Ulkomaat

Trumpin osto­haaveet tyrmistyttävät Grönlannissa: ”Kuulostaa joltakin, johon liittyy orjuutta ja siirtomaa­valtaa”

Kaikki grönlantilaiset eivät ole täysin tyytyväisiä elämään Tanskan yhteydessä, mutta Yhdysvaltoihin kuuluminen ei tule kuuloonkaan. Grönlantilaispoliitikon mielestä se olisi hyvinvointiyhteiskunnan loppu.

rac
Maailman toiseksi suurimmalla saarella Grönlannissa saatetaan kinastella sisäpolitiikasta ja olla montaa mieltä Tanskan määräysvallasta, mutta yhdestä asiasta vaikuttaa vallitsevan yksimielisyys: mieluummin Tanska kuin Yhdysvallat.

Viime päivinä grönlantilaiset ovat joutuneet ottamaan kantaa tähän hämmentävään valintaan, koska Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi sunnuntaina halustaan ostaa Grönlanti Tanskalta.

Trump sanoi, että maailman suurin saari on strategisesti kiinnostava. Hän aikoo myös puhua kaupasta Tanskan kanssa. Trump on menossa syyskuun alussa vierailulle Tanskaan.

”Iso vitsi”, sanoo Knud Peter Mortensen, jota Tanskan yleisradio DR haastatteli sunnuntaina Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa. ”Hullu vitsi”, sanoo Kristine Sørensen.

Trumpin ideoita on toki totuttu selittämään vitseinä, mutta tällä kertaa grönlantilaisia liippaa liian läheltä. Jakobine Kleistin mielestä Trump on ”vähän outo”.

”Jos hän sekaantuu asioihimme, tästä tulee yksi iso sotilastukikohta. Sitä en halua, vaan haluan pitää Grönlannin nykyisellään.”

 

”Jos hän sekaantuu asioihimme, tästä tulee yksi iso sotilastukikohta.”

Nuorehko Kleist osuu Trumpin ajattelun ytimeen, sillä presidentti on sanonut kiinnostuksensa saareen olevan luonteeltaan nimenomaan strategista. Grönlannissa sijaitsee jo nyt Yhdysvaltain ilmavoimien pohjoisin tukikohta, joka on keskeinen linkki Yhdysvaltain ohjusvaroitusjärjestelmässä ja avaruuspuolustuksessa.



Thulen tukikohta muistuttaa grönlantilaisia siitä, että Yhdysvallat on halunnut ostaa heidän kotisaarensa aiemminkin: toisen maailmansodan jälkeen presidentti Harry S. Truman tiettävästi tarjosi saaresta sata miljoonaa dollaria. Kauppoja ei tullut, tukikohta jäi. Nykyrahassa Trumanin tarjous liikkuisi miljardin dollarin pinnassa.

Kulutsukilainen Bent Abelseen muistuttaa CNN:llä vielä varhaisemmasta kaupanhieronnasta: Grönlanti oli ostoslistalla myös 1800-luvulla, jolloin Yhdysvallat osti Venäjältä Alaskan.

”He yrittivät ostaa meidät 1867 ja toisen maailmansodan aikaan, ja nyt he yrittävät uudestaan. Ei tule tapahtumaan”, Abelseen sanoi.

Grönlanti on autonominen osa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, eikä muutos amerikkalaiseen elämäntyyliin houkuttele.

”Jos Yhdysvallat ostaisi meidät, hyvinvointijärjestelmämme olisi murskana”, Grönlannin vähemmistöpuoluetta Tanskan parlamentissa edustava Aaja Chemnitz Larsen sanoo tanskalaisessa BT-lehdessä.

Chemnitz Larsen huomauttaa itsekin asuneensa Yhdysvalloissa. Hänen edustamansa puolue on itsenäisyysmielinen, mutta grönlantilaisessa Sermitsiaq-lehdessä hän tarkentaa, miksi silti mieluummin Tanska.

”Grönlannin yhteiskunnan arvot perustuvat pohjoismaiseen hyvinvointimalliin. On ilmainen koulutus ja varaa käydä lääkärissä ilman, että täytyy miettiä kustannuksia.”

 

”Kuulostaa joltakin, johon liittyy orjuutta ja siirtomaavaltaa.”

Kööpenhaminassa asuvan Indalik Høegin olisi hänenkään vaikea nähdä kotisaartaan amerikkalaisena – olkoon, ettei elo Tanskankaan kanssa täysin ongelmatonta. Yksinkertaistettuna työnjako menee niin, että Tanska vastaa ulkopolitiikasta ja puolustuksesta ja tukee Grönlantia taloudellisesti, mutta muilta osin noin 56 000 asukkaan saari hoitaa omat asiansa.

”Grönlannin taloudella ei mene kovin hyvin, joten ei ole ihme, että monet muuttavat Tanskaan”, herra Høeg sanoo Berlinske-lehdelle. Berlinske on kuulostellut hänen ja muiden ulkogrönlantilaisten tunnelmia Kööpenhaminassa sijaitsevassa kulttuuri- ja sosiaalikeskuksessa nimeltä Det Grønlandske Hus.

Keskuksessa asioivat myös Dorrit Schmidt ja Else Mathiesen.

”Ei sitä voi noin vain tulla ja ostaa saarta tai kansaa”, sanoo Mathiesen. ”Se kuulostaa joltakin, johon liittyy orjuutta ja siirtomaavaltaa.”

”Ehkä hän [Trump] ajattelee, että Grönlanti on Tanskan siirtomaa”, Schmidt miettii.

Jos Valkoisessa talossa eläisi tällainen käsitys, Tanskan pääministeri Mette Frederiksen oikaisee sen äkkiä. Hänestä ajatus Grönlannin ostamisesta on absurdi.

”Grönlanti ei ole myytävänä. Grönlanti ei ole tanskalainen. Grönlanti on grönlantilainen”, sunnuntaina sattumoisin Grönlannissa vieraillut Fredriksen sanoi Sermitsiaqin mukaan.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Opioidikriisistä todennäköisesti miljardikorvauksiin joutuva Sacklerien perhe siirtänyt omaisuuttaan Sveitsiin

    3. 3

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    5. 5

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    6. 6

      Vastustajan kannattajien ele liikutti vaimonsa menettäneen valmentajan kyyneliin: 92 000 katsojan stadion loisti vaaleanpunaisena

    7. 7

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    8. 8

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    9. 9

      Lennokki-iskut Saudi-Arabian öljyn­tuotantoon uhkaavat heiluttaa maailman­taloutta

    10. 10

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    5. 5

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    6. 6

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    7. 7

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    10. 10

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    11. Näytä lisää