Ulkomaat

Venäläismedia: Kaksi Suomen kansalaista tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan

Miehet pakenivat median mukaan tullitarkastusta ja heittivät tarkastajan ulos autostaan.

Kaksi Suomen kansalaista on venäläismedian mukaan tuomittu Venäjällä viideksi vuodeksi vankilaan. Tuomio tuli virkamieheen kohdistetusta väkivallasta.

Tuomio liittyy tapaukseen, jossa miehet yrittivät joulukuussa 2017 paeta tullitarkastusta Vaalimaan vastaisella Torfjanovkan raja-asemalla. Median mukaan miehet ajoivat rytäkässä tullipuomin läpi. Tuomio annettiin Viipurin kaupungintuomioistuimessa ilmeisesti viime perjantaina.

Ulkoministeriö ja Suomen Pietarin-pääkonsulaatti ovat tietoisia tapauksesta ja ne ovat seuranneet oikeudenkäyntiä, kertoo pääkonsulaatin lehdistövirkamies Jussi Palmén. Tapauksen yksityiskohtia tai henkilöiden kansalaisuutta hän ei kuitenkaan kommentoi.

”Totta kai intresseissämme on varmistaa, että henkilöt saavat asianmukaisen kohtelun, jos he ovat oikeudenkäynnissä Venäjällä.”

Suomen ulkomaan edustustot voivat auttaa vapautensa menettänyttä oikeusavustajan, oikeusavun ja tulkin saamisessa.

Pääkonsulaatti seuraa, millaisia jatkoavun tarpeita tuomion saaneilla henkilöillä on. Palmén ei kuitenkaan ota kantaa siihen, tullaanko tuomiosta valittamaan.

”Kyseessä on asianosaisten päätös, emmekä voi ottaa kantaa siihen, mihin ratkaisuun kyseisessä tapauksessa päädytään.”

Gazeta.SPb.ru-sivuston mukaan miehet ylittivät pikkubussillaan rajan suurella nopeudella. Autossaan olleen tullitarkastajan he työnsivät ulos vauhdissa, jolloin tämä loukkaantui lievästi. Joidenkin nettisivustojen mukaan kaksikko uhkasi tarkastajaa pistoolia muistuttavalla esineellä, Gazeta.SPb.run mukaan miehillä oli pistooli.

Fontanka.ru kertoo miesten hylänneen autonsa samana päivänä ja ilmoittautuneen itse poliisille.

Tuomiosta uutisoineen Ilta-Sanomien mukaan alkujaan oli kerrottu, että vain toisella miehistä olisi Suomen kansalaisuus. Muun muassa Fontanka.ru kertoo kuitenkin nyt kummankin olevan Suomen kansalaisia.

Fontankan mukaan autoa kuljettanut mies on Viipurin asukas. Hänellä on venäläiseltä kuulostava nimi ja Fontanka nimittää häntä venäläisten "maanmieheksi", mikä voi viitata kaksoiskansalaisuuteen. Toisen nimi kuulostaa suomalaiselta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    9. 9

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    2. 2

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    3. 3

      Metsässä sammaloituvien betoni­rakennelmien mysteeri ratkesi Vantaalla HS:n lukijoiden avulla

    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Venäläiskylään lentää koko ajan kärpäsiä tuntemattomasta syystä, epä­toivoiset asukkaat tekivät raadoista ”apua” -kyltin

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    9. 9

      Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

    10. 10

      Veikkauksen johtaja pyytää anteeksi vanhaa puhettaan, jonka taltiointi on kuohuttanut somessa: ”Nyt kun kahden vuoden jälkeen sitä katsoo, niin kyllä hävettää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    2. 2

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Postin toimitusjohtajan ökypalkkaan löytyy selitys pienestä tuppukylästä, jossa kaikki lapset ovat keskimääräistä lahjakkaampia

    11. Näytä lisää