Ulkomaat

Intia aikoo kieltää sähkötupakan myynnin, kiellon rikkojia voi uhata vankeus

Intian terveysministeriö esittää kieltoa sähkösavukkeiden myynnille, maahantuonnille ja mainostamiselle.

Intian terveysministeriö aikoo kieltää sähkötupakan, kertoo uutistoimisto Reuters. Kielto tarkoittaisi suurta takaiskua Intian markkinoille tähtääville sähkötupakkayhtiöille Juulille ja Philip Morrisille.

Ehdotettu asetus kieltäisi mahdollisesti sähkötupakan myynnin, maahantuonnin ja mainostamisen. Ministeriö perustelee päätöstä ”sähkösavuke-epidemian” välttämiseksi lasten ja nuorten aikuisten keskuudessa.

”E-savukkeet ja vastaavat teknologiat, jotka kannustavat tupakan käyttöön tai vaikuttavat haitallisesti kansanterveyteen, ovat vaarallisia sekä aktiiviselle että passiiviselle käyttäjälle”, terveysministeriö totesi Reutersin näkemässä sisäisessä muistiossa.

Kiellon rikkomisesta voisi seurata vankeutta, Reuters kertoo.

Terveysministeriö esittää kiellon rikkojille enintään kolmen vuoden vankeusrangaistusta ja 500 000 rupian eli yli 6 000 euron sakkoa.

Ensikertalaisia uhkaisi enintään vuoden vankeusrangaistus ja 100 000 rupian eli noin 1 250 euron sakko.

Reutersin mukaan ei ole vielä varmaa, milloin ehdotus otetaan käsittelyyn.

Ministeriön ehdottama asetus romuttaisi yhdysvaltalaisen sähkötupakka­yhtiön Juul Labs Incin suunnitelmat Intian valloituksesta.

Myös toinen yhdysvaltalainen tupakkayhtiö Philip Morris on suunnitellut sähkötupakan vientiä Intian markkinoille, Reuters kertoo.

Intiassa on määrällisesti toiseksi eniten tupakoitsijoita heti Kiinan jälkeen. Yli sadan miljoonan tupakoijan markkina tekee maasta erityisen houkuttelevan myös sähkötupakka­yhtiöille.

Maassa kuolee vuosittain yli 900 000 ihmistä tupakkaan liittyviin sairauksiin.

Tähän mennessä 16 osavaltiota on kieltänyt sähkösavukkeet, mutta liittovaltion lainsäädäntöä ei asiasta vielä ole.

Yhdysvalloissa kohuttu Juul on vallannut maan sähkötupakan markkinat. Yhtiö arvioi helmikuussa liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna 3,4:een miljardiin dollariin eli noin 3,1:een miljardiin euroon.

Tammikuussa Juul kertoi liikevaihtonsa olleen viime vuonna runsaat miljardi dollaria, mikä oli yli 800 miljoonaa dollaria enemmän kuin vuonna 2017. Bloombergin mukaan yhtiön voitto oli viime vuonna 12,4 miljoonaa dollaria eli noin 11,2 miljoonaa euroa.

Hedelmiltä maistuvassa Juulissa on selvästi enemmän nikotiinia kuin muissa sähkötupakoissa. Yksi makusäiliö, joka pannaan sähkötupakan päähän, vastaa nikotiinimäärältään tupakka-askia.

Maailmalla huolta on aiheuttanut erityisesti nuorten sähkötupakan käyttö. Sanomalehti Wall Street Journalin viime vuoden syyskuussa teettämän mielipidekyselyn mukaan liki kolmannes 13–18-vuotiaista Yhdysvalloissa polttaa sähkötupakkaa säännöllisesti tai epäsäännöllisesti.

Maailman terveysjärjestö WHO otti kantaa sähkötupakkaan tuoreessa raportissaan, jossa se vaati sähkösavukkeille tiukempaa sääntelyä ja varoitti niiden terveyshaitoista. WHO:n mukaan sähkösavukkeiden käyttö voi johtaa myös muiden tupakkatuotteiden käyttöön.

Euroopassa Juul on myynnissä vain Britanniassa, ja sielläkin sen nikotiinipitoisuutta on laskettu EU:n rajoitusten mukaisiksi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    2. 2

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    3. 3

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    4. 4

      Kommentti: Brexit-sopimus sisältää kolme kompromissia, joista yksi saattaa käydä Boris Johnsonille kalliiksi

    5. 5

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    6. 6

      Tuore tutkimus paljastaa: Terrafamen jätevedet ovat sittenkin turmelleet suurta järveä Sotkamossa

    7. 7

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    8. 8

      Uusnatsijärjestö Pohjoismaista vastarintaliikettä vaaditaan terroristijärjestöjen listalle Yhdysvalloissa

    9. 9

      Venäjän sotilaat muuttivat Syyrian sodan kulun ja partioivat nyt myös kurdialueella: Mitä Venäjän operaatiosta tiedetään?

    10. 10

      Historiallinen nais­kaksikko astui juuri avaruuteen – suora lähetys kansainväliseltä avaruusasemalta käynnissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    6. 6

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    7. 7

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    8. 8

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    7. 7

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    8. 8

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää