Ulkomaat

Mereen päätynyt muovi tappoi suositun sireeni­eläimen Thaimaassa

Paikalliset eläinviranomaiset adoptoivat orvoksi jääneen merilehmän huhtikuussa.

Sosiaalisessa mediassa sydämiä sulattanut vauvadugongi on löytynyt kuolleena Thaimaassa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Thaimaalaisviranomaisten mukaan meressä kelluneet muovinpalaset olivat tukkineet lauantaina kuolleen dugongin ruoansulatuskanavan.

Orvoksi jäänyt sireenieläin löytyi huhtikuussa rannalta eteläisestä Krabin maakunnasta, ja paikalliset viranomaiset ottivat eläimen hoiviinsa. Dugongi nimettiin Mariamiksi, joka tarkoittaa vapaasti käännettynä ”meren valtijatarta”.

Video näyttää, miten eläinlääkärit pitivät dugongista huolta ruokkimalla sitä muun muassa merilevällä ja maidolla:


Dugongista jaettiin lukuisia videoita sosiaaliseen mediaan, mikä teki siitä nopeasti tunnetun. Kesäkuussa eläin esiintyi siitä huolta pitäneen meri- ja rannikkotutkimuslaitoksen 24 tuntia kestäneessä suorassa lähetyksessä.

Kun dugongin vointi parani, laitoksen viranomaiset päästivät sen takaisin mereen muutamia kertoja. Reutersin mukaan se oli kuitenkin palannut jokaisella kerralla takaisin haavoittuneena.

Paikallisen eläinlääkärin Nantarika Chansuen mukaan dugongin vointi heikkeni entisestään viime viikolla. Eläin ei Nantarikan mukaan suostunut enää syömään ja sen paino putosi.

Lopulta lauantaina dugongi löytyi kuolleena.

Reutersin mukaan rakastetun eläimen ruumiinavaukseen osallistui yhteensä 10 eläinlääkäriä. Viisi tuntia kestäneen tutkimuksen jälkeen lääkärit totesivat, että dugongin oli tappanut sen elimistöön päätynyt muovi.

”Kaikki ovat surullisia tästä menetyksestä, mutta tämä on jälleen osoitus siitä, että meidän täytyy pelastaa ympäristömme, jotta voimme pelastaa myös nämä harvinaiset merieläimet”, Nantarika sanoi dugongin kuolemasta kertovassa Facebook-postauksessa.

Dugongi eli merilehmä kuuluu sireenieläinten lahkoon, johon kuuluu myös muun muassa manaatti. Reutersin mukaan Thaimaan laki kieltää dugongien metsästämisen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    4. 4

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    5. 5

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    6. 6

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    7. 7

      Sydänlihastulehduksen voi saada vuodelevossakin, lääkärin mukaan valtaosa tulehduksista on oireettomia

    8. 8

      Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa

    9. 9

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    10. 10

      Valkoposkihanhet ovat Helsingille aarre ja turistinähtävyys, mutta kaupunki ei tajua sitä – fanien mielestä helsinkiläisten olisi korkea aika oppia elämään hanhien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    4. 4

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    5. 5

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    6. 6

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    7. 7

      Jennifer Lopez käytti niin tyrmäävää mekkoa, että Googlen oli pakko kehittää kuva­haku­palvelu – nyt laulaja kohahdutti samassa asussa Milanon muoti­viikoilla

    8. 8

      Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen

    9. 9

      Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

    10. 10

      Sen piti olla tavallinen opinnäyte: Järven­pääläinen Ilja Oikarinen, 25, repäistiin suoraan koulusta Maseratin huippu­suunnittelijaksi Italiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää