Ulkomaat

Mies menetti kätensä herra­kerhon rapu­juhlissa: krokotiili puri Skansenilla Tukholmassa

Juomalaulujen ja snapsien sijaan ilta päättyi sairaalareissuun ja lopulta käden amputointiin.

Kun ruotsalainen Lars Liedegren, 79, saapui Tukholman Skansen-akvaarioon viettämään herrakerhonsa kanssa vuotuisia rapujuhlia, hän tuskin olisi arvannut, mitä tuleman pitää.

Juomalaulujen ja snapsien sijaan ilta päättyi sairaalareissuun ja lopulta käden amputointiin. Syynä oli aitauksestaan hyökännyt krokotiili.

”Minä vain karjuin”, mies muistelee kauhunhetkiään ruotsalaislehti Aftonbladetille kolme viikkoa onnettomuuden jälkeen.



”Ulkomailla matkustaneiden herrasmiesten kerhoksi” itsensä määrittelevän Traveller’s Clubin ilta alkoi elokuun 20. päivä lupaavasti akvaariokierroksella sekä muhkeilla tarjottimellisilla rapuja.

Kun seurue oli ehtinyt illallistaa tunnin, Liedegren päätti pitää puheen. Hän oli juuri noussut korokkeelle krokotiilialtaan läpinäkyvän aidan viereen, kun krokotiili yllätti haukkaamalla käsivarresta.

”Se oli kuin tykinlaukaus. En voinut mitenkään päästä irti”, Liedegren kuvailee Aftonbladetille.

Liedegren ystävät vetivät miestä yhteen suuntaan, krokotiili toiseen. Lopulta mies saatiin irrotettua eläimen hampaista ja vietyä sairaalaan.

Kun Liedegren seuraavana päivänä heräsi, lääkäri kertoi, että miehen käsi oli amputoitu.

Tapauksesta on käynnistetty poliisitutkinta. Skansenin akvaario vakuutti elokuussa tiedotteessaan, että tapahtumien kulku selvitetään tarkkaan.

Akvaarion mukaan krokotiilin uhri oli kurkottanut kädellään krokotiilialtaan aidan yli, kun onnettomuus tapahtui.

”Skansenin akvaario aikoo varmistaa, ettei näin tapahdu enää koskaan”, tiedotteessa lukee.

Liedegren palasi Skansenille pian sairaalasta pääsyn jälkeen. Hän halusi käydä läpi tapahtunutta ja nähdä, miten akvaario on lisännyt turvatoimiaan.

Aitauksessaan nököttäneet krokotiilit eivät pelottaneet miestä.

”Niitä olisi voinut luulla kiviksi. Toisaalta minusta silti tuntuu, että olallani istuu yhä krokotiili, joka puree minua henkisesti koko ajan.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Google laajentaa Haminan datakeskusta 600 miljoonalla ja aloittaa koulutusohjelman SAK:n kanssa

    2. 2

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Milla Welling halusi lastenvaateompelimon kovan työttömyyden Joensuuhun, ely-keskuksen virkailija ehdotti tehdasta Pietariin

    5. 5

      Takkia heilauttanut tuulenvire paljasti, että Donald Trump kuljettaa mukanaan seteleitä: ”Tykkään jättää tippiä hotelleissa”

    6. 6

      Puudutusaine muutti naisen veren siniseksi Yhdysvalloissa

    7. 7

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    8. 8

      Nälkäiselle Cristiano Ronaldolle hampurilaisia antanut nainen ilmoittautui: ”Hän oli kaikista ujoin”

    9. 9

      HS löysi historiallisen kuvan 15-vuotiaasta Teemu Pukista – Super­tähden ensimmäisessä ottelussa kuuluttaja kaljoitteli ja järjestystä yritti valvoa tuleva ministeri

      Tilaajille
    10. 10

      Maan uumenista nousee herkkä aarre – Saksalaisen saariparatiisin elämä uhkaa mullistua, kun maailma lämpenee

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    2. 2

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan Milliklubin ovella tapahtuneesta välikohtauksesta: Kamerassa näkyy mies, joka löi ja potkaisi jonossa

    4. 4

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    6. 6

      Lopetuspäätös Sannikka & Ukkola -ohjelmasta tehtiin jo viikkoja sitten: ”Minulla ei ole tekemistä keskiviikon tapahtumien kanssa”, sanoo Ylen Riitta Pihlajamäki

    7. 7

      Teknologiasivusto: Nokian työn­tekijän virheestä aiheutunut tieto­vuoto paljasti, miten Venäjä valvoo kansalaisiaan yhtiön laitteiden avulla

    8. 8

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    9. 9

      Pakarat ja vinot vatsalihakset ovat usein coren heikko lenkki – Viisi helppoa liikettä, jotka treenaavat keskivartaloa

      Tilaajille
    10. 10

      Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää