”Meidän luokalla melkein kaikilla on tällainen”, seitsemän­vuotias kiinalais­poika kertoo äly­kellostaan – äiti osti sen, kun puhelin ja iPad koukuttivat lasta liikaa

Peking

Kun pekingiläinen Huang Shengke https://www.hs.fi/haku/?query=huang+shengkeoli kolmevuotias, hän sai iPadin. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli huono juttu, äiti Lin Cuihttps://www.hs.fi/haku/?query=lin+cui sanoo.

”Mutta meillä ei ollut tarpeeksi aikaa opettaa hänelle kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, joten iPad oli kätevä opettaja.”

Sitä paitsi nykymaailma on digimaailma. Lasten on hyvä tottua siihen pienestä pitäen, Lin ja pojan isä ajattelivat.

Pikkupoika tottui digiin, liikaakin.

”Kävi ilmi, että hän oli koukkuun jäävää sorttia. Ja tilanne vain paheni, kun hän sai oman älypuhelimen viisivuotiaana”, Lin sanoo.

Huang ei olisi halunnut tehdä mitään muuta kuin pelata ja katsella videoita.

Vastaavia tarinoita on Kiinassa valtavasti. Nettiriippuvuus on Kiinassa luokiteltu virallisesti sairaudeksi jo yli kymmenen vuotta sitten. Arvion mukaan internet-addikteja on 23 miljoonaa.

Lin Cui ei halunnut poikansa liittyvän joukkoon.

Vanhemmat olivat neuvottomia. Poikaa ei voinut jättää kokonaan ilman älylaitetta, koska äiti ja isä olivat töiden takia paljon poissa ja halusivat pitää yhteyttä lapseensa.

Eikä täyskielto muutenkaan tuntunut hyvältä ratkaisulta, Lin Cui sanoo. Hän ajattelee yhä, että laitteet itsessään eivät ole ongelma, niiden liikakäyttö on. Lasten pitää oppia kohtuuteen.

Ratkaisun tarjosi lopulta uusi älylaite: lasten älykello.

”Nyt tilanne on viimein hallinnassa. Kellossa on niin pieni ruutu, että sen katsominen ei ole yhtä helppoa ja kiehtovaa kuin puhelimen tai iPadin. Silti tavoitamme hänet milloin tahansa.”

Nykyisin seitsemänvuotias Huang kulkee älykello ranteessaan – kuten monet muutkin kiinalaislapset.

Lapsille tarkoitetut älykellot ovat aasialainen juttu. Toki niitä myydään muuallakin, mutta Kiina on puettavan teknologian analyytikoiden https://www.scmp.com/lifestyle/article/2153090/smartwatches-children-growing-trend-china-above-all-qualcomm-launchesmukaan lasten älykellojen ehdoton kärkimaa.

Kellot ovat yleisiä ja laajalti käytössä. Esimerkiksi Guizhoun maakunnassa kiinalaisviranomaiset jakoivat satatuhatta älykelloa vierastyöläisten lapsille, joiden vanhemmat ovat lähteneet töihin toisiin kaupunkeihin.



Huang Shengke sanoo, että hänen luokallaan vain muutamalla on älypuhelin, mutta älykello on melkein kaikilla lapsilla.

Hänen omansa on sininen, ja opettaja takavarikoi sen tänään. Äidin piti käydä hakemassa kello koulun jälkeen. Säännöt kieltävät kellot koulupäivinä.

”Opettaja otti sen, vaikka se oli vain repussa. Ei sitä koulupäivien aikana voisi edes käyttää, koska äiti on asettanut siihen eston”, Huang sanoo.

Oliko ensimmäinen kerta, kun näin kävi?

”Oli kolmas.”

Lasten älykellot ovat periaatteessa samanlaisia kuin aikuistenkin, mutta riisutumpia versioita.

Ne näyttävät urheilullisilta rannekelloilta, mutta niissä on usein internetyhteys, kamera ja gps-paikannin. Niitä voi käyttää älypuhelimen tapaan.

Lapsen paikannusmahdollisuus on oleellinen asia, Lin Cui sanoo. Hänen poikansa käytössä oleva älykello on varustettu kaikilla herkuilla. Sen arvo on noin 250 euroa.

”En tiedä, miten vanhemmat Suomessa tästä ajattelevat, mutta ainakin minulle ja monille muille kiinalaisvanhemmille on todella tärkeää tietää, missä poikani milloinkin menee. Olen koko ajan huolissani siitä, mitä hän tekee.”

Kelloja on myös ilman internetyhteyttä. Silloin kelloon sujautetaan sim-kortti, ja laite toimii kuin vanhan ajan matkapuhelin. Sellaisen kellon saa muutamalla kymmenellä eurolla.

Karvalakkimalleja suosivat erityisesti pienimpien lasten vanhemmat: Kellon avulla lapseen saa yhteyden ja hänet voi paikantaa, mutta lapsi ei voi selata internetiä, katsoa videoita tai pelata omin päin.

Lin näyttää puhelimessaan olevaa sovellusta. Hän saa ilmoituksen aina, kun Huang lisää uuden yhteystiedon kelloonsa. Kartta näyttää pojan reaaliaikaiset liikkeet.

Tällä samaisella sovelluksella hän on myös asettanut käyttöeston koulupäivien ajaksi. Viestiliikennettä vanhemmat eivät näe.

”Täytyyhän hänellä olla yksityisyyttä.”

Huang esittelee yksityisyyttään innolla. Hän selaa kellosta esiin ensin omia, sitten kavereidensa lähettämiä selfieitä. Niitä on kymmeniä.

Katso, tämä on ehkä hauskin, Huang nauraa ja näyttää kuvaa, jossa hänellä on päässään kaasunaamari.

Monet asiantuntijat uskovat, että ennen pitkää kellot lyövät läpi Euroopassakin. Sille, miksi niin ei ole vielä käynyt, on hyvä syy.

Toissa vuonna Saksa kielsi lasten älykellojen myynnin tietoturvaongelmien takia kokonaan. Vanhempia pyydettiin tuhoamaan laitteet.

Kellot mahdollistivat lasten salakuuntelun, ja niiden kautta oli esimerkiksi kuunneltu opettajien toimintaa luokkahuoneissa. Kellon hakkerointi oli liian helppoa, ja esimerkiksi lapsen sijaintitietoja saattoi vääristellä, sääntelyviranomaiset kertoivat.

Britanniassa nousi huoli myös älykellojen toiminnoista, jotka seuraavat lasten liikunnallista aktiivisuutta. Johtaako syömishäiriöihin, jos kalorien laskeminen alkaa jo lapsena? Valtaosa kelloista on suunnattu 5–12-vuotiaille.

Kiinalaisäiti Lin Cuin mielestä askelmittari kuuluu kellon parhaisiin puoliin.

Huangin on kerättävä askelmittariin joka päivä 8 000 askelta, jotta kello antaa hänelle viisi pistettä. Jos jää tavoitteen alle, saa vain yhden pisteen.

”Lapset kilpailevat keskenään pisteistä. Eniten liikkuvat saavat koristeita omaan nimeensä, joka näkyy kavereiden kellojen yhteystietoluettelossa.”

Lapsia pitää kannustaa liikkumaan joka välissä, koska arkipäivisin leikkimiselle ja juoksemiselle on niukasti aikaa.

Esimerkiksi 7-vuotiaan Huang Shengken koulupäivät alkavat kello 8 aamulla ja jatkuvat kello 15.40:een. Koulusta hän jatkaa suoraan läksykerhoon ja tulee kotiin iltaseitsemän aikoihin. Kotona hänellä on vielä online-oppitunti: maanantaisin ja keskiviikkoisin englannin puhetunti, tiistaisin ja torstaisin matematiikkaa.

Päivisin poika ehtii olla laitteilla noin 20 minuuttia, äiti arvioi. Hän saa itse valita, käyttääkö hän sen televisioon, puhelimeen, tablettiin vai kelloon.

”Jos hän saa hyviä arvosanoja koulusta, hän saa palkinnoksi lisää ruutuaikaa”, Lin sanoo.

Sama koskee puheluita isovanhempien kanssa. Huang ei millään jaksaisi jutella kaukana asuville mummolle ja papalle, joten vanhemmat keksivät systeemin: poika saa ekstraruutuaikaa yhtä monta minuuttia kuin jaksaa puhua isovanhemmilleen.

Lasten älykelloja myydään Suomessakin.

Solitan tietoturva-asiantuntija Iiro Uusitalohttps://www.hs.fi/haku/?query=iiro+uusitalo uskoo niiden yleistyvän tulevaisuudessa: vanhemmille kellot ovat kätevä tapa kommunikoida lasten kanssa ja jäljittää jälkikasvua.

Tietoturvasta Uusitalo toteaa, että se riippuu tuotteen valmistajasta. Tietoturva-aukkoja löytyy älylaitteista aina, mutta avainkysymys on se, miten ne korjataan jo myytyihin laitteisiin.

Jos valmistaja kiinnittää tietoturvaan huomiota alusta asti ja tarjoaa käyttäjille päivityksiä, ollaan jo hyvällä tiellä.

”Jäljitysbisnes on täysin luottamusbisnestä. Jos haluaa valvoa lapsen liikkeitä, on luotettava organisaatioon, jolta palvelun ostaa: ettei kyseinen yritys käytä tietoja väärin”, Uusitalo sanoo.

Yritykset yleensä ymmärtävät, että niiden kannattaa olla luottamuksen arvoisia. Jos luottamus menee, menee myös bisnes.

”Siksi esimerkiksi Fitbit-älykellot ovat Bug Bountyn piirissä. Bug Bountyssa hakkerit voivat yrittää hakkeroida älykelloa ja saavat rahapalkkion, jos löytävät tietoturva-aukkoja.”

Lin Cui ei keksi huonoa sanottavaa älykelloista. Jos pitäisi valita sen ja älypuhelimen väliltä, niin ehdottomasti kello, Lin sanoo.

”Pikkupojalle se on hyvä laite. Kun hän kasvaa, hän tuskin antaa meidän enää seurata elämäänsä näin.”

Se aika koittaa ehkä 12-vuotiaana. Linin mielestä lasta voi ja pitääkin valvoa, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Hän ottaa puheeksi Black Mirrorin, joka on tulevaisuuden digitalisaatiodystopioita käsittelevä tv-sarja.

”Oletteko katsoneet sitä? Siinä lapsen päähän laitettiin joku siru, jonka kautta vanhemmat näkivät kaiken. Sellainen on kyllä aivan liikaa.”