Ulkomaat

Äärioikeistoryhmät ja fasismia vastustavat aktivistit ottivat yhteen Portlandissa, useita pidätetty

New York Timesin mukaan poliisi ja paikalliset poliitikot olivat viikkojen ajan kehottaneet mielenosoittajia olemaan saapumatta paikalle.

Ainakin 13 ihmistä on pidätetty sen jälkeen, kun äärioikeistoryhmät ja fasismia vastustavat aktivistit ottivat yhteen mielenosoituksissa Portlandissa Yhdysvalloissa.

Poliisi kuvaili tapahtumia Twitterissä kansalaislevottomuudeksi ja kertoi ainakin neljän ihmisen loukkaantuneen. Loukkaantumisten kerrotaan olevan lieviä, mutta yksi loukkaantuneista vietiin sairaalaan.

Äärioikeistoryhmän Portlandissa Oregonin osavaltiossa järjestämän mielenosoituksen tavoitteena oli tehdä loppu kotimaiselle terrorismille.

Fasismin vastaiset ryhmät järjestivät vastamielenosoituksia.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump twiittasi lauantaina ennen mielenosoituksia, että kaupunkia seurataan hyvin tarkkaan. Presidentti myös toivoi pormestarin tekevän työnsä kunnolla.

Kaupungin pormestari Ted Wheeler puolestaan sanoi CNN:n haastattelussa lauantaina, ettei huutelusta ole apua.

”Tilanne on mahdollisesti vaarallinen ja räjähdysherkkä, eikä ylimääräinen häly tue tai auta Portlandissa käynnissä olevia pyrkimyksiä lainkaan”, Wheeler totesi ja lisäsi, että hänen tehtävänään on keskittyä paikallisyhteisöön ja yleisen turvallisuuden ylläpitämiseen.

Uutistoimisto AFP:n mukaan mielenilmaukset päättyivät lopulta lauantaina ilman, että niistä olisi seurannut suurempia väkivaltaisuuksia.

Mielenosoituksiin osallistui yhteensä yli 1 000, kertoo poliisi.

Viranomaiset sulkivat keskustassa katuja ja lukuisat mellakkapoliisit vartioivat tapahtumia. Partioveneet valvoivat kaupungin läpi kulkevalla Willamette-joella.


Oikeistoaktivistit heiluttivat Yhdysvaltain lippuja ja toisilla oli Trumpin vuoden 2016 presidentinvaalikampanjasta tutuksi tulleita punaisia MAGA-hattuja.

Ihmisoikeusjärjestö Southern Poverty Law Center on julistanut äärioikeistomielenosoitusta järjestämässä olleen Proud Boys -ryhmän viharyhmäksi.

Ryhmä itse kuvailee koostuvansa nuorista "länsimaisista sovinistimiehistä".

Samaan aikaan vastamielenosoitukseen kokoontuneet fasismia vastustavat aktivistit olivat pukeutuneena kokomustiin ja naamioihin.

Heidän joukkoonsa liittyi myös tavallisia portlandilaisia, jotka osoittivat mieltä äärioikeistoprotestoijia vastaan.

Mukana oli muun muassa marssiorkesteri, jonka jäsenet olivat pukeutuneet banaaneiksi.

CNN:n mukaan poliisi oli takavarikoinut päivän aikana muun muassa karhusumutteita, kilpiä sekä metallisia ja puisia seipäitä useilta ryhmiltä.

Mielenosoituksen ja sen vastamielenosoituksen pelättiin johtavan väkivaltaisuuksiin aiemman uhittelun vuoksi.

New York Timesin mukaan poliisi ja paikalliset poliitikot olivat viikkojen ajan kehottaneet mielenosoittajia olemaan saapumatta paikalle. He kehottivat kuitenkin paikalle saapuvia olemaan rauhanomaisesti.

CNN kertoi aiemmin viikolla, että kokoontumista masinoiva Joe Biggs olisi aiemmin yllyttänyt kannattajiaan muun muassa valmistautumaan ostamalla aseita. Hän oli myös julistanut Twitterissä "kuolemaa antifalle".

Antifa on eräänlainen kansainvälisten aktivistien ja mielenosoittajien koalitio, joka vastustaa äärioikeistoideologiaa.

Äärioikeistotapahtuman Facebook-sivuilla kommentoijat kertoivat CNN:n mukaan olleensa ennen mielenosoituksia valmiina taisteluun.

AFP kertoo, että medialähteiden mukaan äärioikeistomielenosoittajien yhtenä tavoitteena oli saada antifa julistetuksi kotimaiseksi terroristijärjestöksi.

Maailmalla on ollut vuosien saatossa satunnaisia väkivaltaisia tapauksia, joissa on oletettavasti ollut osana antifan jäseniä.

Trump kertoi lauantaisessa twiitissään myös, että antifan nimeämistä terrorijärjestöksi on harkittu.

Yhtenä Yhdysvaltain liberaaleimmista kaupungeista, Portland on antifalle merkittävä linnake liittovaltion sisällä.

Paikallinen Rose City Antifa -järjestö oli kehottanut mielenosoitusten alla ihmisiä puolustamaan kaupunkia äärioikeiston hyökkäykseltä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiin aukeaa maailman suurimman hotelli­ketjun huippu­hotelli – Taustalla häärii jälleen eläkeläinen Kasperi Saari, jonka mukaan luksus ei ole enää se juttu

      Tilaajille
    2. 2

      Lankku on teholiike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia – saat myös vahvat pakarat ja paremman ryhdin

      Tilaajille
    3. 3

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    4. 4

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    5. 5

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    6. 6

      Matematiikan ylivalta korkeakoulujen opiskelijavalinnassa voi johtaa kielten opiskelun kuolemaan, sanovat opettajat

    7. 7

      Opioidikriisistä todennäköisesti miljardikorvauksiin joutuva Sacklerien perhe siirtänyt omaisuuttaan Sveitsiin

    8. 8

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    9. 9

      HS-analyysi: Mihin valtion miljardit ensi vuonna käytetään? Hallituksen ensimmäinen testi

    10. 10

      Henkilöauton kuljettaja kuoli Lahdenväylällä liikenneonnettomuudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    5. 5

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    6. 6

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    7. 7

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    8. 8

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    11. Näytä lisää