Ulkomaat

Yhdysvallat testasi keski­pitkän matkan ohjusta ensimmäistä kertaa vuosi­kymmeniin

Yhdysvaltojen ja Venäjän keskipitkän matkan ydinohjukset kieltävä INF-sopimus raukesi elokuun alussa.

Yhdysvallat on laukaissut ensimmäisen keskipitkän matkan testiohjuksensa noin kolmeen vuosikymmeneen.

Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoitti asiasta maanantaina, noin kolme viikkoa sen jälkeen, kun Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen niin kutsuttu INF-sopimus lakkasi olemasta elokuun toisena päivänä.

Yhdysvallat ja Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto solmivat keskipitkän matkan ydinohjukset kieltävän INF-sopimuksen kylmän sodan loppuvaiheissa vuonna 1987. Sopimus kielsi maasta laukaistavat ohjukset, joiden kantama on 500–5 500 kilometriä.

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan maanantaina testattu maasta laukaistavan risteilyohjuksen kantama on yli 500 kilometriä. Ohjustesti tapahtui Kalifornian edustalla San Nicolaksen saarella.

Sopimus kaatui pian sen jälkeen, kun Venäjä rikkoi sitä tammikuussa uudella 9M729-ohjuksellaan. Se on rakennettu kylmän sodan aikaisen kielletyn ohjuksen pohjalta.

Hieman myöhemmin Yhdysvallat ilmoitti irtautuvansa sopimuksesta.

Maanantaista ohjustestiä osattiin odottaa, koska Yhdysvallat oli jo aiemmin kertonut aikomuksistaan kokeilla keskipitkän matkan ohjuksen laukaisemista elokuussa. Lisäksi se on kertonut testaavansa keskipitkän matkan ballistista ohjusta marraskuussa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Opioidikriisistä todennäköisesti miljardikorvauksiin joutuva Sacklerien perhe siirtänyt omaisuuttaan Sveitsiin

    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    5. 5

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    6. 6

      Vastustajan kannattajien ele liikutti vaimonsa menettäneen valmentajan kyyneliin: 92 000 katsojan stadion loisti vaaleanpunaisena

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    9. 9

      Lennokki-iskut Saudi-Arabian öljyn­tuotantoon uhkaavat heiluttaa maailman­taloutta

    10. 10

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    5. 5

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    6. 6

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    7. 7

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    10. 10

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    11. Näytä lisää