Ulkomaat

Räppäri Asap Rocky sai Tukholmassa ehdollisen tuomion, pahoin­pitelyä ei pidetty itse­puolustuksena: ”Olen tietysti pettynyt”

Räppäri seurasi tuomion lukua vapaalta jalalta Yhdysvalloissa. Tapaus on ollut yksi Ruotsin kesän seuratuimpia uutisia.

Tukholma

Yhdysvaltalaisen räppärin Asap Rockyn eli Rakim Mayersin tuomio julkistettiin Tukholman käräjäoikeudessa keskiviikkona. Mayersille annettiin kesäkuun viimeisenä päivänä Tukholmassa tapahtuneesta pahoinpitelystä ehdollinen tuomio.

Ruotsissa ehdollisen tuomion pituus on kaksi vuotta.

Ehdollisen tuomion saa myös kaksi hänen tuttavaansa, jotka osallistuivat heitä seuranneen 19-vuotiaan miehen pahoinpitelyyn. Ehdollinen tuomio merkitsee eräänlaista koeaikaa: jos tuomittu sinä aikana syyllistyy uusiin rikoksiin, voidaan tuomio muuttaa ehdottomaksi vankeudeksi.

Käytännössä tuomiolla ei ole räppärille suurta merkitystä, sillä hän tuskin tulee viettämään pitkiä aikoja Ruotsissa, jossa hän voisi syyllistyä ehdollisen tuomion tarkoittamiin rikkomuksiin.

Tuomioistuin katsoo näytetyksi, että kolmikko potki ja löi uhria, mutta väitteitä lasipullon käytöstä ei katsottu todistetuksi. Uhrilla oli viiltomaisia haavoja, mutta niiden alkuperää ei saatu osoitettua.

Oikeuden mukaan kyse ei ollut itsepuolustuksesta.

”Kahden todistajan todistuksiin vedoten oikeus katsoo, että mitään sellaista rikollista hyökkäystä ei tapahtunut, joka olisi antanut syytetyille oikeuden käyttää väkivaltaa”, lukee tuomioistuimen tiedotteessa.


Mayers kommentoi saamaansa tuomiota myöhään keskiviikkona kuvapalvelu Instagramissa.

”Olen tietysti pettynyt tuomioon, jonka sain tänään. Haluan kiittää taustatiimiäni ja kaikkia, jotka olivat oikeuden puolella.”

HS seurasi tuomion julkistamista paikan päällä Tukholmassa. Lehdistötilaisuudessa tuomari Per Lennerbrant totesi, että uhrin pahoinpitelyä edeltänyt käytös ei juurikaan lieventänyt tuomiota.

”Joskus tällainen provosointi voidaan katsoa lieventäväksi asianhaaraksi, mutta tässä ei oltu sillä tasolla. Sillä ei ollut ratkaisevaa merkitystä”, Lennerbrant selitti paikalle kokoontuneelle toimittajajoukolle.

”Kokonaisuutena arvioiden teko ei ole kuitenkaan niin vakava, että ehdoton vankilatuomio tulisi kyseeseen”, hän jatkoi.

Räppäri Mayers ja hänen kaksi kumppaniaan tuomitaan myös vahingonkorvauksiin. Heidän tulee maksaa pahoinpidellylle korvauksina kivusta ja särystä 12 500 kruunua eli noin 1 160 euroa. Uhri oli vaatinut lähes 14 000 euron korvauksia.

Heidän täytyy myös korvata asianomistajan oikeudenkäyntikulut.


Sakkoja ei tuomittu. Tätä oikeus perusteli sillä, että Mayers ja hänen kumppaninsa ehtivät jo istua 31 päivää tutkintavankeudessa.

Tuomiosta voidaan valittaa. Aikaa siihen on kolme viikkoa.

Mayers seurasi tuomion julkistamista Yhdysvalloissa, sillä hänet päästettiin vapaalle jalalle tutkintavankeudesta elokuun toinen päivä. Ehdollinen tuomio tarkoittaa, ettei hänellä myöskään ole mitään velvollisuutta palata Ruotsiin.

Hän joutui perumaan vankeuden takia konserttejaan. Tukholmassa oli osattu odottaa, että Mayers luultavasti ei saa pahoinpitelystä ainakaan ehdotonta vankeutta. Muuten häntä tuskin olisi päästetty vapaalle jalalle ja pois maasta.

Mayers sanoi oikeuden viimeisessä istunnossa, että hän ei aio hakea Ruotsilta korvauksia tutkintavankeudessa viettämässään ajasta, vaikka siihen tarjoutuisi mahdollisuus. ”En tarvitse rahoja, ne voin tienata takaisin. Haluan vain oikeutta, ja että maineeni puhdistetaan”, hän totesi tuolloin.


Tapaus on yksi Ruotsin kesän seuratuimpia uutisia. Tapahtumat saivat alkunsa, kun Mayers liikkui seurueensa kanssa kadulla Tukholmassa kesäkuun viimeisenä päivänä. Mayers oli Ruotsissa festivaaliesiintymisen vuoksi.

Kaksi nuorta miestä joutui Mayersin väen kanssa sanaharkkaan ja alkoi seurata Mayersin ryhmää. Tapauksesta on nähty video, jossa Mayers ja hänen väkensä yrittävät toistuvasti kehottaa miehiä poistumaan eri suuntaan.

Kännykkävideo on levinnyt internetissä myös hetkestä, jolloin tapahtumat kärjistyvät. Videolla näkyy, kuinka Mayers tarttuu häntä seuranneeseen 19-vuotiaaseen mieheen ja heittää hänet kaaressa katuun.

Sen jälkeen Mayers polkee miestä kädelle ja alkaa lyödä tätä. Myös kaksi muuta seurueen jäsentä alkaa lyödä maassa makaavaa 19-vuotiasta, joka sai tapauksesta vammoja muun muassa käteensä.

Vammat viittasivat siihen, että pahoinpitelyssä olisi käytetty myös rikottua lasipulloa. Tämän Mayers koko ajan kiisti.

Tapauksen uutisarvoa on nostanut Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin yritys vaikuttaa Mayersin kohtaloon.

Hän vetosi kesällä Twitterissä Ruotsin päättäjiin, jotta Mayers saataisiin nopeasti takaisin kotiin. Osassa viesteistä hän näytti ajattelevan, että Ruotsin pääministeri Stefan Löfven voisi henkilökohtaisesti vaikuttaa käräjäoikeuden päätökseen.

”Olen todella pettynyt siihen, että pääministeri Stefan Löfven on kyvytön toimimaan. Hän on pettänyt Yhdysvaltojen afroamerikkalaisen yhteisön”, Trump tviittasi heinäkuun lopulla, kun Mayers istui vielä tutkintavankilassa.

Trump antoi myös ymmärtää, että Ruotsi olisi Yhdysvalloille Mayersin tapauksessa palveluksen velkaa.

”Teemme Ruotsin eteen niin paljon, mutta se ei näytä toimivan toisin päin”, hän tviittasi.

Ruotsissa – kuten muissakin länsimaisissa demokratioissa – on riippumaton oikeuslaitos, jonka päätöksiin poliittisilla päättäjillä ei pitäisi olla minkäänlaista vaikutusvaltaa.

Periaate on liberaalien demokratioiden järjestelmien ydintä ja perustuu 1700-luvun ranskalaisajattelija Montesquieun ajatukseen vallan kolmijaosta: lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta on erotettava toisistaan diktaattorimaisten otteiden torjumiseksi.

Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan Ruotsin pääministeri Löfven ei antanut Trumpin missään vaiheessa ymmärtää, että tämän tviiteillä olisi lopputuloksen kannalta jotakin merkitystä.

”Meillä oli hyvä keskustelu presidentti Trumpin kanssa, jossa hän ilmaisi heidän kysymyksiään ja huoliaan. Minä olin kuitenkin selkeä sen suhteen, että ruotsalaisen oikeuslaitoksen päätökset eivät ole neuvoteltavissa riippumatta siitä kuka tviittaa tai soittaa.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

    2. 2

      Joonas Pesonen muutti Korpilahdelta Helsinkiin ja päätyi asumaan vuodeksi luksushotelliin, ilmaiseksi – se on hänen työtään

    3. 3

      Viikon päästä peliyhtiö Remedy saa tietää, oliko kymmenien miljoonien panostus oikea päätös: ”Täydellisen seko”, arvioi pelilehti

    4. 4

      Donald Trump vahvisti haluavansa ostaa Grönlannin

    5. 5

      Palkankorotus ei purrut varhais­kasvatuksen opettaja­pulaan, kuormittuneet lasten­hoitajat vaihtavat alaa

    6. 6

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    7. 7

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    8. 8

      Helsingin keskustan alittavasta tunnelista tehdään päätöksiä pian – Sinnemäki: ”Kaikilla liikennehankkeilla täytyy saada aikaan päästövähennyksiä”

    9. 9

      HS kiersi Kymiringin uuden moottoriradan, jonka takasuoralla voidaan tavoitella jopa 360 kilometrin haamunopeutta

    10. 10

      Jussi Halme halusi funkin kuninkaaksi, mutta päätyi tekemään kaikkien tuntemia tv-tunnuksia – 36 vuotta myöhemmin unelma toteutui erikoisella tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    4. 4

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    7. 7

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    8. 8

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    9. 9

      Kuljettaja kuoli kiihdytysajoissa Lappeenrannassa: ajoi onnettomuushetkellä 300 kilometrin tuntivauhtia

    10. 10

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    5. 5

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    6. 6

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    7. 7

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    10. 10

      Moni tekee kyykätessään saman virheen, mutta se on helppo korjata: Asian­tuntija neuvoo 5 liikkeen kyykky­treenin, joka parantaa suoritus­kykyä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää