Ulkomaat

Yhdysvaltain demokraattien vaaliasetelmat alkavat hahmottua: Entinen varapresidentti Joe Biden sai vastaanottaa eniten hyökkäyksiä viime yön vaaliväittelyssä

Demokraattien kolmas esivaaliväittely käytiin perjantaiyönä Suomen aikaa.

Washington

Aselakeja on kiristettävä. Joukot saatava kotiin. Rikosoikeus uudistettava. Opettajille maksettava kunnon palkkaa. Rasismi on ongelma. Ja tietenkin presidentti Donald Trumpista pitää päästä eroon.

Kymmenen Yhdysvaltain demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi pyrkivää väitteli perjantaiyönä Suomen aikaa ABC-kanavan vaaliväittelyssä. Suuria yllätyksiä ei nähty, mutta osa altavastaajista hyökkäsi armotta ennen muuta ennakkosuosikki Joe Bidenia vastaan.

Kovimmat erimielisyydet nähtiin heti väittelyn alussa, kun ehdokkailta kysyttiin, miten he uudistaisivat terveydenhoidon. Julkisen ja yksityisen terveydenhoidon suhde jakaa ehdokkaita asiakysymyksistä selvästi eniten. Monesta muusta oli helppo olla yhtä mieltä.

Henkilöönmenevin kommentti kuultiin entisen asuntoministerin Julián Castron suusta. Tämä väitti 76-vuotiaan ennakkosuosikin Bidenin unohtaneen, mitä tämä oli juuri sanonnut.

Mutta Biden ei ollut unohtanut mitään, ja Castron vihjaus Bidenin iästä oli isku vyön alle. Siitä ei lisäpisteitä herunut mutta ei kyselyissä perää pitävällä Castrolla ollut mitään hävittävääkään.

Kolmituntisen, tasaisen väittelyn on vaikea uskoa horjuttavan ehdokkaiden asemia kovinkaan paljon. Ensimmäiseen esivaaliin on lähes viisi kuukautta aikaa, mutta väittelyä edeltävissä kannatuskyselyissä kokonaiskuva on alkanut hahmottua.

Vielä kesällä demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi pyrkivien vaaliväittelyt piti jakaa kahdelle illalle, koska väittelemässä oli 20 ehdokasta. Tällä kertaa joukko oli pienentynyt puoleen. Puolue vaati vähintään kahden prosentin gallup-kannatusta ja vaalirahaa vähintään 130 000 eri lahjoittajilta.

Niistä, jotka eivät ehtoja täyttäneet, muutama on jättänyt kisan virallisesti kesken. Loput on viimeistään tämän väittelyn jälkeen unohdettu.

Lavalla oli kymmenen ihmistä, mutta suurin huomio kohdistui Joe Bideniin, Bernie Sandersiin ja Elizabeth Warreniin. Heistä on kannatuskyselyiden mukaan muodostumassa selvä kärkikolmikko. Biden ja Warren olivat ensi kertaa samassa väittelyssä.

Entinen varapresidentti Biden edustaa maltillista ja turvallista keskitietä. Senaattorit Sanders ja Warren hyökkäävät rinta rinnan vasemmalta sitä vastaan. Siinä, missä Sandersin vihollisia ovat ”miljonäärit ja miljardöörit”, Warren puhuu ”vauraista ja verkostoituneista”.

Biden on kampanjansa alusta asti pysytellyt ylivoimaisessa gallup-johdossa kaikkiin muihin nähden. The Economist -lehden eri kyselyistä laskeman keskiarvon mukaan ennen väittelyä häntä kannatti 27 prosenttia demokraattien äänestäjistä.

Sanders ja Warren ovat käytännössä tasoissa. Joissakin kyselyissä Warren johtaa, toisissa taas Sanders. Kummankin kannatus on noin 16–18 prosenttia.

Warren on ollut kaksikosta se, joka on pystynyt kasvattamaan kannatustaan sekä kyselyissä että turuilla ja toreilla.

Washingtoniin kantautuu viestejä tuhansia ja tuhansia ihmisiä keräävistä kampanjatapahtumista. Viime viikonloppuna New Hampshiren osavaltiossa yleisö osoitti kaksi minuuttia seisaaltaan suosiota, kun Warren saapui lavalle.

Entisen oikeustieteen professorin opettajamainen olemus on yllättäen alkanut vedota äänestäjiin. Warrenin tunnuslauseeksi on tullut: ”Minulla on suunnitelma sitä varten.” Hän tuottaa poliittisia ratkaisuja kuin liukuhihnalta ja on siten pystynyt hallitsemaan keskustelua.

Amerikkalaismedia elääkin nyt pientä Warren-kuumetta. Se johtuu ennen kaikkea siitä, että hänen kannatuksensa kasvu on ollut kisan merkittävin muutos.

Vermontin osavaltion senaattorilla Sandersilla on kiihkeä kannattajakuntansa ja 78-vuotias demokraattinen sosialisti on erityisesti nuorten suosikki. Mutta hänen kannatuksensa pysyy tasaisena, ei laske mutta ei kasvakaan.

Bidenin kannatus taas on laskenut hiukan, ja ero kahteen seuraavaan on kaventunut alle kymmeneen prosenttiyksikköön. Pian selviää, riittikö melko vakaa väittelysuoritus pysäyttämään laskun.

Tällä hetkellä moni demokraattiäänestäjä vielä harkitsee usean ehdokkaan välillä. Warren on suosituin kakkosvaihtoehto. Tällä on merkitystä siinä vaiheessa, kun ehdokkaita alkaa pudota kisasta pois.

Lavalla oli kuitenkin myös seitsemän muuta ihmistä. Kyselyissä parhaiten mukana sinnittelee Kalifornian senaattori Kamala Harris, joka erottui keskittyneestä ja vakavamielisestä joukosta lohkaisemalla välillä vitsejä.

Hänen perässään taas on Keskilännessä sijaitsevan South Bendin kaupungin nuori pormestari Pete Buttigieg, jonka kannatus myös erottuu aavistuksen häntäpäähän jumahtaneista.

Sen sijaan esimerkiksi entinen kongressiedustaja Beto O’Rourke, joka vielä viime talvena sai hurmioituneen vastaanoton, on selvästi siirretty sivuun. Se näkyi ennen muuta siinä, miten innokkaasti kilpakumppanit jakoivat kehuja O’Rourkelle.

Beto ei ole enää uhka.

Demokraattiäänestäjät pohtivat nyt paitsi sitä, kenestä ehdokkaasta pitävät eniten, myös sitä, kenen uskovat voittavan Trumpin varsinaisissa presidentinvaaleissa.

Torstaina julkistetun ABC-kanavan ja Washington Post -lehden kyselytutkimuksen mukaan kaikki kolme kärkiehdokasta Biden, Sanders ja Warren saisivat enemmän ääniä kuin Trump, jos vaalit pidettäisiin tänään.

Bidenin etu Trumpia vastaan on suurin: 55 prosenttia vastaajista kertoi äänestävänsä mieluummin häntä, kun presidentin valitsi 40 prosenttia vastaajista.

Oikaisu kello 7.46: Jutussa kirjoitettiin aiemmin virheellisesti, että demokraatit vaativat väittelyyn pääseviltä ehdokkailta 130 000 dollaria vaalirahaa. Ehdokkailta vaadittiin vaalirahaa 130 000 eri lahjoittajalta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutuu Yleltä

    2. 2

      HS-analyysi: Tuoreen äidin julkinen ampuminen sai Ruotsin harkitsemaan Suomessa ongelmalliseksi havaittua todistamistapaa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Kommentti: Saudien savuava ase ei vakuuta

    5. 5

      Pääministeri Antti Rinne kertoi tiistaina vitsin, joka kuvaa karusti hänen hallituksensa linjaa

    6. 6

      Talouslehti Financial Times vetoaa: Kapitalistinen järjestelmä on nollattava

    7. 7

      EU-lähteet FT:lle: Boris Johnson lyyhistyi tuolissaan tajutessaan lounaan äärellä, miten ulalla hän oli Britannian neuvottelu­asemasta

    8. 8

      Matemaatikkojen vaikea laskelma tuotti vihdoin kaivatun luvun 42

    9. 9

      New Yorkin metroon ei saa viedä koiria, elleivät ne ole jonkinlaisessa kantolaukussa – Näin luovasti ihmiset kiertävät kieltoa

    10. 10

      Suomi ja Ranska asettivat oman, uuden ehdon pää­ministeri Johnsonille: brexit-ehdotus syyskuun lopussa tai ”asia on ohi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Matemaatikkojen vaikea laskelma tuotti vihdoin kaivatun luvun 42

    2. 2

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    3. 3

      EU-lähteet FT:lle: Boris Johnson lyyhistyi tuolissaan tajutessaan lounaan äärellä, miten ulalla hän oli Britannian neuvottelu­asemasta

    4. 4

      Sata päivää ilman alkoholia, muusikko Emma Kemppainen päätti, mutta se ei jäänytkään siihen – Nyt alkoholista luopuvat nekin, joille se ei koskaan ollut ongelma

      Tilaajille
    5. 5

      Tämäkin jugend-kaunotar on Helsingin kaupungin vuokratalo: Helsingin valtuuston enemmistö ei heittäisi hyvätuloisia ulos puoli-ilmaisista asunnoista

    6. 6

      HS-analyysi: Tuoreen äidin julkinen ampuminen sai Ruotsin harkitsemaan Suomessa ongelmalliseksi havaittua todistamistapaa

    7. 7

      Talouslehti Financial Times vetoaa: Kapitalistinen järjestelmä on nollattava

    8. 8

      Kerrostalon rakennus­työt pysähtyivät keskellä Helsingin uutta merellistä kaupungin­osaa: ”Rahat ei liiku, niin ei sitten etene työtkään”

    9. 9

      Pääministeri Antti Rinne kertoi tiistaina vitsin, joka kuvaa karusti hänen hallituksensa linjaa

    10. 10

      Oli lapsia muttei rahaa – HS:n lukijat kertovat, miten tulivat petetyiksi ja miksi pysyivät yhdessä uskottomuuden jälkeen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää