Ulkomaat

Lääkärit ilman rajoja alkaa taas pelastaa ihmisiä Välimerellä, vaikka pääsy Euroopan satamiin on epävarmaa – ”Ihmisiä kuolee, ja meidän on vain toimittava”

Järjestön mukaan EU-maat palauttavat ihmisiä Libyaan epäinhimillisiin oloihin.

Lääkärit ilman rajoja -järjestö aloittaa jälleen etsintä- ja pelastustyöt Välimerellä.

Järjestön tiedotteen mukaan uusi Ocean Viking -alus lähtee pelastustehtäviin perjantaina Marseillesta.

Tarkoitus on päästä mahdollisimman nopeasti vesille ja pelastamaan ihmisiä, sillä tilanne Välimerellä on vakava: reitillä on hukkunut tänä vuonna ainakin 426 ihmistä. Välimerestä on tullut maailman vaarallisin merireitti siirtolaisille.

”Meidän velvollisuutemme on estää ihmisiä hukkumasta ja saattaa heidät turvaan”, toteaa toiminnanjohtaja Linda Konate Lääkärit ilman rajoja -järjestön Suomen-toimistosta.

Järjestö lopetti pelastustyöt Välimerellä viime joulukuussa, koska heidän pelastusaluksensa Aquarius ei enää saanut vaadittavaa lippua, jonka alla purjehtia. Vaikeuksia oli myös tätä ennen: EU-maat kiristivät jatkuvasti linjaansa, eikä pelastusaluksia enää hyväksytty satamiin.

Konate uskoo, että Aquariuksen tapauksessa oli kyse poliittisesta painostuksesta, erityisesti Italian hallituksen mustamaalauskampanjasta.

”Ongelma on, että pelastustoimintaa yritetään estää poliittisilla toimilla.”


Ocean Viking pääsee perjantaina vesille Norjan lipun alla. Suunnitelma on yksinkertaisesti viedä viranomaisten kanssa yhteistyössä pelastetut ihmiset turvaan lähimpään satamaan kuten ennenkin.

Tehtävä ei ole helppo, sillä pelastusaluksilla on yhä vaikeuksia päästä satamiin. Välimerellä on tälläkin hetkellä jumissa siirtolaisia kuljettava alus, jota Italia ei päästä aluevesilleen.

Konaten mukaan järjestö tietää riskit, mutta sillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää.

”Tällä hetkellä ihmisiä kuolee, ja meidän on vain toimittava ja toivottava parasta.”

Lääkärit ilman rajoja tuomitsee tiedotteessaan Euroopan valtiot, jotka ovat jääneet toimettomiksi samalla kun Libyan turvallisuustilanne heikkenee.

”Kuolemat ja kärsimys voitaisiin estää, mutta niin kauan kuin EU-maat eivät kanna vastuutaan, meidän on toimittava. Siksi palaamme Välimerelle”, Konate sanoo.

EU-maat palauttavat yhä Välimeren kautta saapuvia siirtolaisia Libyaan, missä heidät suljetaan pidätyskeskuksiin. Lääkärit ilman rajoja tarjoaa keskuksissa sairaanhoitoa, ja järjestön työntekijät ovat raportoineet epäinhimillisistä oloista. Siirtolaisia on myös kuollut pidätyskeskuksiin kohdistuneissa iskuissa. Järjestö vaatii EU-päättäjiltä pidätyskeskusten sulkemista.

 

”Keskusten olosuhteita ei voi mitenkään hyväksyä. Keskuksia on myös pommitettu.”

Konaten mukaan EU-päättäjät ovat kyllä tietoisia keskusten oloista ja evakuoivat niistä ihmisiä mutta lähettävät samalla lisää ihmisiä evakuoitujen tilalle.

”Libyaan tuodaan enemmän ihmisiä kuin sieltä evakuoidaan.”

Ocean Viking -alus on rakennettu pelastustehtäviä varten vuonna 1986. Alukselle mahtuu 200 ihmistä.

Matka keskisen Välimeren kansainvälisille vesille kestää Marseillesta kahdesta kolmeen päivää.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    2. 2

      Useita kaistoja suljettiin liikenteeltä Kehä I:llä pelastusoperaation takia, tilanne ohi

    3. 3

      Kokoomus vaatii Antti Rinteeltä viipymättä selvitystä tapaamisestaan Ranskan presidentin kanssa

    4. 4

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    5. 5

      Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

    6. 6

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    7. 7

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    8. 8

      Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen

    9. 9

      Jennifer Lopez käytti niin tyrmäävää mekkoa, että Googlen oli pakko kehittää kuva­haku­palvelu – nyt laulaja kohahdutti samassa asussa Milanon muoti­viikoilla

    10. 10

      Vihreiden Ohisalo bensa­verosta: Onko keski­luokalle tärkeämpää muutama euro kuussa vai se, että yhteis­kunta on kunnossa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    2. 2

      Sen piti olla tavallinen opinnäyte: Järven­pääläinen Ilja Oikarinen, 25, repäistiin suoraan koulusta Maseratin huippu­suunnittelijaksi Italiaan

    3. 3

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    4. 4

      Helsingin Etelärannassa pitää majaansa vain kaksi vuotta vanha yritys, joka on hankkinut jo lähes 5 000 asuntoa Suomesta

    5. 5

      Vihreiden Ohisalo bensa­verosta: Onko keski­luokalle tärkeämpää muutama euro kuussa vai se, että yhteis­kunta on kunnossa?

    6. 6

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    7. 7

      Raittiiden opiskelijoiden määrä kasvaa: Tilastot näyttävät, minkä alan opiskelijat juovat eniten ja minkä vähiten

    8. 8

      Teal Swan kertoo olevansa Arcturus-tähdeltä ja antaa neuvoja niin rahan kuin kannabiksenkin käytöstä: Nykyajan kultti­johtajat manipuloivat ihmisiä verkossa

      Tilaajille
    9. 9

      Jennifer Lopez käytti niin tyrmäävää mekkoa, että Googlen oli pakko kehittää kuva­haku­palvelu – nyt laulaja kohahdutti samassa asussa Milanon muoti­viikoilla

    10. 10

      Jyrki Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt Markku Wilenius purkaa tuntojaan Kalevassa: ”En tiedä kenellä olisi enemmän natsoja hommaan kuin minulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    7. 7

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    8. 8

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää