Ulkomaat

Tummaihoisen miehen kuristanut poliisi irti­sanottiin Yhdysvalloissa viisi vuotta tapauksen jälkeen

Miehen kuolema New Yorkissa vuonna 2014 toimi sytykkeenä Black Lives Matter -liikkeelle.

Tummaihoisen miehen kuoleman pidätystilanteessa aiheuttanut poliisi irtisanottiin Yhdysvalloissa viisi vuotta tapahtuneen jälkeen. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto AFP.

Valkoihoinen poliisi Daniel Pantaleo pidätti vuoden 2014 heinäkuussa 43-vuotiaan kuuden lapsen isän Eric Garnerin New Yorkin Staten Islandilla. Poliisi epäili hänen kaupustelleen laittomasti savukkeita.

Pantaleo piti Garneria kuristusotteessa samaan aikaan, kun toinen poliisi painoi tämän päätä maahan. Kun Garner ei enää liikkunut, hänet vietiin sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi.

Yhteensä pidätykseen osallistui neljä poliisia.

Sivullinen kuvasi tapahtumat videolle, joka levisi sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin. Videolla kuuluu, kuinka Garner sanoo viimeisinä sanoinaan yhteensä 11 kertaa ”en voi hengittää, en voi hengittää”.

Tapaus toimi sytykkeenä tummaihoisiin kohdistuvaa viranomaisväkivaltaa vastustavalle Black Lives Matter -liikkeelle, jonka iskulauseiksi ”en saa henkeä” ja ”emme saa henkeä” nousivat mielenosoituksissa.

Pantaleo on ollut tapauksen jälkeen poissa kenttätehtävistä. Hänet pidätettiin virantoimituksesta aiemmin tässä kuussa.

”On selvää, ettei Daniel Pantaleo voi enää toimia poliisina New Yorkissa”, sanoi New Yorkin poliisikomissaari James O’Neil tiedotustilaisuudessa.

Yhdysvaltain oikeusministeriö päätti heinäkuussa olla nostamatta syytettä tapaukseen liittynyttä poliisia vastaan. Myös New Yorkin kaupungin Staten Islandin aluesyyttäjä on päättänyt valamiehistön päätökseen vedoten olla syyttämättä poliisia.

Kuolinsyytutkijan mukaan Garner kuoli tapon seurauksena. Vuoden 2014 joulukuussa valamiehistö katsoi kuitenkin, että Garner kuoli, koska hänellä oli sydänvika ja astma.

Vuonna 2015 New Yorkin kaupunki maksoi 5,9 miljoonan dollarin eli noin 5,3 miljoonan euron korvauksen Garnerin perheelle välttääkseen siviilioikeudenkäynnin.

New Yorkin kaupungin pormestari Bill de Blasio on saanut kovaa kritiikkiä tapauksesta ja sitä seuranneista hitaista tutkimuksista ja oikeusprosessista, kertoo uutistoimisto Reuters. Blasio on ollut kaupungin pormestari vuoden 2014 alusta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutuu Yleltä

    2. 2

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    3. 3

      Talouslehti Financial Times vetoaa: Kapitalistinen järjestelmä on nollattava

    4. 4

      Pääministeri Antti Rinne kertoi tiistaina vitsin, joka kuvaa karusti hänen hallituksensa linjaa

    5. 5

      Kommentti: Saudien savuava ase ei vakuuta

    6. 6

      EU-lähteet FT:lle: Boris Johnson lyyhistyi tuolissaan tajutessaan lounaan äärellä, miten ulalla hän oli Britannian neuvottelu­asemasta

    7. 7

      Matemaatikkojen vaikea laskelma tuotti vihdoin kaivatun luvun 42

    8. 8

      New Yorkin metroon ei saa viedä koiria, elleivät ne ole jonkinlaisessa kantolaukussa – Näin luovasti ihmiset kiertävät kieltoa

    9. 9

      Suomi ja Ranska asettivat oman, uuden ehdon pää­ministeri Johnsonille: brexit-ehdotus syyskuun lopussa tai ”asia on ohi”

    10. 10

      Oli lapsia muttei rahaa – HS:n lukijat kertovat, miten tulivat petetyiksi ja miksi pysyivät yhdessä uskottomuuden jälkeen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Matemaatikkojen vaikea laskelma tuotti vihdoin kaivatun luvun 42

    2. 2

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    3. 3

      EU-lähteet FT:lle: Boris Johnson lyyhistyi tuolissaan tajutessaan lounaan äärellä, miten ulalla hän oli Britannian neuvottelu­asemasta

    4. 4

      Sata päivää ilman alkoholia, muusikko Emma Kemppainen päätti, mutta se ei jäänytkään siihen – Nyt alkoholista luopuvat nekin, joille se ei koskaan ollut ongelma

      Tilaajille
    5. 5

      Tämäkin jugend-kaunotar on Helsingin kaupungin vuokratalo: Helsingin valtuuston enemmistö ei heittäisi hyvätuloisia ulos puoli-ilmaisista asunnoista

    6. 6

      HS-analyysi: Tuoreen äidin julkinen ampuminen sai Ruotsin harkitsemaan Suomessa ongelmalliseksi havaittua todistamistapaa

    7. 7

      Kerrostalon rakennus­työt pysähtyivät keskellä Helsingin uutta merellistä kaupungin­osaa: ”Rahat ei liiku, niin ei sitten etene työtkään”

    8. 8

      Talouslehti Financial Times vetoaa: Kapitalistinen järjestelmä on nollattava

    9. 9

      Pääministeri Antti Rinne kertoi tiistaina vitsin, joka kuvaa karusti hänen hallituksensa linjaa

    10. 10

      Tuore tutkimus: Rasvamaksa on käytännössä jo kansantauti, ja siitä kärsivän tulisi välttää alkoholia täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää