Ulkomaat

Ensimmäinen voitto mielenosoittajille: oikeus kumosi oppositioehdokkaan vaalikiellon Moskovassa

Oikeusistuin on aiemmin torjunut kaksi oppositioehdokkaiden valitusta.

Moskovalainen oikeusistuin on kumonnut vaalilautakunnan päätöksen liberaalin oppositiopuolueen Jablokon ehdokkaan Sergei Mitrohinin vaalikelvottomuudesta. Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters.

Kyseessä on ensimmäinen niin kutsutun ”järjestelmän ulkopuolisen opposition” asettama valtuustoehdokas, joka on saanut valituksensa läpi tuomioistuimessa. Järjestelmän ulkopuoliseksi nimitetään oppositioryhmiä, joilla ei ole edustusta liittovaltion parlamentissa.

Aiemmin oikeus on torjunut sitoutumattoman oppositioehdokkaan Julija Galjaminan ja oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin korruptionvastaisen säätiön FBK:n lakimiehen Ivan Ždanovin valitukset samasta aiheesta, kertoo uutistoimisto Interfax.

Ždanov kertoi Facebook-sivullaan tiistaina päässeensä vapaaksi laittomasta mielenosoituksesta langetetusta arestista hieman oletettua aiemmin.

Mitrohinin äänestyspiirin vaalilautakunta julisti ehdokkaan vaalikelvottomaksi heinäkuun puolivälissä, koska lautakunnan mukaan hänen kannattajakorttiensa allekirjoituksista sadat olivat väärennöksiä.

Mitrohin valitti kaupungin keskusvaalilautakuntaan, joka palautti asian uudelleen äänestyspiiriin. Se puolestaan antoi viikko sitten Mitrohinille uuden ehdokkuuskiellon, josta poliitikko valitti oikeuteen.

Opposition kannattajat ovat osoittaneet mieltään Moskovassa viikkojen ajan, koska vaaliviranomaiset ovat estäneet yli 50 ehdokkaan osallistumisen Moskovan syyskuisiin valtuustovaaleihin muotovirheisiin vedoten.

Suurin osa mielenosoituksista on ollut luvattomia ja poliisi on tukahduttanut niitä poikkeuksellisen kovin ottein.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mysteerimies osti maailman kalleimman uuden auton – sen huippunopeus on 420 kilometriä tunnissa

    2. 2

      Helsingin Lehtisaaresta on nyt todella vaikea myydä asuntoja, seurakuntien päätös jätti Erkki Anttilan kahden asunnon loukkuun

    3. 3

      Olen syvähaastatellut isoa sinkkujoukkoa ja todennut: deittailussa ennen oli paremmin

    4. 4

      Uhatun hiidenkourun puolustajille takaisku, ely-keskus ei estä louhimista – Vapaavuorta ja Sinnemäkeä rienataan rajusti ratikkatyömaalla

    5. 5

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    6. 6

      Hevosen kyljestä valunut veri katkaisi huippuratsastajan EM-kilpailut ja vei Englannilta EM-mitalin, sosiaalinen media hyökkää rajusti ratsastajaa vastaan

    7. 7

      Vasemmistoliiton Li Andersson uskoo koulutusrahoista syntyneen kiistan olevan ”väärinymmärrys”

    8. 8

      Uusi tietokirja antaa ajattelemisen aihetta: Menestystä ei tuokaan varhainen erikoistuminen eikä jälkeen jäämistä pidä pelätä

      Tilaajille
    9. 9

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    10. 10

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    2. 2

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    3. 3

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    4. 4

      Pistävä tunne kyljessä paljastaa huonon lihaskunnon – Kahden tunnin sääntö helpottaa lenkkeilijän kestoriesaa

    5. 5

      Helsingin Lehtisaaresta on nyt todella vaikea myydä asuntoja, seurakuntien päätös jätti Erkki Anttilan kahden asunnon loukkuun

    6. 6

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    7. 7

      Tee tämä liike, etkä tarvitse muita – Turkkilainen ylösnousu on klassikko, joka vahvistaa nopeasti sekä käsiä, keskivartaloa että jalkoja

      Tilaajille
    8. 8

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    9. 9

      Kaksi kolmekymppistä miestä sai tuomion tunteja jatkuneesta silmittömästä väkivallasta Helsingissä

    10. 10

      Trump lykkää tapaamista Tanskan pääministerin kanssa, koska tämä ei halua myydä Grönlantia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    3. 3

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    4. 4

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    5. 5

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    6. 6

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    7. 7

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää