavaltioiden tilanne ei ole selvä.

Osavaltioiden äänestysjärjestelmät eivät ole osa avointa verkkoa. Yhdysvaltain turvallisuusviranomaiset ovat epäilleet Venäjän vaalitarkkailupyyntöjä vakoiluoperaatioiksi, sillä yksinkertaisin tapa päästä järjestelmään on kävellä äänestyspaikan tai vaalilautakunnan tietokoneelle.

Pääasialliseksi venäläiseksi toimijaksi raportti mainitsee Venäjän sotilastiedustelun GRU:n. Mikä operaation tarkoitus oli, se ei selviä raportista, minkä sen tekijät tunnustavatkin.

”Venäjän aikeet Yhdysvaltain vaalijärjestelmän suhteen pysyvät epäselvinä”, tekstissä mainitaan.

”Venäjän tiedusteluviranomaiset pyrkivät käyttämään hyväkseen vaalijärjestelmän heikkouksia 2016 vaaleissa mutta tuntemattomista syistä eivät käyttäneet näitä tilaisuuksia hyväkseen.”

Osa republikaanipolitiikoista suhtautui raportin tietoihin nihkeästi, koska he pitävät kaikkia 2016 vaalien epäselvyyksiä koskevia väitteitä vaalivoittaja Donald Trumpia vastaan suunnattuna myyräntyönä.

”Tämä on erittäin yksipuolinen raportti samoilta ihmisiltä, jotka ovat intoilleet jo kahden vuoden ajan Trumpia ja Venäjää koskevasta salaliittoteoriasta”, kentuckylainen senaattori Mitch McConnel kommentoi.

Yhdysvaltain kongressi on myöntänyt osavaltioille yhteensä 380 miljoonan dollarin lisämäärärahan vaalijärjestelmien uusimiseen ja niiden turvallisuuden parantamiseen. Koko järjestelmää tällä summalla ei uusita.

Senaatin raportti on ensimmäinen osa Venäjän vaalivaikuttamista koskevien raporttien sarjasta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    2. 2

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    4. 4

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    5. 5

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    6. 6

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    7. 7

      Yhä harvempi nuori aikuinen pääsee kiinni omistus­asuntoon, ja se mullistaa heidän talousnäkymänsä

      Tilaajille
    8. 8

      Fingerpori-elokuva saattaa naurattaa, jos ei ole koskaan nähnyt kyseistä sarjakuvaa

    9. 9

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    10. 10

      Hyväkuntoiset, säilytettäväksi määrätyt vaahterat vedettiin matalaksi Meilahdessa – YIT: ”Tällainen inhimillinen erehdys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Vantaan perussuomalaisten erottama Tanja Vahvelainen harkitsee oikeustoimia

    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    5. 5

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    6. 6

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    7. 7

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    8. 8

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    9. 9

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    10. 10

      Pasilan Triplan viimeistelytyöt eivät valmistu ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää