Ulkomaat

Levottomuudet lisääntyvät Kashmirissa: kaksi kuoli ammuskelussa, paikalliset kertovat poliisin peittelevän siviilien kuolemia

Uutistoimistojen haastattelemien lähteiden mukaan ainakin kaksi siviiliä olisi kuollut Kashmirissa hengitettyään poliisien ampumaa kyynelkaasua.

Kaksi ihmistä on kuollut Intian turvallisuusjoukkojen ja kapinallisten yhteenotossa Kashmirissa Intian pohjoisosissa keskiviikkona, poliisi kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan.

Toinen kuolleista on epäilty terroristijärjestö Lashkar-e-Taiban jäsen, jonka poliisi ampui kuoliaaksi. Ammuskelussa haavoittui myös kaksi poliisia, joista toinen kuoli myöhemmin sairaalassa.

Kyseessä on ensimmäinen yhteenotto, josta Intian viranomaiset ovat tiedottaneet Kashmirin itsehallinnon perumisen jälkeen.

Sotilaat ja paikalliset mielenosoittajat ovat ottaneet yhteen Kashmirin kaduilla. Mielenosoittajat ovat heitelleet poliisia kivillä, ja poliisi on hajottanut protesteja kyynelkaasulla ja ampumalla mielenosoittajia hauleilla. Ainakin 4 000 ihmistä on pidätetty elokuun alun jälkeen.

Viranomaisten mukaan siviilejä ei ole kuollut yhteenotoissa ja loukkaantuneita on vain kahdeksan, mutta kashmirilaiset ovat toista mieltä.

AFP:n näkemien sairaaladokumenttien mukaan yksi nainen kuoli, kun hän hengitti perheen talon sisään heitetyn kyynelkaasusylinterin myrkyllisiä kaasuja. Naisen aviomies kertoo AFP:lle, että he onnistuivat saamaan lapset pois talosta, mutta nainen oli kaatunut ja jäänyt jumiin kaasua täynnä olevaan huoneeseen.

Toinen perhe kertoo AFP:lle, että heidän 15-vuotias poikansa oli juossut jokeen pakoon poliisien ammuskelua ja kyynelkaasua. Poika löytyi myöhemmin hukkuneena vedestä.


62-vuotias perheenisä kuoli kyynelkaasuun, kun poliisi käytti sitä hajottaakseen perheen talon edessä olleen pienen protestin, AFP kertoo. Mies julistettiin kuolleeksi sairaalassa, mutta poliisi haki hänen ruumiinsa väkisin, perhe kertoo. Poliisi valvoi miehen yöllisiä hautajaisia, ja lääkärit ovat sanoneet poliisin kieltäneen heitä luovuttamasta kuolinsyytodistusta.

”Poliisi uhkaili heittävänsä ruumiin jokeen, jos puhumme medialle tai yritämme järjestää saattokulkueen. Hänen kuolemansa on esimerkki Intian brutaaliudesta”, miehen veli Shabir Ahmed Khan kertoo AFP:lle.

Useat sairaalat kertovat AFP:lle, että yhteenotoissa on loukkaantunut ainakin sata ihmistä. Osalla on ampumahaavoja turvallisuusjoukkojen käyttämistä hauleista.

Pääministeri Narendra Modin hallitus päätti kaksi viikkoa sitten perua Kashmirin puoliautonomisen aseman. Intia lähetti Kashmiriin kymmeniä tuhansia sotilaita, katkaisi tietoliikenneyhteydet muslimienemmistöisestä Kashmirin laaksosta, määräsi asukkaat koteihinsa ja pidätti paikallispoliitikkoja.

Internetyhteydet ovat yhä poikki Kashmirin laaksossa, samoin kuin matkapuhelinyhteydet. Jotkin lankalinjat on avattu, uutistoimistot kertovat.

Koulut aukesivat Kashmirissa alkuviikosta ja paikallisia virkamiehiä kehotettiin palaamaan töihin, mutta kouluissa ja virastoissa on ollut hiljaista. Yrityksetkään eivät pysty toimimaan ilman verkkoyhteyksiä.

Lue myös: Ensin tulevat sotilaat, sitten katkeaa internet: Netin pimentäminen yleistyy vallan välineenä, ja hälyttävä esimerkki nähtiin juuri Kashmirissa

Kashmirin separatistijohtajat ovat kehottaneet kashmirilaisia liittymään perjantaina mielenosoituksiin alueen suurimmassa kaupungissa Srinagarissa kokoontumiskielloista huolimatta.

Itsehallintoaseman peruminen tarkoittaa sitä, että muualta Intiasta tulevilla asukkailla on nyt oikeus ostaa kiinteistöjä Kashmirista ja kilpailla hallintotehtävistä ja koulupaikoista. Pääministeri Modi on sanonut, että itsehallinnon peruminen avaa Kashmirin markkinoita ja jakaa hyvinvointia kaikille.

Separatistijohtajien levittämissä julisteissa sanotaan, että Intia haluaa vallata Kashmirin vaihtamalla sen väestön intialaiseksi.

Kashmir on yksi maailman kiistellyimmistä alueista. Intia ja Pakistan ovat mitelleet Himalajan vuoriston juurilla sijaitsevan alueen herruudesta jo 70 vuoden ajan, ja Kashmirissa kytee myös itsenäisyyttä vaativa separatistiliike.

Viimeaikaiset käänteet ovat kiristäneet tilannetta entisestään myös ydinasevaltojen välillä.

Pakistanin mukaan kolme siviiliä kuoli, kun intialaiset tulittivat Pakistanin puolelle Kashmiria halkovan niin sanotun hallintalinjan, eli tosiasiallisen Intian ja Pakistanin erottavan rajan yli.

Intian viranomaiset taas sanovat, että intialainen sotilas kuoli ja neljä haavoittui, kun Pakistanin joukot avasivat tulen hallintalinjan tienoilla.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tarjoutui tiistaina jännitteisen tilanteen purkajaksi sen jälkeen, kun hän oli puhunut sekä Pakistanin että Intian pääministerien kanssa puhelimessa.

”Kashmir on monimutkainen paikka. On hinduja ja muslimeja, enkä sanoisi heidän tulevan toimeen kovin hyvin. Teen parhaani sovitellakseni”, Trump sanoi tiistaina tiedotustilaisuudessa toimittajille, AFP kertoo.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    3. 3

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    4. 4

      Tutkijat kehittivät mullistavan tavan huiputtaa dna:ta: ”Suuri harppaus perimän muokkauksen maailmassa”

    5. 5

      Maailman muoviroskasta suuri osa on peräisin vain muutaman suuryhtiön tuotteista – ykkösenä Coca-Cola

    6. 6

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    7. 7

      Aamulla selviää, mitä Nokian arvioima ”heikohko” vuosineljännes tarkoittaa

    8. 8

      Yhdysvaltain Ukrainan-lähettilään todistus oli Trumpin kannalta tähän mennessä raskauttavin – Missä virkarikostutkinnassa nyt mennään?

    9. 9

      Poliisi: Kauniaisissa liikkuu häiriköivä nuorisojoukko – ”Erittäin vakavasti otettava asia”

    10. 10

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    3. 3

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    4. 4

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    5. 5

      Suuri veronmaksaja Supercell huolestui: Suomi menettämässä miljoonien edestä vero­tuloja, jos verotukseen kaavailtu jätti­uudistus toteutuu

    6. 6

      Rekan kontista löytyi 39 ruumista Britanniassa, murhatutkinta käynnistetty

    7. 7

      Vakavasti sairaiden nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin, sanoo kaksi kaiken nähnyttä ammattilaista

      Tilaajille
    8. 8

      Paralympiavoittajan elämä päättyi armokuolemaan

    9. 9

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    10. 10

      Poliisi: Kauniaisissa liikkuu häiriköivä nuorisojoukko – ”Erittäin vakavasti otettava asia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää