Ulkomaat

Synkkä päivä pääministeri Boris Johnsonille: Alahuone tyrmäsi esityksen vaaleista ja äänesti äkki­eron estävän brexit-lain puolesta äänin 327–299

Pääministeri Boris Johnson olisi halunnut ennenaikaiset vaalit 15. päivä lokakuuta.

Lontoo

Keskiviikko oli pettymysten päivä Britannian pääministerille Boris Johnsonille.

Brittiparlamentin alahuone näytti voimansa, kun oppositio ja konservatiivipuolueen kapinaleiri juoksuttivat läpi sopimuksettoman brexitin estävän pikalain.

Alahuone äänesti brexit-lain puolesta äänin 327–299. Se pitää kuitenkin vielä hyväksyttää ylähuoneessa.

Johnson ilmoitti heti äänestyksen jälkeen haluavansa ennenaikaiset vaalit 15. lokakuuta.

”Hallitus ei pysty toimimaan, jos alahuone ei hoida osuuttaan”, Johnson sanoi.

Alahuone kuitenkin tyrmäsi äänestyksessään pääministerin vaalitoiveet. Tarvittava kahden kolmasosan enemmistö ei tullut täyteen.

Vaalien puolesta äänesti 298 kansanedustajaa, mutta se ei riittänyt läpimenoon. 56 oli vastaan. Labourin linja oli pidättäytyä äänestämästä.

Oppositiojohtaja Jeremy Corbyn sanoi aiemmin Johnsonin vaaliesitykseen, että äkkieron estävä laki pitää saada ensin voimaan. Vasta tämän jälkeen voidaan lähteä vaaleihin.

Brexit-valiokunnan puheenjohtaja, työväenpuolueen kansanedustaja Hilary Benn alkoi esitellä uutta brexit-lakiesitystä kello 17 Suomen aikaa.

"Sen tarkoitus on hyvin yksinkertainen: Estää se, että Britannia jättäisi EU:n 31. päivä lokakuuta ilman erosopimusta", Benn kertoi alahuoneelle.

Bennin mukaan kansanedustajia lakiesityksen takana yhdistää se, että heidän mielestään äkkierolle ei ole olemassa mandaattia.


Istuntopäivä alahuoneessa alkoi jo puolelta päivin Britannian aikaa pääministeri Johnsonin kyselytunnilla.

Johnson otti aluksi yhteen oppositiojohtaja Corbynin kanssa.

Corbyn tivasi pääministeriltä faktoja EU:n kanssa mahdollisesti käytävistä brexit-neuvotteluista. Johnson ei tarjonnut päivitystä, mutta hän nimitti Corbynia ”kloorikanaksi”.

"Me viemme tämän maan ulos EU:sta 31. päivä lokakuuta", Johnson lupasi taas keskiviikkona.

Pääministerin kyselytunnin jälkeen valtiovarainministeri Sajid Javid esitteli suunnitelmansa ensimmäiselle brexit-päivän jälkeiselle vuodelle.

Javid lupasi avata hallituksen rahahanat. Brexitin valmisteluun suunnataan lisää rahaa parisen miljardia puntaa.

Rahaa luvattiin myös terveydenhuoltoon, koulutukseen, kunnille ja sosiaalihuoltoon. Yhdenkään ministeriön ei tarvitse kuulemma leikata kulutustaan seuraavan vuoden aikana.

Pääministeri hallituksineen koki jo myöhään tiistai-iltana ensimmäisen kirvelevän tappion, kun alahuone kaappasi itselleen vallan päättää keskiviikon äänestyksistä.

Käytännössä tämä mahdollisti sen, että parlamentti sai alkaa edistää äkkieron tukkivaa lakia. Tiistain päätös tuli äänin 328–301.

Hallitusta vastaan kapinoineet konservatiivipuolueen kansanedustajat saivat samalla lähtöpassit parlamenttiryhmästä.

Pääministeri Johnson uhkasi jo maanantaina, että sopimuksettoman brexitin tukkiminen voi johtaa ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin.

Vaalit ovat riskialtis vaihtoehto niin konservatiivipuolueelle, suurimmalle oppositiopuolueelle labourille, brexitin ja äkkieron vastustajille sekä brexitin kannattajille. Vaalitulosta ja sen seuraamuksia on hyvin vaikea ennustaa.



Britannian on määrä erota EU:sta 31. päivä lokakuuta. Brexit-päivä myös pitää – oli erosopimus voimassa tai ei – ellei Britannia ano ajoissa brexitin lykkäämistä ja saa siihen kaikkien EU-maiden suostumusta.

Teoriassa Britannia voisi yhä myös perua brexitin pelkällä ilmoituksella. Poliittisista syistä vaihtoehto on kuitenkin lähes mahdoton.



Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moni asia Euroopassa on muuttunut vuoden 2015 jälkeen, ja siksi syyrialaiset eivät ehkä suuntaa joukoittain sodan jaloista Suomeen

    2. 2

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    3. 3

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    6. 6

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    7. 7

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    8. 8

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    9. 9

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    10. 10

      Murmelin kevätpäivä muuttui kauhuksi, HS näyttää 19 maailman parasta luontokuvaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    3. 3

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    4. 4

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    5. 5

      Lapsensa onnettomuudessa menettäneet britti­vanhemmat järkyttyivät Valkoisessa talossa: Epäilty yli­ajaja oli Trumpin kutsumana viereisessä huoneessa

    6. 6

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    7. 7

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa vinkkinsä

      Tilaajille
    8. 8

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    9. 9

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    10. 10

      Kiina esitteli taistelu­helikopterin, joka muistuttaa lentävää lautasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää