Ulkomaat

Kirjeenvaihtajan kommentti: Mitä John Boltonin lähdöstä seuraa?

Bolton oli Trumpin kolmas turvallisuusneuvonantaja alle kolme vuotta kestäneen presidenttikauden aikana.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja hänen viimeisimmän turvallisuusneuvonantajansa John Boltonin erimielisyydet jatkuivat loppuun asti. Trumpin mukaan hän erotti Boltonin. Boltonin mukaan hän irtisanoutui itse tehtävästään.

Bolton oli Trumpin kolmas turvallisuus­neuvon­antaja alle kolme vuotta kestäneen presidentti­kauden aikana. Hän oli erikoinen valinta tehtävään alun perinkin. Bolton ja Trump edustavat kahta erilaista ulko­poliittista filosofiaa: Bolton haluaa kasvattaa Yhdys­valtain läsnä­oloa muualla maailmassa, kun taas Trump kääntyy mieluummin sisään­päin. Amerikka ensin.

Trump haluaisi olla presidentti, joka tuo Yhdysvaltain sotilaat kotiin pitkiltä, kaukaisilta sotaretkiltä. Bolton taas olisi valmis lähtemään uusiin sotiin.

Bolton palveli jo presidentti George W. Bushin hallinnossa, ja häntä kutsutaan yhdeksi vuonna 2003 alkaneen Irakin sodan arkkitehdeistä.

Yhdysvaltain hyökkäyksestä Irakissa seurannut kaaos ei horjuttanut Boltonin uskoa siihen, että Yhdysvaltain tulee yrittää sotavoimin vaihtaa muiden maiden johtajia. Hän on ajanut aggressiivista politiikkaa niin Venezuelaa, Irania kuin Pohjois-Koreaakin vastaan.

Siinä, missä Bolton haluaa pommittaa viholliset vallasta, Trump mieluummin lyö heidän kanssaan kättä. Viimeksi viikonloppuna presidentti kertoi Twitterissä, että hän oli kutsunut äärijärjestö Talebanin johtajat presidentin virkahuvilalle Camp Davidiin kuukausia kestäneiden rauhanneuvotteluiden huipennukseksi. Samalla hetkellä hän tosin kertoi myös, että tälle viikolle suunniteltu tapaaminen oli peruttu.

Jo ajatus Taleban-johtajien kutsumisesta Yhdysvaltain presidentin vieraiksi samalla viikolla, kun maassa muistellaan syyskuun 11. päivän terrori-iskujen uhreja, oli monista yhdysvaltalaisista pöyristyttävä. John Bolton oli yksi heistä.

Silti suurin osa yhdysvaltalaisista haluaa presidenttinsä tavoin, että Yhdysvallat vetäytyy Afganistanista. Kesällä 2019 Pew-tutkimuslaitoksen kyselytutkimuksessa 59 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei Yhdysvaltain sotiminen Afganistanissa ole ollut taistelun arvoista. Irakin sodan kannatus oli vielä heikompi.

Afganistanin rauhanneuvottelut ja Yhdysvaltain vetäytyminen maasta ovat jälleen kerran jäissä, mutta Boltonin katoaminen tilannehuoneesta voi avata uusia diplomaattisia väyliä muualla.

Bolton ajoi kovaa linjaa myös ja ennen kaikkea suhteessa Iraniin. Trump irrottautui Iranin ydinsulkusopimuksesta toukokuussa 2018 eli vain viikkoja sen jälkeen, kun oli nimittänyt Boltonin turvallisuuspoliittiseksi neuvonantajakseen.

Viime kuukausina Iranin ja Yhdysvaltain välit ovat kiristyneet äärimmilleen. Kesäkuun lopussa Trumpin kerrottiin jo hyväksyneen sotilaallisen iskun Irania vastaan mutta peruneen sen viime hetkellä.

Mutta tiistaina, Boltonin lähdön julkistamisen jälkeen, ulkoministeri Mike Pompeo sanoi, että presidentti Trump on valmis tapaamaan Iranin presidentin Hassan Ruhanin ”ilman ennakkoehtoja” jo kahden viikon kuluttua New Yorkissa, jonne maailman valtionjohtajat kokoontuvat vuosittaiseen YK:n yleiskokoukseen.

Iranin johto on ilmoittanut, ettei suostu tapaamiseen ennen kuin Yhdysvallat poistaa pakotteensa. Yhdysvallat on päinvastoin kiristänyt niitä entisestään.

Samaan aikaan, kun Yhdysvallat lisää painetta, se on antanut monelta suunnalta viestiä, että on valmis puhumaan iranilaisten kanssa. Trumpilta itseltään kysyttiin Ruhanin tapaamisesta viimeksi maanantaina ja hän vastasi: ”Se voisi tapahtua. Se voisi tapahtua. Minulla ei ole ongelmaa.”

Tapaaminen olisi vastoin John Boltonin pyhimpiä periaatteita. Mutta John Boltonin mielipiteellä ei ole enää merkitystä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    3. 3

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    6. 6

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    7. 7

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    8. 8

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    2. 2

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    3. 3

      Metsässä sammaloituvien betoni­rakennelmien mysteeri ratkesi Vantaalla HS:n lukijoiden avulla

    4. 4

      Venäläiskylään lentää koko ajan kärpäsiä tuntemattomasta syystä, epä­toivoiset asukkaat tekivät raadoista ”apua” -kyltin

    5. 5

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

    9. 9

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    10. 10

      Veikkauksen johtaja pyytää anteeksi vanhaa puhettaan, jonka taltiointi on kuohuttanut somessa: ”Nyt kun kahden vuoden jälkeen sitä katsoo, niin kyllä hävettää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    2. 2

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Postin toimitusjohtajan ökypalkkaan löytyy selitys pienestä tuppukylästä, jossa kaikki lapset ovat keskimääräistä lahjakkaampia

    11. Näytä lisää