Ulkomaat

Interfax: Venäjä on antanut potkut viranomaisille, jotka päästivät maasta CIA:n vakoojaksi epäillyn miehen

Venäläinen sanomalehti Kommersant nimeää epäillyn vakoilijan Oleg Smolenkoviksi.

Venäläinen uutistoimisto Interfax kertoi perjantaina, että Venäjä olisi irtisanonut viranomaiset, jotka päästivät ulkomaille hallinnossa työskennelleen miehen, jota epäillään Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n vakoojaksi.

Yhdysvaltalaismediat kertoivat maanantaina Venäjän vallan ytimessä toimineesta venäläisestä agentista, jonka CIA toimitti vuonna 2017 pois Moskovasta arkaluontoisessa salaisessa operaatiossa.

CNN:n lähteiden mukaan vakoojan poisveto liittyi ainakin osittain tuolloin valtaan nousseen presidentti Donald Trumpin tapaan toimia venäläisten kanssa ja kohdella arkaluontoisia tiedustelutietoja. CIA pelkäsi, että Yhdysvalloille tietoja kerännyt venäläinen agentti paljastuu.

Yhdysvaltalaismediat ovat olleet vaitonaisia agentin henkilöllisyyteen liittyvistä tiedoista. Mies olisi paljastuttuaan luultavasti hengenvaarassa.

Venäläinen Kommersant-sanomalehti kuitenkin kertoi, että mies on saattanut olla Oleg Smolenkov -niminen mies. Tämä katosi vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa kesken Montenegron-matkan heinäkuussa 2107. Kommersant julkaisi myös kuvan talosta, jonka Smolenkov-nimiset henkilöt ostivat myöhemmin Virginiasta, Yhdysvalloista.

Virkamiesten irtisanominen liittyy Venäjän hallinnon keväällä 2017 työntekijöilleen asettamaan kieltoon matkustaa Montenegroon. Syynä oli maiden välien kiristyminen sen jälkeen, kun Venäjän tukema vallankaappaus oli epäonnistunut.

”Irtisanomisten syyt määriteltiin huolimattomuudeksi ja kontrollin löystymiseksi. Osaa virkamiehistä rangaistiin, ja jotkut irtisanottiin”, uutistoimisto Reutersin venäläislähde kertoi.

Venäjän hallinto on myöntänyt, että Smolenkov on työskennellyt presidentin hallinnossa, mutta että tämä olisi irtisanottu joko 2016 tai 2017. Hallinnon mukaan Smolenkov ei ollut johtavissa tehtävissä.

Venäjä ilmoitti torstaina, että se on kysynyt Interpolin kautta Yhdysvalloilta, missä Smolenkov tällä hetkellä majailee.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aalto-yliopisto tekee selvityksen muotilinjan simputus- ja suosimisväitteistä

    2. 2

      Parisuhteet ovat muutoksessa, ja yhdessä asiassa astumme sata vuotta ajassa taakse­päin, sanovat asian­tuntijat – Näistä merkeistä tunnistat ”työ­pari­suhteen”

      Tilaajille
    3. 3

      Puunpolton terveyshaittoihin kuolee jopa 200 ihmistä vuosittain, ja nyt haittoja aiotaan vähentää – Näin pientaloasukas voi vaikuttaa päästöihin

    4. 4

      Presidentti Macron: Ranska suhtautunut liian löysästi siirtolaispolitiikkaan

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Long Play: Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa toistuvaa suosimista, eristämistä ja simputusta

    7. 7

      Ravintola Baarikärpänen kieltää sisään­pääsyn romani­hameessa, omistaja selittää virallista linjaa korvaus­vaatimuksilla

    8. 8

      Voiko Pasilan Triplan reikäinen julkisivu käynnistää trypofobia­reaktion? Arkkitehti: ”Kaikennäköisiä asioita selvitimme, mutta tätä emme”

    9. 9

      Kommentti: Boris Johnsonia ”nöyryyttänyt” tiedotustilaisuus osoitti turhautumisen kasvavan

    10. 10

      Poliisi otti useita kiinni näyttävässä kotietsinnässä Siilinjärvellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    2. 2

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Parisuhteet ovat muutoksessa, ja yhdessä asiassa astumme sata vuotta ajassa taakse­päin, sanovat asian­tuntijat – Näistä merkeistä tunnistat ”työ­pari­suhteen”

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    6. 6

      Ravintola Baarikärpänen kieltää sisään­pääsyn romani­hameessa, omistaja selittää virallista linjaa korvaus­vaatimuksilla

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    8. 8

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    9. 9

      ”Kammottava nais­bändi” – Teini­tyttöjen rock­bändi tyrmistytti 1980-luvun lopulla miehiä soitto­taidoillaan

      Tilaajille
    10. 10

      Voiko Pasilan Triplan reikäinen julkisivu käynnistää trypofobia­reaktion? Arkkitehti: ”Kaikennäköisiä asioita selvitimme, mutta tätä emme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    7. 7

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää