Ulkomaat

Välimerellä jumissa olleen aluksen siirtolaiset rantautuivat Lampedusan saarelle

Siirtolaisia kuljettava pelastusalus on ollut jumissa Välimerellä jo 19 päivää.

Lähes sata siirtolaista rantautui italialaiselle Lampedusan saarelle myöhään tiistai-iltana, kertoo uutistoimisto Reuters. Osa siirtolaisista oli ollut jumissa pelastusaluksella viikkoja.

Aiemmin tiistaina italialainen tuomari määräsi lähes viikon Lampedusalla jumissa olleen hyväntekeväisyysjärjestön pelastusaluksen matkustajineen rantautumaan. Laivalla olevat yli 80 siirtolaista olivat odottaneet Lampedusalla lähes viikon rantautumismahdollisuutta.

Tuomari perusteli päätöstään vaikealla tilanteella aluksella. Osa pelastetuista siirtolaisista oli aluksella lähes kolme viikkoa.

Järjestön mukaan tilanne ei ollut enää hallinnassa ja osa siirtolaisista kärsi posttraumaattisesta stressihäiriöstä. Aluksi aluksella oli 147 siirtolaista, mutta osa heistä oli jo aiemmin päästetty esimerkiksi sairaalahoitoon.

Espanjan hallitus ilmoitti aiemmin tiistaina auttavansa Välimerelle juuttunutta siirtolaisalusta, kertoi Reuters.

Espanja lupasi lähettää laivastoonsa kuuluvan aluksen italialaiselle Lampedusan saarelle, jotta se voi saattaa lähelle saarta ankkuroineen Open Arms -hyväntekeväisyys­aluksen Espanjaan.

Siirtolaisia kuljettava espanjalaisen järjestön pelastusalus oli ollut jumissa Välimerellä jo 19 päivää. Italia oli estänyt laivan rantautumisen maaperälleen.

Italian sisäministeri Matteo Salvini oli kieltäytynyt päästämästä alusta satamaan, vaikka eurooppalaiset valtiot ovat luvanneet ottaa aluksella olevat siirtolaiset vastaan.

Lauantaina laivasta vastaava järjestö kertoi, että Italia antaa 27 alaikäisen siirtolaisen nousta maihin pelastusalukselta. Alukselle jäi tuolloin 105 aikuista ja kaksi alaikäistä. Maihinnousulupa koski vain lapsia, jotka ovat laivalla yksin.

Laivalla olevat siirtolaiset on poimittu Välimerellä seilanneista veneistä tässä kuussa.

Oikaisu 20.8. klo 21.33: Matteo Salvini on Italian sisäministeri, ei pääministeri, kuten jutussa virheellisesti kerrottiin.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Äiti joi läpi koko raskauden, ja se näkyi Annakaisa Koskisesta jo synnytyssairaalassa – ”Tämä ei ole minun syyni, ja aion selviytyä”

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingissä liikkuu mies, joka ajaa jatkuvasti ylinopeutta, mutta poliisi on voimaton

    3. 3

      Greta Thunberg YK:n ilmastohuippu­kokouksessa: ”Muutos on tulossa, halusitte tai ette”

    4. 4

      Greta Thunberg katseli vierestä, kun Donald Trump marssi hänen ohitseen YK:ssa – ilmastoaktivisti ei koe mitään tarvetta tavata presidenttiä

    5. 5

      Taloyhtiöissä muhii uusi pommi: Asukkaat voivat joutua maksamaan naapuriensa lainoja

      Tilaajille
    6. 6

      Yksinhuoltaja Reetta Parviainen säästi vuosia päästäkseen 7-vuotiaan tyttärensä kanssa unelmalomalle: ”Nyt on jännitys pinnassa”

    7. 7

      Kokoomus hokee ”ahkerista keskituloisista” niin innokkaasti, että herää kysymys: pitääkö puolue pienituloisia laiskoina?

    8. 8

      Vuodettu video näyttää satoja kahlittuja Kiinan uiguureja silmät sidottuina – asiantuntijat pitävät videota todisteena uiguurivähemmistön julmasta kohtelusta

    9. 9

      Helsinkiläinen Peter Barmer keksi yhdeksän vuotta sitten, että Helsingin alla luikertelee jo keskusta­tunneli – Se puolitti hänen työmatkansa keskustan läpi

    10. 10

      HS Larnakan lentokentällä: Matkustajia ohjataan kohteisiin vaikka varmuutta majoituksesta ei ole, Thomas Cookin virkailijoiden puhelin soi lakkaamatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti joi läpi koko raskauden, ja se näkyi Annakaisa Koskisesta jo synnytyssairaalassa – ”Tämä ei ole minun syyni, ja aion selviytyä”

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinkiläinen Peter Barmer keksi yhdeksän vuotta sitten, että Helsingin alla luikertelee jo keskusta­tunneli – Se puolitti hänen työmatkansa keskustan läpi

    3. 3

      Taloyhtiöissä muhii uusi pommi: Asukkaat voivat joutua maksamaan naapuriensa lainoja

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingissä liikkuu mies, joka ajaa jatkuvasti ylinopeutta, mutta poliisi on voimaton

    5. 5

      Miten turistit pääsevät kotiin, saako tulevista matkoista rahat takaisin? Matkatoimisto Tjäreborgin emoyhtiö asetettu konkurssiin, tämä tilanteesta tiedetään

    6. 6

      Greta Thunberg katseli vierestä, kun Donald Trump marssi hänen ohitseen YK:ssa – ilmastoaktivisti ei koe mitään tarvetta tavata presidenttiä

    7. 7

      HS Larnakan lentokentällä: Matkustajia ohjataan kohteisiin vaikka varmuutta majoituksesta ei ole, Thomas Cookin virkailijoiden puhelin soi lakkaamatta

    8. 8

      Greta Thunberg YK:n ilmastohuippu­kokouksessa: ”Muutos on tulossa, halusitte tai ette”

    9. 9

      Metsä­hallituksen pää­johtaja irtisanoutui elämän­tilanteensa vuoksi, mutta sai silti 200 000 euron lähtörahat

    10. 10

      Nuorten ilmastoliike on populistinen ja valitsee kohteensa tarkkaan: ”Se on valo­vuosia vanhaa ilmasto­väkeä edellä”, sanoo amerikkalais­professori

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti joi läpi koko raskauden, ja se näkyi Annakaisa Koskisesta jo synnytyssairaalassa – ”Tämä ei ole minun syyni, ja aion selviytyä”

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    6. 6

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää