Ulkomaat

Texasin joukkoampumisessa 22 kuollutta, syyttäjä vaatii kuolemanrangaistusta epäillystä viharikoksesta

Joukkoampumisen kuolonuhrien määrä nousi maanantaina kahdella.

rac
Yhdysvalloissa Texasin osavaltiossa tapahtui vakava joukkoampuminen lauantaina illalla Suomen aikaa. Asemies avasi tulen El Pason kaupungissa sijaitsevassa Walmart-päivittäistavarakaupassa ja tappoi 22 ihmistä.

Uhriluku nousi kahdella maanantaina, kun poliisi kertoi Twitterissä kahden ammuskelussa loukkaantuneen kuolleen myöhemmin sairaalassa.


Poliisi on ottanut kiinni epäillyn ampujan, joka on Texasin Allenista kotoisin oleva 21-vuotias mies. Mies ei tehnyt vastarintaa poliisin saavuttua paikalle. Tekoa tutkitaan mahdollisena viharikoksena.

Syyttäjä ilmoitti sunnuntaina vaativansa miehelle kuolemanrangaistusta.

Syyttäjä Jaime Esparza ilmoitti sunnuntaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa miehen saavan syytteen useista murhista ja että hänet voidaan tuomita niistä kuolemaan.

El Pason poliisipäällikön Greg Allenin mukaan haavoittuneita on 26, joista osalla on vaikeita vammoja. Uutistoimisto Reuters kertoi, että kaksi sairaalaan tuoduista on lapsia.

Kyseessä on viikon kuluessa jo toinen ampumatapaus, jossa kohteena oli Walmartin asiakaskunta. Tiistaina kaksi ihmistä kuoli ja yksi poliisi haavoittui ampumatapauksessa Mississipissä.


El Pason joukkoampuminen on Yhdysvaltojen nykyhistorian kahdeksanneksi pahin kuolonuhreilla mitattuna. Neljä kymmenestä pahimmasta joukkosurmasta on tapahtunut Texasissa.

Lue lisää: Silminnäkijät kertovat Texasin silmittömästä ammuskelusta



Uutistoimisto AFP:n mukaan poliisi on löytänyt verkosta epäillyn tekemän manifestin, jossa on latinoiden vastaista tekstiä ja puhutaan näiden ”invaasiosta” Texasiin.

El Pason asukkaista yli 80 prosentilla on latinotaustaa.

”Meillä on tutkittavana tämän henkilön tekemä manifesti, joka yhdistää teon ainakin jossain määrin viharikokseen”, sanoi poliisipäällikkö Allen tiedotustilaisuudessa.

Oheisella videolla Texasin kuvernööri Greg Abbott tuomitsee teon:


Epäillyn ampujan jättämässä viestissä viitataan AFP:n mukaan myös Uuden-Seelannin Christchurchissa tapahtuneeseen joukkomurhaan, jossa kuoli 51 ihmistä.

Epäilty kertoo myös suunnitelleensa tekoaan vajaan kuukauden ajan. Hän myös ennustaa viestissä todennäköisesti kuolevansa hyökkäyksen päätteeksi.

”Kiinnijääminen on tässä tapauksessa paljon pahempaa kuin kuolema, sillä silloin saan joka tapauksessa kuolemantuomion”, hän kirjoittaa AFP:n mukaan viestissään.

Uutiskanava CNN:n mukaan manifesti oli julkaistu 8chan-nimisellä verkkosivustolla. Kanavan mukaan liittovaltion poliisi FBI on aloittanut tapauksesta terrorismitutkinnan.


El Paso sijaitsee Meksikon vastaisella rajalla, ja kuolleiden joukossa oli maan kansalaisia. Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador twiittasi, että kuolleista kolme on meksikolaisia. Maan ulkoministerin mukaan haavoittuneista kuusi on Meksikon kansalaisia.

Ammuskelu alkoi kello 10.30 paikallista aikaa. Cielo Vista -ostoskeskuksessa sijaitsevassa Walmartissa ja sen lähialueella oli tuolloin paikallisen poliisin mukaan 1 000–3 000 ihmistä. Moni oli tullut tekemään opiskelutarvikeostoksia, sillä kouluvuosi on Texasissa alkamassa.

Ensimmäisten laukausten kajahdettua Walmartin asiakkaat pakenivat henkensä edestä.


Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kommentoi ampumista Twitter-tilillään. Viikonloppua golf-klubillaan New Jerseyssä viettäneet Trumpin mukaan tapaus ei ollut vain traaginen vaan myös osoitus pelkuruudesta.
El Pasosta kotoisin oleva poliitikko Beto O’Rourke keskeytti kampanjointinsa ampumisen takia. Hän pyrkii demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi.

”Olen täysin suruissani ja minun on vaikea ajatella tätä. Mutta sen kerron, että El Pason on maailman vahvin paikka maailmassa, ja tämä yhteisö pitää yhtä”, O’Rourke sanoi toimittajille.

Uutistoimisto Reutersin mukaan paikallisten terveysasemien eteen muodostui jonoja, kun ihmiset tulivat poliisin kehotuksesta luovuttamaan verta, jolla voitiin auttaa uhreja. KFOX14-kanavan mukaan kaupungin bussit hakivat paikallaolleita omaisten luo tapaamiskeskukseen, ja useat hautaustoimistot lupasivat ilmaisia hautajaisia uhreille.


Sen jälkeen kun tiedot epäillyn tekemästä verkkomanifestista olivat tulleet julki, O’Rourke syytti Trumpia rasistiksi.

”Hän on rasisti ja hän nostattaa rasismia tässä maassa. Se ei pelkästään loukkaa tunteitamme, vaan myös muuttaa maatamme perusteellisesti ja johtaa väkivaltaan”, O’Rourke sanoi toimittajalle elpasolaisen sairaalan ulkopuolella.

Hän oli tullut tapaamaan sairaalaan tuotuja uhreja.

”Viharikosten määrä on noussut jokaisena kolmena vuotena, joina meillä on ollut presidentti, joka kutsuu meksikolaisia raiskaajiksi ja rikollisiksi.”

Oikaisu 4.8. kello 21.49: Jutussa luki virheellisesti, että ammuskelu olisi tapahtunut lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa. Ammuskelu tapahtui lauantaina illalla Suomen aikaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Nokia keskeyttää osingonmaksun ja muuttaa tulevaisuudennäkymänsä huonommiksi

    3. 3

      Keski-ikä ja muut elämänvaiheet on ymmärretty väärin, sanoo tutkija – Se, mihin ryhmään kuulut, ei olekaan kiinni ikävuosista

      Tilaajille
    4. 4

      Perussuomalaiset yhä suurin puolue, keskustan puheenjohtajavaihdos ei näy kannatuksessa

    5. 5

      Nordea valahti tappiolle, pienentää roimasti osinkoa ja varoittaa henkilöstövähennyksistä – ”Tässä putsataan pöytä”

    6. 6

      Kaikilla on liikaa tavaraa, mutta etenkin muovin hävittäminen on vielä haitallisempaa kuin sen ostaminen

      Tilaajille
    7. 7

      Michael Jordanin pisteitä sivunnut Lauri Markkanen sai Chicagon median ”hirviömäiset” kehut, mutta joukkuetta arvosteltiin huolimattomaksi

    8. 8

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    9. 9

      Tara Junker hämmästeli ruotsalaisten intoa puhua suolistobakteereista – Nyt hän haluaa kertoa suomalaisille, miten suoliston bakteerikantaa voi parantaa

      Tilaajille
    10. 10

      HS arvioi juures- ja linssisipsien maun ja terveellisyyden – Voittajalastut pärjäävät maussa perunalastuille mennen tullen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    3. 3

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    4. 4

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    5. 5

      Rekasta löytyi 39 ruumista Britanniassa, ihmisiä sisältänyt kontti lastattiin lauttaan Belgiassa

    6. 6

      Paralympiavoittajan elämä päättyi armokuolemaan

    7. 7

      Poliisi: Kauniaisissa liikkuu häiriköivä nuorisojoukko – ”Erittäin vakavasti otettava asia”

    8. 8

      Vakavasti sairaiden nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin, sanoo kaksi kaiken nähnyttä ammattilaista

      Tilaajille
    9. 9

      Maailman muoviroskasta suuri osa on peräisin vain muutaman suuryhtiön tuotteista – ykkösenä Coca-Cola

    10. 10

      Valkotakkinen mies yritti raahata pojan pois Pohjois-Tapiolassa, epäilty saatu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    8. 8

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    9. 9

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää