Ulkomaat

Yli 200 peuraa löytyi kuolleena Huippu­vuorilta

Tutkijat uskovat joukkokuoleman johtuvan ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ravintopulasta.

Jo neljänkymmenen vuoden ajan huippuvuortenpeurojen määrää kartoittanut Norjan Polaari-instituutti lähetti tänäkin vuonna tutkimusryhmän Norjan Huippuvuorille.

Kymmenen viikkoa kestäneellä matkallaan tutkijat törmäsivät näkyyn, jollaista eivät olleet kohdanneet koskaan aikaisemmin: saaristosta löytyi yli 200 huippuvuortenpeuran jäänteet, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.

Tutkijat uskovat eläinten kuolleen nälkään.

”Tämä on kauhistuttava esimerkki siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa luontoon”, tutkija Ønvik Pedersen sanoo NRK:lle.

Suomessa elävää poroa muistuttava huippuvuortenpeura on lajitoveriaan pienempi ja matalajalkaisempi. Poro on jalostettu tunturipeurasta.

Huippuvuorilla satoi viime joulukuussa rankasti. Kylmään maaperään osuttuaan vesi jäätyi vähitellen kivikovaksi jääkerrokseksi, jonka alta huippuvuorenpeurat eivät pystyneet kaivamaan itselleen ravintoa.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että jos sopivaa ravintoa ei ole saatavilla, peurat syövät esimerkiksi meri- ja rakkolevää. Ne eivät kuitenkaan NRK:n mukaan riitä, ja merilevä voi aiheuttaa eläimille myös muun muassa vatsavaivoja.

Huippuvuortenpeurojen kuoleminen ravinnonpuutteeseen ei ole talvisin täysin tavatonta, mutta ilmastonmuutos on tutkijoiden mukaan pahentanut tilannetta.

”Osa kuolemista on luonnollisia, mutta tällaiset määrät johtuvat rankkasateista, jotka ilmastonmuutos aiheuttaa”, Pedersen sanoo NRK:n mukaan.

Ennen kuolemaansa eläimet olivat kamppailleet ravinnostaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat nuorimmat ja vanhimmat eläimet.

”Tämä on yksinkertaisesti surullista”, Pedersen toteaa.

Oikaisu 29.7. kello 8.50: Kuolleet eläimet olivat huippuvuortenpeuroja eivätkä poroja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta epäiltyä törkeää raiskausta

    4. 4

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    5. 5

      Varjojen naiset: Riikka Tuomi ja Jenni Eronen tietävät, minkälaista on kodittomien naisten elämä Helsingin kaduilla

      Tilaajille
    6. 6

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    7. 7

      Kynsiä katsomalla voi saada vihiä terveysongelmista – Näistä piirteistä tunnistat poikkeavan kynnen

      Tilaajille
    8. 8

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    9. 9

      Italialais-suomalainen pariskunta rakentaa Itä-Helsinkiin hirsitaloja, jotka heidän mukaansa kestävät ikuisesti ”kuin antiikin Rooma”

    10. 10

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    3. 3

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    4. 4

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    5. 5

      Lapsensa onnettomuudessa menettäneet britti­vanhemmat järkyttyivät Valkoisessa talossa: Epäilty yli­ajaja oli Trumpin kutsumana viereisessä huoneessa

    6. 6

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    7. 7

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa vinkkinsä

      Tilaajille
    8. 8

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    9. 9

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    10. 10

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää