Ulkomaat

Ilmakuvat paljastavat lohduttoman näyn Bahamalta – Floridalainen puutarhuri järjesti 40 lento­konetta kuljettamaan apua tuhoutuneille saarille

Hurrikaani Dorianin uhriluku kasvoi tiistaiyönä Suomen aikaa seitsemään, mutta maan pääministerin mukaan se tulee vielä kasvamaan.

West Palm Beach / Jupiter

Hirmumyrsky Dorian liikkui vihdoin tiistaina Bahaman yltä pohjoiseen, ja ensimmäiset helikopterit ja lentokoneet myrskyn jälkeen pääsivät lentämään Grand Bahaman ja Abacosaarten yli.

Uutiskanava CNN:n ja uutistoimistojen lähettämät ilmasta otetut kuvat ja videot paljastivat lohduttoman näyn: Kuin jättimäisen moukarin pirstomia koteja. Mereksi muuttuneita lentokenttiä ja satamia, jokina virtaavia teitä ja lainehtevien tulvajärvien valtaamia metsiköitä. Hehtaarikaupalla murskaantuneita rakennuksia, veneitä, autoja ja laitureita.


Bahaman ylle lähes kahdeksi vuorokaudeksi jämähtänyt Dorian oli historian toiseksi voimakkain hurrikaani Atlantilla. Sen virallinen uhriluku kasvoi tiistaiyönä Suomen aikaa seitsemään, mutta saarivaltion pääministeri Hubert Minnis sanoi, että uhreja tulee lisää.

Myrskystä selvinneet etsivät tuhon keskeltä läheisiään ja apua tarvitsevia. CNN haastatteli tiistaiyönä Suomen aikaa bahamalaista Rochenel Danielia, joka yritti pelastaa ihmisiä veden alle jääneessä Freeportin kaupungissa. Daniel kertoi, että hänen kälynsä oli tulvavesien riepotellessa yrittänyt pysyä pinnalla pahvinpalasen avulla.

Sen jälkeen kälystä ei ollut havaintoja.

Yhdysvaltain rannikkovartiosto onnistui tiistain aikana pelastamaan 47 ihmistä, jotka tarvitsivat sairaalahoitoa. Pahimmin kärsineillä saarilla on asukkaita yhteensä noin 70 000. New York Timesin mukaan noin 60 prosenttia Bahamasta on myrkyn jäljiltä veden peitossa, mikä vaikeuttaa pelastustöitä.

Kun Suomessa herätään keskiviikkoaamuun, heillä on edessään kolmas yö keskellä tuhoa.


Sadan kilometrin päässä Grand Bahamasta länteen puutarhayrityksen omistava Scott Lewis istuu työpöytänsä ääressä ja yrittää sanoa lauseen loppuun ilman, että se keskeytetään. Se on vaikeaa.

On tiistai-iltapäivä paikallista aikaa. Kun Lewis vastaa kännykkään, lankapuhelin alkaa soida. Tai sitten huoneeseen kävelee taas uusi ihminen kysymään jotakin.

Lewis on paitsi puutarhuri myös kokenut avustustyöntekijä. Hän on perustamansa Eagles Wings -säätiön kautta järjestänyt apua 34 hurrikaanin tuhoalueille, Haitin maanjäristyksen uhreille, Fukushimaan ja Meksikonlahden öljyturmaan. Nyt on Dorianin vuoro.

”Kaksikymmentä vuotta sitten hurrikaani Floyd”, hän aloittaa mutta keskeyttää, koska West Palm Beachin pormestarilta tulee tekstiviesti.

Pormestari on luvannut tukensa ja kasvonsa Eagles Wingsin operaatiolle.


Tiistai-iltapäivään mennessä Lewis on järjestänyt yli 40 yksityistä pienlentokonetta, armeijan kuljetuskoneen, kaksi suurta kuljetushelikopteria ja yhden laskuvarjoryhmän viemään apua Bahamalle.

Pienkoneiden ja helikoptereiden on tarkoitus yrittää ilmaan keskiviikkoaamuna paikallista aikaa. Perillä on tiedossa on yhdeksän mahdollista kiitorataa, mutta vielä ei tiedetä, voiko niille laskeutua. Kuljetuslentokone nousee ilmaan torstaina ja pyrkii pudottamaan polttoainetta Bahamalle.

Keskiviikkoaamuna Lewisin puutarhayrityksen iso varasto muuttuu avustuslahjoitusten vastaanottopaikaksi. Yhteistyöstä Pelastusarmeijan ja mormonikirkon kanssa on sovittu.

Lewisin suvussa on ollut tiivis yhteys Bahamalle jo kolmessa sukupolvessa. Hän on itse käynyt saarilla 60 vuoden ajan.

Suhteet saarille ovat rannikolla tiiviit ja floridalaiset, jotka varautuivat itse pahimpaan, haluavat nyt auttaa bahamalaisia.

Sosiaalisessa mediassa kiersi tiistaina päivityksiä, joissa kerättiin lahjoituksia ja annettiin lupauksia avusta. Monet aloittivat joukkorahoituskampanjoita.

Lewis muistutti koordinoinnin ja suunnittelun tärkeydestä auttamishalun keskellä. Saaret ovat hajallaan ja on tärkeää, että apu löytää kaikkialle, missä sitä tarvitaan. Tuhoutuneille saarille rantautuminen ei tule olemaan samanlaista kuin mihin floridalaiset ovat tottuneet.

“Varmaan 95 prosenttia laitureista on mennyttä.”

Pian Lewisia kaivataan alakertaan tapaamaan ravintoloitsijaa, joka on luvannut järjestää paikalle vapaaehtoisia auttamaan lahjoitusten vastaanotossa. Sitä ennen vielä yksi kysymys.

Miltä tämä kaikki tuntuu, kun tuho on niin lähellä?

”Se on hyvin vaikeaa. Minulla ei oikeastaan ole aikaa miettiä sitä. Mutta se on hyvä kysymys.”

Lewisin silmät ovat äkkiä kyynelissä. Hän puhuu hetken muusta ja sanoo sitten:

”Minulla on siellä hyviä ystäviä. En tiedä, ovatko he elossa.”


Tiistaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lupasi, että Yhdysvallat lähettää lisää avustustyöntekijöitä Bahamalle. Kansainvälinen Punainen risti pystyttää operaatiotaan. Viihdeyhtiö Disney kertoi lahjoittavansa saarivaltion auttamiseen miljoona dollaria.

Isojen organisaatioiden ja lahjoittajien lisäksi tavalliset ihmiset haluavat tehdä osansa.

Jupiterin rantakaupungissa Sarah Thompson tulee yllätysvieraita ovelle vastaan kymmenviikkoinen Pippa-tytär sylissään. Kotona ovat myös kaksivuotias Kit, lasten isä Travis Thompson ja tämän 14-vuotias poika Nikolas kaverinsa kanssa.

Sarah Thompson on paitsi kotiäiti myös innokas harppuunakalastaja.

”Lapsuudessani kuljimme koko ajan Bahamalle ja takaisin.”

Nyt hänen omat lapsensa ovat tottuneet samaan. Perheellä on 39-jalkainen kalastusvene.


Kun Dorian vielä moukaroi Grand Bahaman saarta, Thompson teki Facebook-päivityksen, jossa hän kertoi perheen ottavan vastaan tavara- ja ruokalahjoituksia. Heti, kun se on turvallista, he aikovat viedä sen omalla veneellä perille.

”Monet ystävämme, joilla on veneitä, suunnittelevat samaa.”

Heti tiistaina tuttavat kertoivat tilanneensa verkkokauppa Amazonista avustustarvikkeita Thompsonien osoitteeseen. Sarah Thompson on varannut niille puolet isosta vierashuoneesta.

Perhe ei kuitenkaan ole säntäämässä suin päin tuhon keskelle. Travis Thompson arvioi, että ensimmäinen retki voi olla mahdollinen noin 11 päivän kuluttua.

Kesken haastattelun Travis Thompson saa tekstiviestin ystävältään, jonka kanssa he organisoivat apua yhdessä.

”Hän kirjoittaa, että veneitä ei voi sitoa mihinkään, varastoja ei ole, tiet ovat täynnä kaatuneita puita”, Thompson lukee.

Ystävän tiedot ovat peräisin Bahaman huvivenesatamien yhdistykseltä. Thompson arvioi, että teiden raivaamiseen ja muuhun siivoukseen menee viikko. Teiden lisäksi myös vesireiteillä on esteitä.

”Juuri nyt ylitys on vaarallinen.”

Vedessä voi myrskyn jäljiltä olla puita, rakennusmateriaalia, mitä tahansa.

”En halua, että ajamme 40 mailin [64 kilometrin] tuntivauhdilla johonkin ja päädymme tarvitsemaan itse apua, kun muut tarvitsevat sitä enemmän.”

Bahamalla tarvitaan apua nopeasti ja hallitusti, mutta sitä tarvitaan myös pitkään.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Neuvostoliitto suunnitteli voittavansa kolmannen maailmansodan kymmenillä ydiniskuilla Euroopassa ja marssittamalla joukkonsa radioaktiivisten raunioiden läpi

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti kaksi vuorokautta yhdessä maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    4. 4

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    5. 5

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    6. 6

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    7. 7

      Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa – ”On surullista, että kuskit ovat niin epärehellisiä”, sanoo poliisi

    8. 8

      Suomen suurin sähkönkäyttäjä tuottaa Lahden verran päästöjä vuodessa – isot vähennykset edellyttäisivät läpimurtoa teknologiassa

    9. 9

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    10. 10

      ”Tavanomainen avioero” maksaa Yhdysvalloissa 15 500 dollaria, ja se on vasta alkua – vuoden seuratuimman ero­riidan keskiössä on Trumpin asianajaja

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sen piti olla tavallinen opinnäyte: Järven­pääläinen Ilja Oikarinen, 25, repäistiin suoraan koulusta Maseratin huippu­suunnittelijaksi Italiaan

    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    4. 4

      Vihreiden Ohisalo bensa­verosta: Onko keski­luokalle tärkeämpää muutama euro kuussa vai se, että yhteis­kunta on kunnossa?

    5. 5

      Helsingin Etelärannassa pitää majaansa vain kaksi vuotta vanha yritys, joka on hankkinut jo lähes 5 000 asuntoa Suomesta

    6. 6

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    7. 7

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    8. 8

      Jennifer Lopez käytti niin tyrmäävää mekkoa, että Googlen oli pakko kehittää kuva­haku­palvelu – nyt laulaja kohahdutti samassa asussa Milanon muoti­viikoilla

    9. 9

      Teal Swan kertoo olevansa Arcturus-tähdeltä ja antaa neuvoja niin rahan kuin kannabiksenkin käytöstä: Nykyajan kultti­johtajat manipuloivat ihmisiä verkossa

      Tilaajille
    10. 10

      Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    7. 7

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää