Ulkomaat

Beverly Hillsissä sijaitsevaa tonttia yritettiin myydä miljardilla dollarilla, mutta kauppa­summa jäi 100 000 dollariin

Entinen omistaja lunasti lähes kaksi kertaa Los Angelesin Disneylandin kokoisen alueen takaisin promillella pyyntihinnasta.

Los Angelesin Beverly Hillsissä sijaitseva jättimäinen tontti saa jälleen uuden mahdollisuuden kääntää puhtaan sivun värikkäässä historiassaan.

Tontti myytiin tiistaina nimelliseen 100 000 dollarin eli noin 90 000 euron hintaan, kertoo muun muassa The Guardian.

157 eekkerin eli noin 63 hehtaarin kokoisen tontin hintapyyntö oli tosin huomattavasti korkeampi, miljardi dollaria.

Lopullisessa kaupassa neliöhinnaksi muodostui alle viisitoista eurosenttiä.

Tähtitieteellisen hintapyynnön ja huomattavan alhaisen myyntihinnan selitys on tontin historiassa, johon ovat kietoutuneet muiden muassa Iranin viimeisen shaahin Mohammad Reza Pahlavin sisko ja näyttelijät Brad Pitt ja Tom Cruise.



Epäonninen tarina alkoi 1970-luvulla. Tuolloin alueen omisti Iranin viimeisen šaahin sisko Šams Pahlavi, joka asui Hollywoodissa.

Hänen unelmanaan oli rakennuttaa kukkulalle hulppea huvila. Iranin vallankumouksen aikoihin hänen Hollywoodin-kotiinsa Molotovin cocktaileja heitelleen opiskelijajoukon hyökkäys sai prinsessan kuitenkin muuttamaan mielensä ja hylkäämään haaveensa.

Pahlavin jälkeen tontin omisti viihdemoguli Mervyn Griffin. Griffin tunnetaan esimerkiksi visailuohjelmien Jeopardy ja Wheel of Fortune isänä. Griffin havitteli Los Angelesin suurimman kartanon omistajan titteliä, jota tuolloin piti hallussaan tuottaja Aaron Spelling.

Griffin ei kuitenkaan ehtinyt rakentaa tontille mitään pysyvämpää, vaan myi sen verkostomarkkinointiyritys Herbalifen perustajalle Mark Hughesille vuonna 1997.

Hughesillakaan ei riittänyt onnea tontin suhteen. Hän menehtyi vuonna 2000, ja tontti siirtyi perikunnan kiistakapulaksi tyhjänä.

Kiinnostuksensa tonttia kohtaan osoittivat huhujen mukaan ainakin Brad Pitt ja Tom Cruise. Kumpikaan ei kuitenkaan päätynyt allekirjoittamaan kauppapapereita, vaan Hughesin perheen murheenkryyni myytiin liikemies Charles Dickensille.

Atlantalaisen liikemiehen oli määrä kunnostaa tonttia. Kunnostustöitä ajatellen Dickens lainasi Hughesin kuolinpesältä 45 miljoonaa dollaria, tarpeeksi kattamaan kauppasumman ja tarvittavia töitä.

Suunnitelmat menivät kuitenkin mönkään. Lopulta Dickens pyysi apuun kuubalaisamerikkalaisen, talousrikoksista tuomitun Victorino Novalin ja hänen poikansa Victor Franco Novalin.

Novalit ja Dickens järjestivät tontilla suuria juhlia, kuten poptähti Rihannan emännöimän hyväntekeväisyystapahtuman.

Konkurssin keskellä he yrittivät hetkellisesti myydä tonttia – tälläkin kertaa miljardilla – mutta vetivät sen nopeasti myynnistä The Hollywood Reporterin uutisoitua omistajien välisistä kiistoista.

Vielä vuonna 2015 Victorino Novalin säätiön verkkosivuilla jaettiin videoita ”yhden prosentin” eli rikkaiden ja kuuluisien juhlista ja kirjoitettiin, ettei perheellä ole aikomusta myydä viinitarhaksi suunnittelemaansa tonttia.

Dickensin alkuperäinen, 45 miljoonan dollarin laina paisui vuosien saatossa 200 miljoonan dollarin suuruiseksi. Velan lisäksi kiistaa aiheutti omistusoikeus, tarkemmin se, oliko Dickensillä laillista oikeutta siirtää omistus Novaleille vuonna 2016.

Vuosien oikeustaistelun tuloksena Hughesin kuolinpesä asetti tontin myyntiin viime kesänä. Hintapyyntö, miljardi dollaria, osoittautui pahasti yliarvioiduksi.

Myynnistä vastaava kiinteistövälittäjä Aaron Kirman tosin vakuutti The New York Timesille viime vuonna tontin todella olevan miljardin arvoinen.

”Tämä on kruununjalokivi”, hän sanoi lehdelle. ”Miljardöörille, joka tahtoo yksityisyyttä Beverly Hillsin huipulta, tämä on mahtava tilaisuus.”

Kirman kertoi lehdelle miljardööreistä, jotka olivat ”erittäin kiinnostuneita” kaupoista.

”Uskon, että hinta tekisi ostajasta hyvin tunnetun”, hän arvioi haastattelussa.

Helmikuussa hintapyyntö laskettiin alkuperäiseen verrattuna vaatimattomaan 600 miljoonaan dollariin.

Novalien asianajaja Ronald Richards kertoi Los Angeles Timesille Novalien tarjonneen tontista ensin 600 miljoonaa dollaria ja lopuksi, päivää ennen huutokauppaa, 150 miljoonaa. Richardsin mukaan molemmat tarjoukset sivuutettiin, ja Hughesin perikunta lunasti tontin takaisin 100 000 dollarilla.

Huutokaupassa oli Los Angeles Timesin mukaan läsnä liituraitapukuinen nainen, joka kertoi lehdelle olevansa ”ei kukaan” ja sattuneensa paikalle ollessaan kävelyllä.

Kun Hughesin perikunta julistettiin tontin omistajiksi, nainen näytti itkevän ilon kyyneleitä. Hän myös muistutti silmiinpistävästi Hughesin entistä vaimoa ja Alex-pojan äitiä Suzan Hughesia.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös numerolle 3 kauan odotetun ratkaisun

    4. 4

      Neljä vuotta sitten uusnatsipuolue Kultainen aamun­koitto sai Kreikassa 18 parlamenttipaikkaa, viikko sitten muuttomiehet veivät toimistolta kyltinkin

    5. 5

      Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook horjuu konkurssin partaalla: Rahoitusneuvottelut pankkien kanssa jatkuvat

    6. 6

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    7. 7

      Harvinainen näky: Lähes kerrostalon ulko-ovella mönkivä mäyrä tallentui videolle Herttoniemessä

    8. 8

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    9. 9

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    10. 10

      Kalasatamaan rakennetaan Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    4. 4

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    5. 5

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    6. 6

      Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

    7. 7

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    8. 8

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    9. 9

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    10. 10

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää