Ulkomaat

Macron kertoi uskovansa ”eurooppalaiseen Venäjään”, Putin vastasi muistuttamalla kelta­liivien mielen­osoituksista

Macron otti Putinin vastaan keski­aikaisessa linnoituksessa. Asia­listalla oli laaja kirjo maailman­politiikkaa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin matkasi maanantaina Ranskaan presidentti Emmanuel Macronin vieraaksi. Uutistoimisto AFP:n mukaan tapaamisen keskeisimpien puheenaiheiden odotettiin liittyvän jo kuudetta vuotta käynnissä olevaan Ukrainan konfliktiin.

Ranska ja Saksa yrittivät Ukrainan konfliktin alkuvuosina neuvotella tulitaukosopimuksia Venäjän ja Ukrainan välille. Tuolloin keskusteluihin osallistui Macronin edeltäjä François Hollande.

Ukrainasta keskusteleminen jäi maanantaina lopulta ilmeisen vähäiseksi, vaikka Putin ilmaisikin halua jatkaa joskus tulevaisuudessa vastaavia keskusteluita. Putinin mukaan hän oli myös saanut Ukrainan tuoreelta presidentiltä Volodymr Zelenskiyltä varovaista aihetta optimismiin, mutta ilmaisi olevansa haluton sopimaan mistään konkreettisista ratkaisuista.

Itä-Ukrainan konfliktissa on reilun viiden vuoden aikana kuollut noin 13 000 ihmistä, ja taistelut alueella jatkuvat Venäjän tukemien separatistien ja Ukrainan armeijan välillä yhä tulitaukosopimuksista huolimatta.

Ukrainan sotaa edeltänyt Krimin valtaus oli syy, jonka vuoksi Venäjä putosi maailman talousmahtien G8-ryhmästä. Macronin ja Putinin maanantaisen tapaaminen liittyi nykyisten G7-maiden lauantaina alkavaan kokoukseen. Kokous järjestetään Ranskan Biarritzissa.

Macron kertoi heinäkuussa, että G7-maiden on yritettävä selvittää yhteistyövaihtoehtoja Venäjän kanssa.

Ukrainan lisäksi Putinin ja Macronin asialistalla olivat uutistoimisto Reutersin mukaan muun muassa Iranin tilanteen rauhoittaminen, keväästä 2011 alkaen jatkunut Syyrian konflikti ja aseistariisunta.

Putin tapasi Macronin presidentin kesäasunnolla, keskiaikaisessa Brégançonin-linnoituksessa Etelä-Ranskassa. Tapaamista seuranneessa lehdistötilaisuudessa Macron painotti Putinille niin sanottuja eurooppalaisia arvoja.

”Olemme kuuluttaneet tänä kesänä vapautta osoittaa mieltä, sananvapautta, mielipiteenvapautta ja vapaita vaaleja, joita myös Venäjän pitäisi arvostaa täydellisesti samalla tavalla kuin kenen tahansa Euroopan neuvoston jäsenen”, Macron sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

”Uskon eurooppalaiseen Venäjään”, hän jatkoi.

Tapaamista edeltävinä viikkoina Venäjällä on koeteltu maan mielipiteenvapauden nykytilaa. Esimerkiksi reilu viikko sitten viikonloppuna Moskovan poliisi pidätti ainakin 160 mielenosoittajaa, jotka olivat kokoontuneet presidentin hallintorakennuksen eteen huutamaan Putinin vastaisia iskulauseita.

Moskovan mielenosoituksiin on osallistunut tuhansia ihmisiä vaatimaan vapaita vaaleja sen jälkeen, kun oppositioehdokkaat oli suljettu Moskovan paikallisvaalien ulkopuolelle.

Putin vastasi Macronin esittämään toiveeseen ”eurooppalaisesta Venäjästä”, ettei Venäjä kaipaa samanlaisia mielenosoituksia, joiden edessä Ranska on ollut keltaliivien kanssa. Hänen mukaansa Venäjän mielenosoituslakeja rikkovat piti saattaa vastuuseen.

Ranskassa kevään protestoineiden keltaliivien kritiikki kohdistui suurelta osin Macroniin. Mielenosoituksiin liittyi keväällä toistuvasti radikaaleja ja väkivaltaisia ryhmiä, jotka aiheuttivat tuhoa etenkin Pariisissa. Toukokuussa liike näytti hiipuvan.

”Emme halua vastaavia tapahtumia Venäjän pääkaupunkiin”, Putin sanoi AFP:n mukaan.

Putinin on määrä saapua keskiviikkona vierailulle myös Helsinkiin, jossa hän tapaa presidentti Sauli Niinistön.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    2. 2

      Ravintola Baarikärpänen kieltää sisäänpääsyn romanihameessa, omistaja ei näe virallista linjaa ongelmalliseksi

    3. 3

      ”Kammottava naisbändi” – Teinityttöjen rockbändi tyrmistytti 1980-luvun lopulla miehiä soittotaidoillaan

      Tilaajille
    4. 4

      HS selvitti: Samana päivänä ostetut Onnibus-liput kallistuivat jopa 25 prosenttia omistajan­vaihdoksen jälkeen

    5. 5

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    6. 6

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    7. 7

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    8. 8

      Asiantuntijat huomasivat yllättävän ilmiön: Ikivanha ajattelutapa on palannut parisuhteisiin – Näin tunnistat ajautuneesi ”työparisuhteeseen”

      Tilaajille
    9. 9

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingissä valmistelluissa terrori-iskuissa kuoli tuhansia ihmisiä 1900-luvun alussa: Kruununhaka kuhisi kansainvälisiä terroristeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    4. 4

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    5. 5

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia

      Tilaajille
    6. 6

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    7. 7

      Puolustusministeri Mike Esper: Yhdysvallat valmistelee vastatoimia iskusta öljyjalostamoon Saudi-Arabiassa – Iran kiistaa syyllisyytensä, mutta sanoo olevansa valmis sotaan

    8. 8

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    9. 9

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    10. 10

      Kasperi Saari, 67, harrastaa hotellien omistamista, ja pian hän avaa Helsinkiin maailman suurimman ketjun huippu­hotellin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää