Ulkomaat

EU:n brexit-neuvottelija Barnier: ”Meillä ei ole mitään syytä optimismiin” läpimurron suhteen

Britannia ja Euroopan unioni yrittävät löytää yhteistä maaperää hallitulle EU-erolle. Unionin mukaan Britannialta ei ole vielä tullut konkreettisia ehdotuksia. Pääministeri Johnson on ”toiveikas sopimuksesta”.

Bryssel / Helsinki

Euroopan komission pääneuvottelija Michel Barnier kertoi torstaina, että Britannian EU-eroon eli brexitiin liittyvissä keskusteluissa ei ole saavutettu riittävää edistystä ja niin ollen uusia neuvotteluja ei voida avata, The Guardian -lehti kertoo.

”Meillä ei ole mitään syytä optimismiin”, Barnier totesi Euroopan parlamentin ryhmäjohtajille pitämässään puheessa, jonka komissio julkaisi torstai-iltana.

Barnierin mukaan tässä vaiheessa on mahdotonta arvioida, saadaanko mitään uutta sopua aikaan ennen lokakuun puolivälissä pidettävää tärkeää EU-huippukokousta. Britannian brexit-päivän pitäisi toteutua 31. lokakuuta.

Euroopan parlamentti otti aiemmin torstaina kantaa brexit-neuvotteluiden tilanteeseen Brysselissä. Parlamentin puheenjohtaja David Sassoli totesi myös, ettei Britannialta ole tullut yhtään aloitetta, joka voisi avata neuvottelut.

”Britannia ei ole ehdottanut mitään vaihtoehtoja, jotka olisivat laillisesti uskottavia ja työstettäviä”, Sassoli sanoi tiedotustilaisuudessa Brysselissä.

”Olemme siitä onnettomia”, hän lisäsi.

Sassoli esitteli EU-parlamentin brexit-päätöslauselma­ehdotuksen, josta parlamentaarikot äänestävät ensi viikolla. Päätöslauselmassa korostetaan, että Irlannin rajan vakuusmallin (backstop) pitää olla mukana erosopimuksessa.

”Muistakaa, että EU-parlamentti saa sopimuksesta viimeisen sanan”, Sassoli muistutti.

Hän paheksui Britannian parlamentin istuntojen jäädyttämistä.

”Jos et voi keskustella kansakunnan tulevaisuudessa parlamentissa, niin missä sitten? Olemme mykistyneitä päätöksestä.”


Britannian brexit-neuvottelija David Frost tapasi keskiviikkona Euroopan unionin virkamiehiä, ja keskustelu koski EU-edustajan mukaan ”tullijärjestelyjä ja teollisia tuotteita”. Britannia esitti keskustelussa ”ideoita”. Neuvottelut jatkuvat perjantaina.

Yksi ulospääsy Britannian hallinnon brexit-takalukosta olisi se, että Britannian pääministeri Boris Johnson onnistuisi neuvottelemaan uuden erosopimuksen tai saamaan siihen vakuuttavan lisätulkinnan.

Pääministeri Johnson vakuutti jälleen torstaina antavansa briteille 31. lokakuuta heidän kansanäänestyksessä toivomansa EU-eron.

”Olen hyvin toiveikas, että saamme sopimuksen lokakuun EU-huippukokouksessa. Jos emme saa sopimusta, olemme valmiita lähtemään 31. lokakuuta”, hän sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Vaikka Johnson saisi EU:lta toivomansa sopimuksen, brittiparlamentin alahuoneen ja Euroopan parlamentin on vielä hyväksyttävä erosopimus.

Yksi keskusteluissa ollut vaihtoehto on palaaminen niin sanottuun alkuperäiseen malliin, jossa backstopin osalta vain Pohjois-Irlanti jäisi kauppasäännösten piiriin. Sassoli vahvisti, että EU on valmis harkitsemaan tätä uudelleen.

”Olemme valmiita palaamaan EU:n alkuperäiseen ehdotukseen. Luottamuksen osoituksena keskusteluissa ehdotamme, että backstop olisi voimassa vain Pohjois-Irlannissa. Voimme katsoa poliittista julistusta uudelleen ja neuvotella vielä liitesopimuksen, joka voi tehdä backstopin lopulta tarpeettomaksi.”

Erosopimuksessa olevan backstop-kirjauksen mukaan vakuusmalli tulee voimaan, jos Britannia ja EU epäonnistuvat tulevan kauppasuhteen määrittelyssä. Backstop määrittää Britannian noudattamaan EU:n kauppasäädöksiä, jotta Pohjois-Irlannin ja Irlannin välille ei tarvita raskaita rajajärjestelyitä.

Brittipoliitikot ovat vastustaneet backstopia, koska he haluavat varmistaa Britannialle vapauden neuvotella EU:n ulkopuolisia kauppasuhteita.

Irlannin ulkoministeri Simon Coveney vahvisti torstaina, että EU vastaisi positiivisesti Britannian mahdolliseen muuttuneeseen neuvottelukantaan lähiviikkoina.

”Uskon, että EU vastaisi myöntävästi yritykseen löytää yhteistä maaperää ratkaisuissa, jotka sopisivat sekä Britannialle että EU:lle”, Coveney sanoi Reutersin mukaan.

Coveneyn mukaan tämänhetkisissä neuvotteluissa on ”merkittäviä eroja kannoissa”.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    2. 2

      Raittiiden opiskelijoiden määrä kasvaa: Tilastot näyttävät, minkä alan opiskelijat juovat eniten ja minkä vähiten

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Long Play: Aalto-yliopiston muotilinjan henkilökunta kritisoinut opiskelijoita sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    6. 6

      Jyrki Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt Markku Wilenius purkaa tuntojaan Kalevassa: ”En tiedä kenellä olisi enemmän natsoja hommaan kuin minulla”

    7. 7

      Postimees-lehden päätoimittajan käyttämä natsiviittaus kuohuttaa Virossa

    8. 8

      Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

    9. 9

      Korealaistutkija innostui suomen kielen sanoista, jotka kuulostavat kuvaamiltaan asioilta – murteista löytyi yli sata viinaryyppyä merkitsevää substantiivia

    10. 10

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    4. 4

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    5. 5

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    6. 6

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    7. 7

      Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

      Tilaajille
    8. 8

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    9. 9

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    10. 10

      Google laajentaa Haminan datakeskusta ja investoi kahteen uuteen tuulivoimahankkeeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    6. 6

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    11. Näytä lisää