Ulkomaat

Selliinsä kuolleen Jeffrey Epsteinin vankilalla on paha maine: Manhattanin ”gulagiin” uhkasi tiettävästi joutua myös suomalais­hakkeri Lauri Love

Viime vuonna brittioikeus päätti olla luovuttamatta suomalaishakkeri Lauri Lovea Yhdysvaltoihin, koska itsemurhariskiä pidettiin korkeana. Love olisi todennäköisesti joutunut juuri MCC-vankilaan, jossa oikeudenkäyntiä odottanut monimiljonääri Jeffrey Epstein teki itsemurhan.

Manhattanilla New Yorkissa sijaitsevaa liittovaltion vankilaa MCC:tä on verrattu jopa Neuvostoliiton vankileirien saaristoon, gulagiin. Sitä on myös väitetty pahemmaksi kuin Guantánamon vankileiriä, josta Yhdysvallat teki säilön ääri-islamilaisiksi terroristeiksi epäillyille ”vihollistaistelijoille”.

MCC:n eli Metropolitan Correctional Centerin maine rapistui lauantaina entisestään, kun seksuaalirikoksista tuomittu ja uutta oikeudenkäyntiä odottanut monimiljonääri Jeffrey Epstein teki siellä itsemurhan. The New York Timesin tietojen mukaan hän hirttäytyi lakanaan.

Yhdysvaltain vankiloiden tilaan liittyy myös suomalaiskytkentä. Talvella 2018 brittiläinen tuomioistuin päätti, ettei suomalais-brittiläistä hakkeria Lauri Lovea pidä luovuttaa Britanniasta Yhdysvaltoihin.


Lovea olisivat odottaneet Yhdysvalloissa syytteet vakavista tietomurroista. Edessä olisi ollut jopa 99 vuoden vankeustuomio. Love on nyt 34-vuotias.

Brittikanava BBC:n mukaan Love olisi joutunut todennäköisesti juuri New Yorkin MCC:hen.

”Tuomarien mukaan luovutus olisi epäoikeudenmukainen ottaen huomioon Loven heikon henkisen ja fyysisen terveydentilan”, HS uutisoi helmikuussa 2018. ”Vankilaolot Yhdysvalloissa olisivat [tuomarien mukaan] omiaan heikentämään Loven terveyttä entisestään.”

Loven luovutuspäätöstä koskevassa brittioikeudenkäynnissä itsemurhariski oli toistuvasti esillä, HS kirjoitti marraskuussa 2017.

Mahdollinen oikeudenkäynti Britanniassa ei Lovea huolestuttanut.

”Yhdysvaltoihin verrattuna se on ’walk in the park’, mitä se onkaan suomeksi? Lasten leikkiä”, Love kertoi HS:lle viime vuonna.

Mutta mikä on Metropolitan Correctional Center, jonka Lauri Love vältti ja jossa Jeffrey Epstein teki itsemurhan?

Vuonna 1975 rakennettu MCC on ulkonäöltään kiistattoman ruma 12-kerroksinen kompleksi, joka sijaitsee planeetan kalleimpiin kuuluvalla alueella, Manhattanilla.



Ruosteenvärinen vankila on monen suomalaisturistinkin tuntemalla seudulla, Brooklynin sillan kupeessa ja Chinatownin liepeillä. Maailman rahavallan ytimeen Wall Streetille on parin kilometrin matka.


MCC:n viime vuosien tunnetuin vanki on ollut meksikolainen huumekartellin johtaja Joaquín Guzmán Loera, lempinimeltään ”El Chapo” eli ”Pätkä”. Hänet tuomittiin heinäkuussa elinkautiseen vankeusrangaistukseen ja siirrettiin Coloradoon kärsimään tuomiotaan.

Oikeudenkäyntinsä aikana huumepomo valitti MCC:n vankilaoloista. Eristyssellissä pidetty Guzmán anoi muun muassa mahdollisuutta ulkoliikuntaan, kuutta vesipulloa viikossa sekä korvatulppia.


Muita tunnettuja vankeja ovat olleet Gambinon mafian newyorkilainen johtaja John Gotti (1940–2002) sekä huijarisijoittaja Bernie Madoff (s. 1938). Madoff rakensi kymmenien miljardien dollareiden pyramidihuijauksen ja tuomittiin 150 vuoden vankeusrangaistukseen kesällä 2009.

Myös pakistanilaisterroristi Ramzi Ahmed Yousef oli MCC:ssä. Hän oli syyllinen World Trade Centerin vuoden 1993 pommi-iskuun.

Jeffrey Epsteinin itsemurhan myötä MCC on saanut osakseen kovaa kritiikkiä.

Epsteinia valvoneilla vanginvartijoilla oli takana pitkä ylityöputki, ja vankilassa on krooninen henkilöstövaje. Epsteinin itsemurhaa ei onnistuttu estämään, vaikka hänet oli heinäkuussa jo kertaalleen löydetty sellistään tajuttomana ja jälkiä kaulassaan.


BBC:n mukaan MCC:ssä oli Epsteinin kuolinpäivänä 763 vankia. Kapasiteetiksi määritettiin rakennusvaiheessa 474 vankia.

MCC:n vangit ovat valittaneet selleihin tulleista suurikokoisista rotista, BBC kertoo. Niin ikään on valitettu ilmastointilaitteista, jotka ovat niin äänekkäitä, että se estää nukkumisen.

BBC viittaa Brooklyn Collegen professori Jeanne Theoharisiin, joka on kirjoittanut MCC:n oloista. Theoharis on rinnastanut MCC:n ”Iranin tai Venäjän” kaltaisten maiden vankiloihin. Hän on kutsunut paikkaa ”gulagiksi”.

Elinkautiseen vankeuteen tuomittu tansanialaisterroristi Ahmed Khalfan Ghailani puolestaan on kuvaillut Guantánamon vankileiriä ”miellyttävämmäksi” ja ”rennommaksi” paikaksi kuin MCC:tä. Hän on yksi harvoista, ellei ainoa, jolla on kokemusta molemmista.

Vaarallisimmille vangeille tarkoitetut MCC:n yksiköt ovat erityisen pahamaineisia.

”Jos tarkoituksena on suunnitella paikka, jossa ihminen tulee hulluksi, tätä olisi vaikea ylittää”, vankien oikeuksia ajavan Federal Defenders -kansalaisjärjestön johtaja David E. Patton totesi vuonna 2017 The New York Timesille.

Pattonin mukaan loisteputket ovat aina päällä, eivätkä vangit ole käytännössä lainkaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kultakuume nousee maailmalla – Toimittaja osti oman kultaharkon Helsingin keskustasta

    2. 2

      Tällainen on viehättävä ihminen – Deittisovellusten algoritmit perkaavat syvintä yksityisyyttä ja rakentavat parinmuodostuksesta raadollista peliä

    3. 3

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    4. 4

      Maailmalla kirurgit käyttävät yhä ”absoluuttisesta pahasta syntynyttä” natsien anatomiakirjaa – Loisteliaan upeita kuvia, kommentoi suomalaisprofessori

      Tilaajille
    5. 5

      Heidi Myllylä on tehnyt töitä melkein yötä päivää, mutta joutui raha­pulassa muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse

    6. 6

      Pakeneeko raha Hongkongista? Ihmiset tekevät varasuunnitelmia samaan tapaan kuin alueen siirtyessä Kiinalle 22 vuotta sitten, sanoo Nordean pääekonomisti

    7. 7

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    8. 8

      Miten tulla onnelliseksi? Kysy itseltäsi nämä viisi kysymystä

    9. 9

      Murhakultin johtaja visioi maailmanloppua ja jakoi seuraajilleen huumeita – Tarantino ja Netflix tarttuivat Charles Mansonin järkyttävään tarinaan

    10. 10

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    4. 4

      Maailmalla kirurgit käyttävät yhä ”absoluuttisesta pahasta syntynyttä” natsien anatomiakirjaa – Loisteliaan upeita kuvia, kommentoi suomalaisprofessori

      Tilaajille
    5. 5

      Antti Hakkalan vaimo kuoli kaikkien edessä, ja nyt Hakkala kertoo, miten julkisuus antoi lohtua heille molemmille

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimusryhmä sukelsi Titanicin hylylle ensi kertaa lähes 15 vuoteen ja järkyttyi sen kunnosta

    7. 7

      ”Kielletyt nautinnot” eivät enää ole mitään kiellettyjä, vaan ihan kaikkien lempipuuhaa – muutos näkyy jo Ruotsissa ja kohta meillä

    8. 8

      Heidi Myllylä on tehnyt töitä melkein yötä päivää, mutta joutui raha­pulassa muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse

    9. 9

      Moni rakastettu eines sisältää kuluttajan tietämättä paljon broileria – HS löysi 15 tuotetta, joiden nimet johtavat harhaan

      Tilaajille
    10. 10

      Suomessa lakanakaupat aloittivat toisilleen kuittailun lehti­mainoksissaan, ja sana­sodaksi äitynyt jälki on upeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    5. 5

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    6. 6

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    7. 7

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    9. 9

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    10. 10

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    11. Näytä lisää