Ulkomaat

Opioidikriisistä syytetty lääke­yhtiö sopimassa jätti­kanteen Yhdysvalloissa: Sacklerien perhe joutuu maksamaan miljardeja omasta pussistaan

Alustavan sopimuksen pääkohta on The New York Timesin mukaan se, että lääkeyhtiö hakeutuu yrityssaneeraukseen.

Yhdysvaltojen opioidikriisin lietsomisesta syytetty lääkevalmistaja Purdue Pharma on päässyt jättimäisessä oikeusjutussa vastapuoltensa kanssa alustavaan sopimukseen.

Sopimuksen arvo on uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan jopa 12 miljardia dollaria eli vajaat 11 miljardia euroa.

Merkittävä tapaus on osa oikeustaistelua, jota on käyty lääkevalmistajaa ja sen omistajaperhe Sacklereita vastaan. Moni haluaa saattaa Oxycontin-nimistä vahvaa opioidikipulääkettä valmistavan yhtiön vastuuseen viime vuosien sadoistatuhansista yliannostus­kuolemista.

Nyt saavutetun sopimuksen vastapuolena on yli 2 000 kaupunkia, osavaltiota, maata ja ihmistä.

Sopimalla kanteen Purdue välttää oikeudenkäynnin, joka olisi alkanut ensi viikolla liittovaltion oikeudessa. Samalla sopimuksen vastapuoli lupaa olla haastamatta yhtiötä enää oikeuteen.

Sopimuksen ulkopuolella on kuitenkin yhä useita Yhdysvaltain osavaltioita, jotka ovat vannoneet jatkavansa oikeustoimia.

Sopimuksen yksityiskohtia hiotaan vielä, mutta pääkohdat alkavat lehtitietojen mukaan olla selvillä. Sopimus pitää vielä hyväksyttää lääkeyhtiön hallituksessa.

Sopimuksen pääkohta on The New York Timesin mukaan se, että lääkeyhtiö hakeutuu yrityssaneeraukseen. Silloin korvauksista ja yrityksen jatkosta neuvotellaan konkurssioikeuden tuomarin valvonnassa.

Nyky-Purdue hajotettaisiin, ja uusi yhtiö jatkaisi lääkkeiden myyntiä. Voitoilla maksettaisiin korvauksia sopimuksen vastapuolille. Lisäksi yhtiö sitoutuisi lahjoittamaan kehittämiään uusia lääkkeitä huumeriippuvuuden ja yliannostuksien hoitoon.

Uuden Purduen hallituksessa ei enää istuisi Sacklerien perheenjäseniä. Sopimus myös velvoittaisi Sacklereita maksamaan omasta pussistaan uhreille kolme miljardia dollaria seitsemän vuoden aikana.


Purduesta ja sen erittäin varakkaasta omistajaperheestä on tullut Yhdysvalloissa opioidikriisin keulakuvia. Oikeudenkäyntejä verrataan jo tupakkayhtiöitä vastaan aikoinaan käytyyn taisteluun.

Opioidit eli monet reseptikipulääkkeet, heroiini ja fentanyyli tappoivat Yhdysvalloissa 47 600 ihmistä vuonna 2017, Reuters kertoo. Määrä on kuusinkertaistunut sitten vuoden 1999.

Oikeudessa esitettyjen syytteiden mukaan Purdue ja Sacklerit ovat tietoisesti vaikuttaneet tappavan opioidiriippuvuuden yleistymiseen muun muassa aggressiivisella ja harhaanjohtavalla markkinoinnilla.

Yhtiö olisi esimerkiksi johtanut lääkäreitä ja potilaita harhaan riskeistä, joita sen opioidikipulääkkeiden pitkäaikaiseen käyttöön liittyy.

Lue lisää Sacklerien perheestä: Vuonna 1995 salaperäinen Sacklerin suku toi markkinoille kipulääkkeen, jota kaupattiin aggressiivisesti vaaroista huolimatta

Yli kymmenen osavaltiota on ilmoittanut, ettei tällä viikolla saavutettu sopimus riitä.

Esimerkiksi New Yorkin syyttäjä on ilmoittanut jatkavansa vääntöä. Sopimusta vastustavat osavaltiot ovat Reutersin mukaan sitä mieltä, että Sacklerien tulisi maksaa enemmän korvauksia omista varoistaan.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    2. 2

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    3. 3

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    4. 4

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    5. 5

      Muutamalla tuhannella eurolla voi aiheuttaa maailmanlaajuisen kriisin: lennokeista on tullut halpa ase

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    7. 7

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    8. 8

      Norwichin omistajat kertoivat voitonjuhlista City-ottelun jälkeen: ”Alkoholia kului paljon”, ”Siis oikeasti, saimme Teemu Pukin ilmaiseksi”

    9. 9

      Avaruudesta löytyi pääkaupunkiseudun kokoinen kuollut tähti, joka painaa niin paljon, etteivät sen atomit pysy kasassa

    10. 10

      Yli sata tiikeriä siirrettiin pois turisti­kohteesta Thaimaassa, nyt niistä yli puolet on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    4. 4

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    5. 5

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia

      Tilaajille
    6. 6

      Puolustusministeri Mike Esper: Yhdysvallat valmistelee vastatoimia iskusta öljyjalostamoon Saudi-Arabiassa – Iran kiistaa syyllisyytensä, mutta sanoo olevansa valmis sotaan

    7. 7

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    8. 8

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    9. 9

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    10. 10

      Kasperi Saari, 67, harrastaa hotellien omistamista, ja pian hän avaa Helsinkiin maailman suurimman ketjun huippu­hotellin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    11. Näytä lisää