Ulkomaat

Alaskasta löytynyt jo satoja kuolleita hylkeitä, myös valaiden ja lintujen joukkokuolemia tutkitaan

Joukkokuoleman taustasyyksi epäillään ensisijaisesti lämmintä säätä ja vähäistä jään määrää.

Viime vuoden kesäkuusta lähtien Alaskan rannoilta on löytynyt lähes 300 kuollutta hyljettä, kertoo Yhdysvaltojen liittovaltion meriresursseista vastuussa oleva viranomainen NOAA Fisheries. Kuolleista hylkeistä on tutkijoiden mukaan löytynyt vain murto-osa, koska kuoltuaan hylje yleensä uppoaa veden alle tai sitten se ei pääse rannalle jostain muusta syystä.

Vuoden 2018 kesäkuun ensimmäisen päivän jälkeen Beringinmeren ja Tšuktšimeren rannoilta on löytynyt 282 kuollutta hyljettä.

Vuonna 2018 hylkeenraatoja löytyi 119, ja tänä vuonna niitä on löytynyt jo 163.

Normaalisti hyljekuolemia raportoidaan vuosittain keskimäärin 29.

Hylkeenraadoissa oli 85 partahyljettä, 66 norppaa ja 40 täplähyljettä. 91 hylkeenraadon lajia ei tiedetä.

Hyljekuolemista on raportoitu pääasiassa kesä–syyskuussa. Kuolleiden joukossa on kaikenikäisiä eläimiä.

Yhdysvaltojen sää- ja valtamerentutkimuslaitos NOAA on julistanut hylkeiden joukkokuoleman epätavalliseksi kuolleisuustapahtumaksi. Julistuksen ansiosta tapauksen tutkinta saa lisää asiantuntijavoimaa ja resursseja.

Kuolleista eläimistä on kerätty otos kuolinsyyn selvittämiseksi. Tuloksia odotetaan vielä. Osa hylkeistä on kärsinyt aliravitsemuksesta, kirjoittaa uutistoimisto Reuters. Kuolemien takana saattavat olla myös levämyrkyt. Lämpimät säät ovat edistäneet levien kasvua.

Reuters huomauttaa, että hylkeiden joukkokuolema ajoittuu tilanteeseen, jolloin Alaskan seudulla on ollut selvästi tavallista vähemmän jäätä ja meriveden lämpötila on ollut tavattoman korkea. Valtaosa tutkijoista on sitä mieltä, että syynä korkeaan lämpötilaan on ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, Reuters kirjoittaa.

Alaskan vedet vapautuivat tänä vuonna jäistä paljon normaalia aiemmin. Sulaan veteen imeytyy enemmän auringonlämpöä, mikä toisaalta myöhemmin talven tullen hidastaa jäätymistä.

Joukkokuolemien koettelemat hyljelajit tarvitsevat jäitä monin tavoin, muun muassa lepäilyyn.

Alaskan rannikolla eläville alkuperäisasukkaille hylkeenpyynti on tärkeää sekä ravitsemuksellisesti että kulttuurisesti. Hylkeitä syödään, mutta lisäksi niiden nahoista tehdään vaatteita, veneitä ja käsitöitä.

Biologit selvittelevät myös harmaavalaiden joukkokuolemaa Yhdysvaltojen länsirannikolla sekä lintujen joukkokuolemia Alaskassa. Lintujen joukkokuolemat jatkuvat Alaskassa jo viidettä vuotta.

Tänä vuonna Meksikosta Alaskasta ulottuvalla alueella on löydetty 212 kuollutta harmaavalasta, joista 44 Alaskassa, Reuters kertoo.

Joukkokuoleman kohteeksi joutunut valaspopulaatio ruokailee Beringinmerellä ja Tšuktšimerellä pääasiassa kesäaikaan. Tutkijat epäilevät, että lämmennyt merivesi on vahingoittanut valaiden ravintoketjua, joten ne eivät saisi riittävästi ravintoa Alaskan vesillä.

Myös Alaskassa havaittujen lintujen joukkokuolemat liittyvät todennäköisesti meriveden lämpenemiseen. Kuolleiden lintujen joukossa on esimerkiksi lunneja, etelänkiisloja sekä myrskylintuja.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Täpötäysi bussi ja rekka törmäsivät Helsingissä: HSL:n mukaan rekka tuli kolmion takaa

    2. 2

      Kerrostalon rakennus­työt pysähtyivät keskellä Helsingin uutta merellistä kaupungin­osaa: ”Rahat ei liiku, niin ei sitten etene työtkään”

    3. 3

      Tämäkin jugend-kaunotar on Helsingin kaupungin vuokratalo: Helsingin valtuuston enemmistö ei heittäisi hyvätuloisia ulos puoli-ilmaisista asunnoista

    4. 4

      Matemaatikkojen vaikea laskelma tuotti vihdoin kaivatun luvun 42

    5. 5

      Poliisi tutkii: Laittomilla viinin­maistelu­tilaisuuksilla tehtiin voittoa jopa kymmenen vuoden ajan Helsingissä

    6. 6

      Sata päivää ilman alkoholia, muusikko Emma Kemppainen päätti, mutta se ei jäänytkään siihen – Nyt alkoholista luopuvat nekin, joille se ei koskaan ollut ongelma

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Tuoreen äidin julkinen ampuminen sai Ruotsin harkitsemaan Suomessa ongelmalliseksi havaittua todistamistapaa

    8. 8

      Oli lapsia muttei rahaa – HS:n lukijat kertovat, miten tulivat petetyiksi ja miksi pysyivät yhdessä uskottomuuden jälkeen

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkimus: Huumekauppa huolestuttaa itäisessä kantakaupungissa ja Itä-Helsingissä asuvia

    10. 10

      Lahti alkoi tarjota köyhempien alueiden koululaisille ilmaista aamu­palaa – Helsingin apulais­pormestari: ”Siitä nousisi aivan hirveä meteli”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuore tutkimus: Rasvamaksa on käytännössä jo kansantauti, ja siitä kärsivän tulisi välttää alkoholia täysin

    2. 2

      Parisuhteet ovat muutoksessa, ja yhdessä asiassa astumme sata vuotta ajassa taakse­päin, sanovat asian­tuntijat – Näistä merkeistä tunnistat ”työ­pari­suhteen”

      Tilaajille
    3. 3

      R-kioski harkitsee lopettavansa matkakorttien lataamisen HSL:n palkkiopäätöksen takia

    4. 4

      Matemaatikkojen vaikea laskelma tuotti vihdoin kaivatun luvun 42

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Voiko Pasilan Triplan reikäinen julkisivu käynnistää trypofobia­reaktion? Arkkitehti: ”Kaikennäköisiä asioita selvitimme, mutta tätä emme”

    7. 7

      Korkeimmalta oikeudelta merkittävä ennakkopäätös: Humalan aiheuttama estojen löystyminen ei ole merkki väitetyn raiskausuhrin avuttomuudesta

    8. 8

      Puunpolton terveyshaittoihin kuolee jopa 200 ihmistä vuosittain, ja nyt haittoja aiotaan vähentää – Näin pientaloasukas voi vaikuttaa päästöihin

    9. 9

      Long Play: Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa toistuvaa suosimista, eristämistä ja simputusta

    10. 10

      HS-analyysi: Tuoreen äidin julkinen ampuminen sai Ruotsin harkitsemaan Suomessa ongelmalliseksi havaittua todistamistapaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää