Ulkomaat

Veriteoista epäiltyjen lapsuuden­ystävien pako vastaa matkaa läpi Euroopan – näin ennen­näkemättömät suur­etsinnät etenivät Kanadassa

Kolmesta murhasta epäiltyjen kanadalaisnuorten etsintäoperaatio tuli päätökseensä keskiviikkona. Epäiltyjen Kanadan halki taittama pakomatka on pituudeltaan verrattavissa matkaan läpi Euroopan.

Paikalliset Manitoban provinssissa Kanadassa voivat viimeinkin huokaista helpotuksesta.

Ilmavoimien, jäljityskoirien ja huipputeknologian avulla poikkeuksellisen laajassa etsinnässä jahdattujen kanadalaismiesten pakomatkan päätepiste vaikuttaa selvinneen.

Kolmoismurhasta epäiltyjen teini-ikäisten ruumiiden kerrottiin keskiviikkona löytyneen lähes kolmiviikkoisen etsinnän jälkeen pensaikosta Nelsonjoen lähettyviltä.

Ruumiit löytyivät noin kahdeksan kilometrin päästä heinäkuussa havaitusta poltetusta autosta, jonka löytyminen käynnisti valtavan etsintäoperaation Kanadan syrjäseuduilla.

Uutistoimistojen mukaan ruumiiden henkilöllisyyttä ei ole vielä voitu varmistaa, mutta poliisit uskovat vahvasti niiden kuuluvan 18- ja 19-vuotiaille epäillyille. Poliisi ei ole toistaiseksi kertonut yksityiskohtia esimerkiksi kuolintavoista, vaan se on ilmoittanut odottavansa ruumiinavauksien tuloksia ja henkilöllisyyksien varmentumista.


Monta yksityiskohtaa Kanadaa viikkojen ajan ravistelleesta tapahtumavyyhdistä on yhä selviämättä. Mikäli kaksikko todistetaan syyllisiksi, mikä heidät mahtoi ajaa epäiltyihin veritekoihin ja niitä seuranneeseen hurjaan pakoon maan halki?

Tapahtumat saivat alkunsa heinäkuussa noin 3 000 kilometrin päässä Gillamista, josta ruumiit löydettiin.

Epäiltyjen Kanadan halki taittama pakomatka on pituudeltaan verrattavissa matkaan läpi Euroopan. Pakomatkan pituus vastaa matkaa linnuntietä Lontoosta Moskovaan tai Helsingistä Pohjois-Kreikkaan.

 

Epäiltyjen Kanadan halki taittama pakomatka on pituudeltaan verrattavissa matkaan läpi Euroopan.

Epäilty kaksikko on kotoisin aivan Kanadan lounaisosassa sijaitsevasta Port Albernista, pienestä ja kurjaksikin kuvaillusta kaupungista Vancouverinsaarella Brittiläisen Kolumbian provinssissa.

The Huffington Post Canada -uutissivusto kutsui alle 18 000 asukkaan Port Albernia vuonna 2014 Kanadan kurjimmaksi kaupungiksi elää. Kaupunkia riivaavat työttömyys, korkea rikollisuusaste ja alhainen tulotaso, sivusto kertoi Moneysense-lehden tekemän jokavuotisen mittauksen perusteella.

Epäillyt olivat uutistoimisto AFP:n mukaan lapsuudenystäviä, jotka yhdysvaltalaiskanava CNN:n mukaan viettivät paljon aikaa yhdessä. Toisen miehen isä kuvaili CNN:n mukaan poikaansa introvertiksi, joka vietti runsaasti aikaa videopelien parissa.

Molemmat epäillyt olivat CNN:n mukaan töissä Walmart-kaupassa, mutta pieni palkka oli saanut kaksikon päättämään hakeutua töihin muualle. Ainakin tässä luulossa oli mediatietojen perusteella esimerkiksi toisen pojan isä.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan epäillyt olivat ennen katoamistaan matkalla Yukonin alueella sijaitsevaan Whitehorseen töiden perässä. Kaksikosta tehtiin havainto huoltoasemalta Fort Nelsonissa kahta päivää ennen ensimmäisten uhrien löytymistä.

Grafiikka näyttää, miten tapahtumat etenivät:



15. heinäkuuta Liard Hot Springsin lähettyviltä löydettiin yhdysvaltalais-australialaisen pariskunnan ruumiit.

Yhdysvaltalaisen 24-vuotiaan naisen ja australialaisen 23-vuotiaan miehen uskotaan kuolleen 14. ja 15. heinäkuuta välisenä aikana.

Brittiläisessä Kolumbiassa epäiltyjen tavoin asunut mies ja Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa asunut nainen olivat medioiden mukaan innokkaita matkustelijoita. He olivat pariviikkoisen Alaskaan suuntautuvan automatkansa loppusuoralla, kun heidän lava-autonsa hajosi noin 20 kilometrin päässä tunnetusta turistikohteesta, Liard River Hot Springsin puistosta.

Useat paikalliset olivat The Guardianin mukaan pysähtyneet tarjoamaan kaksikolle apuaan, mutta nämä olivat kieltäytyneet tarjouksista – ilmeisen kohtalokkain seurauksin.

Pariskunnan tapaus nousi nopeasti puheenaiheeksi kansainvälisessä mediassa.

Varhaisessa vaiheessa ei The Guardianin mukaan ollut tiedossa, oliko kyse yhden tappajan työstä.

Myös sitä arvuuteltiin, liittyikö tapaus kenties pahamaineiseen Kyynelten valtatiehen eli syrjäiseen tieosuuteen, jolla on kadonnut tai murhattu ainakin 40 alkuperäiskansaan kuuluvaa naista sitten 1970-luvun.

Muutamaa päivää myöhemmin noin 470 kilometriä idempää Dease Lakesta löydettiin sekä kolmas ruumis että poltettu auto, joka eri lähteiden mukaan kuului joko pariskunnalle tai epäillylle kaksikolle.

Kolmas ruumis kuului Brittiläisen Kolumbian yliopiston kasvitieteilijälle. Merileviin liittyvää tutkimusta tehnyt 64-vuotias mies löytyi kuoliaaksi ammuttuna noin kahden kilometrin päästä poltetusta autosta, uutiskanava CNN kertoi.

Epäiltyjä pidettiin aluksi vain kadonneina tai mahdollisesti henkirikoksen uhriksi joutuneina itsekin.

Epäillyn murhaajakaksikon voi olettaa paenneen maan halki autolla, jonka on kerrottu kuuluneen jollekulle hänen uhreistaan, useimpien lähteiden mukaan kasvitieteilijälle.

21. heinäkuuta kaksikosta tehtiin kaksi näköhavaintoa, muun muassa maan keskiosista Meadow Lakesta Saskatchewanin provinssista. Toyota RAV4 -merkkisellä autolla ajanut kaksikko oli tallentunut kaupan valvontakameraan, The Globe and Mail -lehti kertoi.


22. heinäkuuta kaksikosta tehtiin viimeinen varmistettu näköhavainto. Kaksikko havaittiin ja jopa pysäytettiin tarkastuspisteellä alkuperäiskansojen alueen lähettyvillä Split Lakessa Pohjois-Manitobassa.

Kaksikkoa ei tällöin ollut kuitenkaan vielä julkisesti nimetty murhasta epäillyiksi, joten he olivat päässeet jatkamaan matkaansa. Heidät nimettiin epäillyiksi BBC:n mukaan vasta, kun heidän autonsa oli havaittu Manitobassa.

Seuraavaksi huomio siirtyi Manitobassa sijaitsevaan Gillamin kylään.

Paikallisten viikkokausia jatkunut jännitys alkoi, kun kaksikon käyttämäksi todettu, poltettu auto löytyi Gillamin lähettyviltä, lähteestä riippuen 22. tai 23. heinäkuuta. Auto löytyi noin 170 kilometrin päästä Split Lakesta, jossa heidät viimeisen kerran tiettävästi havaittiin.


Vaarallisiksi ja aseistautuneiksi uskotun kaksikon epäiltiin liikkuvan vaikeakulkuisella metsäalueella lähellä syrjäistä ja pientä, noin 1 300 asukkaan Gillamia, jonne The Guardianin mukaan johtaa ainoastaan yksi tie.

Kaksikon uskottiin kulkevan jalan tiheän mustakuusi- ja kanadanlehtikuusikon täyttämällä metsäalueella.

Etsijät haravoivat syrjäisiä metsiä yhdeksän päivän ajan BBC:n mukaan noin 4 250 neliökilometrin suuruiselta alueelta. Etsintöjen aikana tarkistettiin yli 500 rakennusta.

Hyönteisiä, mustakarhuja ja susia viliseviä seutuja seuloivat Reutersin mukaan muun muassa Kanadan ilmavoimat ja armeija.

Kaksikkoa etsittiin koirien, lennokkien, hätäyksiköiden sekä poliisin rikosyksiköiden avulla. AFP:n mukaan soisen metsikön haravoimisessa käytettiin myös lentokoneita ja infrapunakameroita.


Gillamin lähialueiden lisäksi poliisi laajensi etsinnät ulottumaan York Landingin kylän alueelle siellä tehdyn näköhavainnon perusteella.

Etsintöjä oltiin heinä–elokuun vaiheessa jo lopettamassa, kunnes poliisin tietoon tuli yhtäkkiä käänteentekevä vihje.

Poliisi löysi elokuun alussa soutuveneen ja epäiltyihin mahdollisesti liittyviä esineitä Nelsonjoen lähettyviltä, mikä sai etsintäjoukot tutkimaan nimenomaan joen lähialueita.


Keskiviikkona 7. elokuuta poliisi kertoi löytäneensä kaksikon ruumiit. AFP:n mukaan kaksikko löytyi lopulta tiheästä pensaikosta vain noin kahdeksan kilometrin päästä heinäkuussa löydetystä poltetusta autosta.

The Globe and Mail -lehden mukaan ruumiiden löytämiseen johti turistioppaan perjantaina havaitsema joen penkan lähellä ollut sininen makuupussi. Se taas johti lehden mukaan ensin soutuveneen ja lopulta ruumiiden löytymiseen noin kilometrin päästä.

Ei ole tiedossa, liittyivätkö makuupussi ja vene suoraan epäiltyihin.

”On hienoa, että voimme antaa ihmisille mahdollisuuden hengittää jälleen vapaasti, palata takaisin normaaliin ja lakata pelkäämästä sitä, kuka metsissä voi olla”, poliisin Manitoban alueen apulaiskomisario Jane MacLathy sanoi Reutersin mukaan Winnipegissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.


”Manitoban ihmisjahti on ohi”, julisti puolestaan julkisesta turvallisuudesta vastaava ministeri Ralph Goodale Twitterissä.
Mitä kaikkea on jäänyt vielä avoimeksi tapaukseen liittyen?

Seuraavaksi ainakin varmistetaan, että löydetyt ruumiit todella kuuluvat epäillyille. Murhien ja kuolinsyiden tutkinta jatkuu myös yhä.

Kaksikko on jo saanut syytteen kasvitieteilijän toisen asteen murhasta. Pariskunnan murhasta heitä ei ole vielä syytetty, vaan he ovat vasta epäiltyjä. CNN:n mukaan poliisi on löytänyt merkittävää todistusaineistoa, joka linkittää epäillyt molempiin tapauksiin.

Ministeri Goodale vaikutti toivovan, että asian saaminen päätökseen viikkojen epätietoisuuden jälkeen toimii toivottavasti myös sysäyksenä kohti asian käsittelyn aloittamista.

”Poliisin ja sen yhteistyökumppaneiden kova työ, Kanadan armeijalta saatu apu sekä paikallisten tuki ovat saattaneet tämän hyvin mutkikkaan tapauksen päätökseen”, hän twiittasi ja sanoi toivovansa, että päätös tuo uhrien perheille lohtua ja yhteisöille mielenrauhaa.

Näin vaikutti olevan ainakin paikallisten osalta, joista osa oli pelännyt päästää lapsiaan ulos leikkimään. Osa myös nukkui metsästyskivääri lähettyvillään.

”Olen niin iloinen, että kaikki on viimein ohi ja lapset pääsevät ulos leikkimään ja nauttimaan loppukesästä”, paikallinen asukas Mavis Naismith sanoi The Globe and Mailille.


Uhrien perheille tämä ei kuitenkaan välttämättä tuo selvyyttä. Koska epäillyt löytyivät kuolleina, veritekojen motiivi uhkaa näillä näkymin jäädä pimentoon, ellei esimerkiksi löydetty todistusaineisto tai jokin muu seikka onnistu vielä paljastamaan tietoa siitä, miksi kolme ihmistä surmattiin.

Kanadalaisen The Globe and Mail -lehden mukaan toisen pojista on kerrottu lähettäneen natseihin liittyvää kuvasisältöä toiselle videopelin pelaajalle. Julkisen palvelun tv- ja radioyhtiön CBC:n mukaan epäilty olisi jakanut netin kautta tuntemansa kaverin kanssa kuvan natsien hihamerkistä ja veitsestä.

Pojasta on olemassa myös kuvamateriaalia, joissa hän poseeraa aseen kanssa ja kaasunaamariin sonnustautuneena.

CBC:n mukaan epäillyn isä on kiistänyt poikansa olleen uusnatsi. Hän on kuitenkin myöntänyt pojan pitäneen natseihin liittyviä esineitä ”siisteinä’”.

Epäillyn isä kertoi The Canadian Pressille heinäkuussa antamassa haastattelussa pojallaan olevan vakavia ongelmia. Tämä ei hänen mukaansa ollut koskaan toipunut vanhempiensa vuonna 2005 tapahtuneesta avioerosta.

”Hän on matkalla kohti itsemurhaa”, pojan isä kertoi lehdelle heinäkuussa.

Isä sanoi myös tietävänsä poikansa olevan kuollut parin päivän sisällä.

”Olen niin pahoillani, että tämän kaiken täytyi tapahtua. Olen pahoillani, etten kyennyt pelastamaan sinua.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    3. 3

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    4. 4

      Maailman muoviroskasta suuri osa on peräisin vain muutaman suuryhtiön tuotteista – ykkösenä Coca-Cola

    5. 5

      Yhdysvaltain Ukrainan-lähettilään todistus oli Trumpin kannalta tähän mennessä raskauttavin – Missä virkarikostutkinnassa nyt mennään?

    6. 6

      Poliisi: Kauniaisissa liikkuu häiriköivä nuorisojoukko – ”Erittäin vakavasti otettava asia”

    7. 7

      Trump: Yhdysvallat luopuu Turkille asettamistaan taloudellisista pakotteista

    8. 8

      Helsingin valtuusto haluaa lisätietoa pormestarien ilmiriidasta: ”Pormestari on esiintynyt aika railakkaasti julkisuudessa”

    9. 9

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    10. 10

      Rekan kontista löytyi 39 ruumista Britanniassa, murhatutkinta käynnistetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    3. 3

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    4. 4

      Suuri veronmaksaja Supercell huolestui: Suomi menettämässä miljoonien edestä vero­tuloja, jos verotukseen kaavailtu jätti­uudistus toteutuu

    5. 5

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    6. 6

      Rekan kontista löytyi 39 ruumista Britanniassa, murhatutkinta käynnistetty

    7. 7

      Vakavasti sairaiden nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin, sanoo kaksi kaiken nähnyttä ammattilaista

      Tilaajille
    8. 8

      Paralympiavoittajan elämä päättyi armokuolemaan

    9. 9

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    10. 10

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää