Ulkomaat

Hurrikaani Dorianin kurssi kaartui pohjoiseen, Florida välttyy ehkä täysosumalta

Matkallaan kohti mannerta hurrikaani koukkaa huippusuositun turistikohteen Bahamasaarten kautta.

rac
Bahamasaaria ja Yhdysvaltoja lähestyvän Dorian-hurrikaanin ennustettu kurssi on kaartumassa pohjoiseen pitkin Yhdysvaltain itärannikkoa, kertoo muun muassa CNN.

Uuden ennusteen mukaan myrsky ei näytä osuvan Floridan osavaltioon pelätyn täysosuman tavoin, mutta myrskyn rantautumista osavaltion itärannikolla pidetään edelleen mahdollisena.

Uuden ennusteen mukaan Pohjois-Carolinan, Etelä-Carolinan ja Georgian osavaltiot voivat myös saada osuman Dorianista. Jos Dorianin kurssi pysyy samana, rantautuisi hurrikaani osavaltioihin keskiviikkona tai torstaina.

Tällä hetkellä Dorian lähestyy turistien suosimia Bahamasaaria Karibialla.

Dorian on ennusteen mukaan yltynyt neloskategorian hurrikaaniksi, kertoo Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus Twitterissä.

Kovimmat tasaiset tuulennopeudet ovat keskuksen mukaan olleet noin 58 metriä sekunnissa. Hurrikaani on keskuksen mukaan vielä noin 925 kilometrin päässä Floridan Palm Beachista.

Floridan osavaltiossa on julistettu Dorianin vuoksi hätätila. Hätätila on julistettu myös ainakin osassa Georgian osavaltiota.

Matkallaan kohti mannerta hurrikaani koukkaa huippusuositun turistikohteen Bahamasaarten kautta.

Saariryhmän saarilla on valmistauduttu "erittäin vaaralliseen" hurrikaaniin perjantaina paikallista aikaa.

Dorianin arvioidaan saapuvan Bahamalle sunnuntaina. Bahamasaarten pääministeri Hubert Minnis antoi evakuointimääräyksen Abaco-saarille ja osille Grand Bahama -saarta.

Pääministeri varoitti alueiden asukkaita, ettei heidän tule olla hölmöjä ja yrittää sinnitellä hurrikaanin ylitse.

”Jos ette evakuoidu, saatatte maksaa siitä hengellänne”, hän kertoi.

Lentoja lisättiin perjantaina paikallista aikaa, jotta saariryhmän luoteisosien asukkaat saattoivat jättää kotisaarensa. Bahamalle on avattu yli 150 hurrikaanisuojaa, jotka on pääasiallisesti perustettu kirkkoihin ja kouluihin.

Hurrikaanikeskus varoitti, että hengenvaaralliset myrskypuuskat voivat nostaa veden korkeuden jopa 3–4,5 metriä normaaleja vuorovesiä korkeammalle tasolle saariryhmän luoteisosissa.

”Vuorovesi on uskomattoman korkealla juuri nyt, joten ihmiset ovat hyvin huolissaan meren aallokosta, koska Bahamasaaret ovat niin laakeita”, kertoi Nassaussa miehensä ja kahden lapsensa kanssa asuva Lucy Worboys.

”Olemme varmistaneet veneemme, meillä on varageneraattori ja laitamme luultavasti hurrikaaniluukkumme paikalleen huomenna. Kaikki vain odottavat seuraavaa päivitystä”, hän jatkoi.

Hurrikaanin vaikutusten uskotaan tuntuvan saarella jo lauantaina. Jotkut ilmatieteen asiantuntijat pelkäävät, että Dorian jämähtää Grand Bahaman lähelle sunnuntaina. Tämä voisi johtaa pitkittyneisiin kovan sateen jaksoihin, jotka voisivat olla hurrikaanituulien kanssa tuhoisia.

ABC Newsin mukaan Dorianin on arvioitu saavuttavan Floridan rannikon tiistaina paikallista aikaa. Hurrikaani liikkuu ABC:n mukaan hitaasti, minkä vuoksi myrskyn vaikutukset ovat luultavasti monen päivän mittaisia.

Myrskyn aikana Floridassa ja osissa maan kaakkoisosia nähdään hurrikaaniolosuhteita, myrskypuuskia ja voimakasta sadetta.

Jos Dorianin tuulennopeudet ovat ennustettua 62,5 metrin sekuntiluokkaa sen saapuessa Floridaan, Dorian olisi ABC:n mukaan vain yhdeksäs hurrikaani vuoden 1851 jälkeen, joka saavuttaisi Yhdysvaltain mantereen noin korkeiden tuulennopeuksien kanssa.

Dorian saattaa ABC:n mukaan olla suurin hurrikaani, joka iskee Miamiin sitten vuonna 1992 aluetta riepotelleen hurrikaani Andrew'n.

Uutiskanava CNN:n mukaan Floridan kuvernööri Ron DeSantis on kertonut tiedotteessa, että Floridassa tietullit poistetaan hurrikaanialueilla sen jälkeen, kun evakuointikäsky on annettu.

Lähes 28 000 ihmistä ympäri Floridaa ovat varautumassa muun muassa raivaamaan kaatuneita puita sähkölinjojen päältä ja osallistumaan tukitehtäviin, jotta virrat saataisiin palautettua mahdollisimman pian.

Kyytipalvelu Uber on kuvernöörin mukaan myös luvannut tarjota kyytejä väliaikaissuojiin, kun niitä avataan.

Floridan Orlandossa sijaitseva kansainvälinen lentokenttä on kertonut lopettavansa lennot maanantaina aamuyöstä paikallista aikaa. Orlandon lentokenttä on lähinnä Walt Disney Worldia sijaitseva lentokenttä.

CNN:n mukaan Walt Disney World kertoi perjantaina tiedotteessa, että toiminta huvipuistossa jatkuu normaalisti, mutta säätilannetta tarkkaillaan.

”Mikään ei ole tärkeämpää kuin vieraidemme ja esiintyjiemme turvallisuus. Olemme tehneet varotoimenpiteitä, kuten peruneet viikonlopun urheilutapahtumia ja sulkeneet Disneyn Blizzard Beach -vesihuvipuiston sunnuntain ajaksi”, tiedotteessa kerrotaan.

Uutiskanava kertoo myös, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin on määrä osallistua Yhdysvaltain liittovaltion pelastustoimesta vastaavan viraston Feman sunnuntaiseen tilaisuuteen.

Kokous pidetään arviolta vuorokautta ennen kuin myrskyn uskotaan iskevän Floridan rannikolle. Trumpin mukaan tuolloin päätetään, evakuoidaanko osa Floridasta vai ei.

CNN:n mukaan öljyjätti Chevron on myös evakuoinut öljyntuotantolautoiltaan henkilöstöä, jonka paikalla olo ei ole elintärkeää toiminnan jatkumiselle.

Presidentti Trump ilmoitti aiemmin peruvansa matkansa Puolaan toisen maailmansodan alkamisen 80-muistotilaisuuksiin hurrikaanin vuoksi.

Trump kertoi haluavansa varmistaa, että kaikki liittovaltion resurssit ovat käytössä, kun myrsky iskee.

”Hurrikaanin kulkureitillä olevien ihmisten turvallisuus on nyt tärkeimmällä sijalla”, presidentti sanoi toimittajille Valkoisen talon puutarhassa.

Puolaan lähtee viikonlopuksi Trumpin sijasta varapresidentti Mike Pence.

Presidentti omistaa Floridassa kiinteistöjä, kuten kuuluisan Mar-a-Lagon lomakeskuksen ja golfklubin.

Legendaarisen rockyhtye Rolling Stonesin oli määrä esiintyä Miamissa lauantaina, mutta sääennusteen vuoksi yhtye päätti aikaistaa esiintymistään perjantaille.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    2. 2

      Näitkö jo nämä? Seitsemän kaikkien aikojen elokuvaa legendaarisen elokuvatoimittaja Helena Yläsen (1943-2018) suosittelemina

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Kapitalismille vaativat nyt suunnan­muutosta niin suur­yritykset kuin arvovaltainen talous­lehtikin – Miten tässä näin kävi?

    5. 5

      Saaren uumenista nousee herkkä aarre, joka ei ole nähnyt päivänvaloa vuosiin – Nyt se on uhattuna, ja samalla koko Langeoogin tulevaisuus

      Tilaajille
    6. 6

      Patrik Laine pyysi anteeksi kommenttejaan

    7. 7

      HS löysi historiallisen kuvan 15-vuotiaasta Teemu Pukista – Super­tähden ensimmäisessä ottelussa kuuluttaja kaljoitteli ja järjestystä yritti valvoa tuleva ministeri

      Tilaajille
    8. 8

      Espoo ajautui yli kolmenkymmenen miljoonan euron oikeus­riitaan sairaalan rakennus­kustannuksista

    9. 9

      Pitäisi keksiä puhuttavaa tuntemattomien kanssa, mutta mitään ei tule mieleen – Mikä neuvoksi?

    10. 10

      Onko tässä vuoden auto? Škoda iskee suosittuun autoluokkaan uskomattoman tilavalla ja mutkattomalla uutuudella

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    2. 2

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    3. 3

      Päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen amerikkalaisen Daytonin pormestari rukoili pelastusta kaupungilleen – Vastaus tuli Suomesta

      Tilaajille
    4. 4

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    5. 5

      Pakarat ja vinot vatsalihakset ovat usein coren heikko lenkki – Viisi helppoa liikettä, jotka treenaavat keskivartaloa

      Tilaajille
    6. 6

      Nuori kirurgi poisti vuonna 1995 esimiehensä käskystä elimiä elävältä mieheltä, nyt Enver Tohti kiertää maailmalla kertomassa Kiinan elin­ryöstöistä

    7. 7

      Yksittäinen suku voi hallita arvoalueella sijaitsevaa Helsingin vuokra-asuntoa vaikka ikuisesti – Näin järjestelmän sisällä on mahdollista kikkailla

    8. 8

      Poliisi julkaisi kuvan Milliklubin ovella tapahtuneesta välikohtauksesta: Kamerassa näkyy mies, joka löi ja potkaisi jonossa

    9. 9

      Asukas siirsi kaupungin asunnon vuokra­oikeuden omalle vanhemmalleen ja takasi tälle leppoisan elämän

    10. 10

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää