Ulkomaat

Taifuuni sekoitti liikennejärjestelyt Japanissa: yli 13 000 ihmistä jäi yöksi jumiin lentokentälle

Faxai-taifuunissa on kuollut kaksi ihmistä.

Yli 13 000 ihmistä joutui jäämään yöksi Naritan lentokentälle Japanissa maanantaina Faxai-taifuunin takia, kertoo Japanin yleisradioyhtiö NHK.

NHK:n mukaan julkinen liikenne lentokentältä Tokion metropolialueelle oli poikki koko maanantain ajan. Sen sijaan Naritaan saapuva lentoliikenne jatkui normaalisti, minkä seurauksena kentälle saapui jatkuvasti lisää ihmisiä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan kentällä oli puolilta öin maanantain ja tiistain välisenä yönä jumissa kaikkiaan noin 16 900 ihmistä.

Varhain tiistaiaamuna paikallista aikaa terminaali 1:ssä oli yhä jumissa noin 3 300 ihmistä, noin 9 300 terminaali 2:ssa ja noin 700 terminaali 3:ssa.

Paikallisen rautatieyhtiöidet liikennöinti lentokentältä jatkui jälleen tiistaiaamuna, ja lentokenttävirkailijoiden mukaan ihmiset pääsivät jatkamaan matkaansa.

Uutistoimisto Kyodon mukaan noin kello viideltä tiistaiaamuna paikallista aikaa junien lippuautomaateille muodostui pitkiä jonoja.

”Lentokentän sisällä oli kaoottista, kun niin monet halusivat päästä juniin ja busseihin, ja minä olen erittäin väsynyt. En pystynyt nukkumaan lainkaan, joten haluan päästä äkkiä kotiin lepäämään”, Masako Obara, 55, sanoi lentokentällä vietetyn yön jälkeen.

Naritan kansainvälinen lentokenttä sijaitsee Chiban perfektuurissa Tokion itäpuolella. Lentokentän kautta kulkee vuosittain lähes 40 miljoonaa ihmistä.

Lentokenttävirkailijat ovat jakaneet lentokentällä olleille ihmisille makuupusseja, vettä ja välipalaa, kertoo NHK. Virkailijoiden mukaan kentälle on asennettu myös väliaikaisia latauspisteitä mobiililaitteille.

Voimakas Faxai-taifuuni rantautui Tokion alueelle myöhään sunnuntaina Suomen aikaa. NHK:n mukaan kovissa sateissa ja tuulissa on kuollut kaksi ihmistä ja ainakin 61 on loukkaantunut.

Kyodon mukaan vielä tiistaiaamuna noin 600 000 taloutta oli ilman sähköä. Uutistoimiston mukaan suurin osa sähköttömistä talouksista sijatsee Chiban perfektuurissa. Maanantaina ilman sähköä oli liki miljoona taloutta.

Chiban kaupungissa, noin 40 kilometriä Tokiosta itään, on mitattu mittaushistorian voimakkaimpia tuulia. NHK:n mukaan tuulet puhalsivat 55 metriä sekunnissa.

Myrsky on sekoittanut myös Japanin julkisen liikenteen. Esimerkiksi Tokion alueelta muualle Japaniin kulkenut luotijunaliikenne keskeytettiin maanantaina. Lisäksi yli 160 Japanin sisäistä lentoa peruttiin maanantailta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Malesialaiskoneen alasampumisen tutkijat julkaisivat äänitteitä Ukrainan separatistien ja Venäjän upseerien puhelinkeskusteluista

    2. 2

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    3. 3

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    4. 4

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    5. 5

      Bruce Dickinson kävi Helsingin yliopistolla vastaanottamassa kunniatohtorin hatun ja miekan – Iron Maiden -laulajalle järjestettiin oma seremonia

    6. 6

      Ainakin yksi ihminen kuoli ja useita haavoittui koulu­ampumisessa Kaliforniassa, epäilty otettu kiinni

    7. 7

      Poliisi ei aloita esitutkintaa Jussi Halla-Ahon twiitistä, Abdirahim ”Husu” Hussein teki rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta

    8. 8

      Yritys tarjoaa vanhemmille mahdollisuutta valita alkioistaan älykkäimmät ja karsia diabeetikot – ”Herättää kysymyksiä rodunjalostuksesta”, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Migri ja hallinto­tuomioistuimet järkyttyivät irakilaismiehen surmasta ja EIT:n tuomiosta

    10. 10

      Sähköpotkulautojen synkkä saldo Helsingissä: 400 potilasta sairaaloissa, yhdeksän aivovammaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    2. 2

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    3. 3

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    4. 4

      Sähköpotkulautojen synkkä saldo Helsingissä: 400 potilasta sairaaloissa, yhdeksän aivovammaa

    5. 5

      Suomesta palautettu irakilaismies surmattiin Bagdadissa – Suomi rikkoi ihmisoikeus­sopimusta, linjasi EIT

    6. 6

      Yhden tv-historian pitkäikäisimmän tv-ohjelman tulevaisuus on vaakalaudalla, saippuasarjan kaikkien näyttelijöiden sopimukset purettiin

    7. 7

      200 miljardiin kasvanut kansallisaarre ei olekaan pyhä – Mitä tapahtuu, jos hallitus kajoaa suomalaisten eläkesäästöihin?

      Tilaajille
    8. 8

      Osa ihmisistä löytää itsensä vasta äärirajoilla, ja heitä yhdistävät samat piirteet – Henri Ansio oli 110-kiloinen lukiolainen, kunnes päätti ottaa itsestään kaiken irti

      Tilaajille
    9. 9

      Omistajaohjaus­ministeri Paatero vaatii Postia lopettamaan vuokra­työvoiman käytön lakon ajaksi – ”Tässä ovat menneet puurot ja vellit pahasti sekaisin”, kommentoi Paltan toimitusjohtaja

    10. 10

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    9. 9

      Mistä Maria Nordinin kiistellyssä kurssissa on kyse? Materiaaliin perehtynyt asiantuntija kertoo, mikä teki sisällöstä vaarallisen

    10. 10

      Posti pyrkii saamaan joulukortit ja -paketit perille, vaikka lakko kestäisi neljä viikkoa – HS kokosi vastauksia lakkoon liittyviin keskeisiin kysymyksiin

    11. Näytä lisää