Ulkomaat |HS seuraa

Bahaman pääministeri: Dorian-hurrikaanin tuhot ovat ennen­näkemättömiä

Ensimmäinen kuolonuhri on vahvistettu, mutta viranomaiset eivät ole päässeet tuhopaikoille.

Dorian-hurrikaanin aiheuttamat tuhot Abacon saarella ovat ennennäkemättömiä, sanoo Bahaman pääministeri Hubert Minnis uutistoimisto AFP:n mukaan. Dorianin keskus on parhaillaan Grand Bahama -saaren päällä ja liikkuu hyvin hitaasti.

Bahamas Pressin mukaan hurrikaanin ensimmäinen kuolonuhri Bahamalla on tunnistettu. Hän on seitsemänvuotias poika, joka hukkui. Hänen siskonsa on kateissa.


Bahaman ulkoministeri Darren Henfield sanoi Twitterissä, että tuho on katastrofaalista. Hänen mukaansa tietoja useista kuonouhreista ei ole pystytty vahvistamaan.

Viranomaiset eivät ole vielä päässeet tutkimaan tuhoja.

”Ei ole turvallista mennä ulos. Sähkölinjat ovat poikki, lyhtypylväät ovat kaatuneet, puut ovat katkaisseet teitä”, Henfield sanoi videolla.

HS seurasi tilannetta hetki hetkeltä:

Rikkokaa katto vasaralla, sanovat viranomaiset

Bahaman viranomaiset kehottavat ihmisiä etsimään kelluvia välineitä, rikkomaan talojensa ullakkojen katot vasaralla ja pakenemaan katon kautta, jos tulvavesi nousee liian korkealle, kertoo uutistoimisto AP.

Hurrikaanin keskus etenee hyvin hitaasti Grand Bahaman saarella, ja vesi nousee. Viranomaiset ovat saaneet runsaasti hätääntyneitä soittoja asukkailta, mutta myrskytuulen takia heitä ei päästä auttamaan. Poliisipäällikkö Samuel Butler kehotti ihmisiä pysymään rauhallisina.

Video: Nasa julkaisi tuoreen videon hurrikaanista, joka on kuvattu avaruudesta käsin

Kansainvälisellä avaruusasemalla olevat videokamerat kuvasivat Dorian-myrskyä maanantaina alkuillasta. Alla oleva video on kuvattu asemalla noin kello 18.30 Suomen aikaa.

Pelastustyöt alkavat Abacon saarilla

Pelastustyöt ovat alkamassa Bahaman Abacon saarilla, viranomaiset kertovat uutistoimisto AFP:n mukaan. Ministeriö vahvistaa myös, että ainakin yksi ihminen on kuollut Abacolla hurrikaani Dorianin iskettyä saarelle.

15 tuntia ilman sähköä

Bahamas Pressin mukaan New Providencen saarella osa asukkaista on ollut ilman sähköä jo yli 15 tuntia.

Vesi uhkaa tulvia ministerin kotiin

Bahaman maatalousministeri Michael Pintard on jakanut paikallisten viestimien kautta videon kotoaan Grand Bahaman saarelta. Videossa näkyy, miten korkealle vesi on noussut hänen talonsa ulkopuolella. Pintardin mukaan monet hänen naapureistaan ovat vielä pahemmassa tilanteessa.

Presidentti Trump pelaa golfia

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tänään odottanut hurrikaanin saapumista Yhdysvaltain itärannikolle pelaamalla golfia. CNN:n mukaan presidentti pelasi Trump National Golf Clubilla Sterlingissä, Virginiassa.

Floridan republikaanikuvernööri Ron DeSantis sanoi maanantaina tiedotustilaisuudessa, että presidentti on täysillä mukana ("fully engaged").

Yli tuhat lentoa peruttu Yhdysvalloissa

Vaikka hurrikaani Dorian ei ole vielä saapunut Yhdysvaltoihin, lentoyhtiöt ovat joutuneet perumaan lentojaan.

Tähän mennessä lentoja on peruttu 1138 ja siirretty 744, kertoo uutiskanava CNN. Tiedot perustuvat FlightAware-sivuston seurantaan. Kaikki perumiset eivät välttämättä liity hurrikaaniin.

Grand Bahaman saari, jonka päällä Dorian nyt etenee hyvin hitaasti, on vain sadan kilometrin päässä Floridan West Palm Beachilta.

Dorian tulee "vaarallisen lähelle" Floridaa

Dorianin keskus saapuu vaarallisen lähelle Floridan rannikkoa myöhään tänä yönä paikallista aikaa, sanoo Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus. Sen ennustetaan pysyvän Floridan rannikolla keskiviikkoiltaan asti ja siirtyvän keskiviikkoyönä ja torstaina kohti Georgiaa ja Etelä-Carolinaa.

Bahaman Freeportin asukkaat pelkäävät pahinta

Uutistoimisto AFP on tavoittanut tekstiviestitse Yasmin Rigbyn, joka asuu Grand Bahama -saaren suurimmassa kaupungissa Freeportissa. Rigbyn mukaan pelko leviää asukkaiden keskuudessa, kun myrskytuuli repii ikkunaluukkuja ja vesi alkaa tulvia koteihin.

"Ihmiset, jotka luulivat olevansa turvassa, pyytävät nyt apua", Rigby sanoi.

"Parhaan ystäväni aviomies on jumissa heidän talonsa katolla, ja hänen alapuolellaan on seitsemän jalkaa [2,1 metriä] vettä."

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen Peter Barmer keksi yhdeksän vuotta sitten, että Helsingin alla luikertelee jo keskustatunneli – Se puolitti hänen työmatkansa keston

    2. 2

      Äiti joi läpi koko raskauden, ja se näkyi Annakaisa Koskisesta jo synnytyssairaalassa – ”Tämä ei ole minun syyni, ja aion selviytyä”

      Tilaajille
    3. 3

      Taloyhtiöissä muhii poikkeuksellinen pommi: Asukkaat voivat joutua maksamaan naapuriensa lainoja

      Tilaajille
    4. 4

      Piratismi on arkipäivää suomalaiskouluissa: ”Käytän tallenteita, joita ei saa käyttää, otan monisteita, joita ei saisi ottaa”

    5. 5

      Nuorten ilmastoliike on populistinen ja valitsee kohteensa tarkkaan: ”Se on valovuosia vanhaa ilmastoväkeä edellä”, sanoo amerikkalaisprofessori

    6. 6

      Sadasosan tappio teki Juha Miedosta kansansuosikin: uusi kirja paljastaa, miksi Kurikan hiihtojätti loukkaantui keskustalle

    7. 7

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    8. 8

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    9. 9

      Miki Kuusta, 30, pidetään teknologia-alan nuorena nerona, mutta itseään Slushin ja Woltin perustaja ei laske edes menestyjäksi

    10. 10

      Taivaalle karannut jättiläissika oli aiheuttaa ilmailukatastrofin Lontoossa vuonna 1976 – Pink Floydin klassikkolevyn kansihahmosta tuli vallan väärinkäytön symboli

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    4. 4

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    5. 5

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    6. 6

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    7. 7

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös numerolle 3 kauan odotetun ratkaisun

    8. 8

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    9. 9

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    10. 10

      Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    8. 8

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    9. 9

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää