Ulkomaat

Venezuelan presidentti komensi 150 000 sotilasta Kolumbian rajalle, ja jotkut povaavat jopa sotaa – maan armeija on toiminta­kyvytön, sanoo suomalais­asiantuntija

Hetki sitten Venezuelan presidentti esitteli itsensä boheemiksi hipiksi, nyt hän komensi 150 000 sotilasta Kolumbian rajalle. Voiman­näyttö voi jäädä Maduron viimeiseksi, arvioi suomalaisasiantuntija.

Joskus käy niin, että kun hirmuhallitsija avaa suunsa, niin sieltä tulee outoja juttuja. Kuten huhtikuussa 2014, kun Venezuelan presidentti Nicolás Maduro antoi haastattelun brittilehti The Guardianille.

Maduro oli haastatteluhetkellä 52-vuotias. Hän oli ollut Venezuelan presidentti vuoden, edeltäjänsä Hugo Chávezin kuoleman jälkeen. Venezuela oli mellakoiden kourissa, sillä uusi presidentti esikuntineen oli osoittautunut vielä valtaan rakastunutta edeltäjäänsäkin kurjemmaksi.

”Me ollaan kaikki vähän hippejä, vähän boheemeita”, Maduro kertoi. ”Me kuunneltiin Robert Plantia, Led Zeppeliniä, elettiin John Lennonin mukana. Hän oli loistava esikuva, ja on yhä.”

Paljastui, että presidentti pitää salsasta ja intialaisesta filosofiasta, soittaa kitaraa ja meditoi joka päivä.

Runsaat viisi vuotta myöhemmin Maduro, 56, on yhä isäntä Caracasin presidentinpalatsissa, Mirafloresissa. Ei niin, etteikö häntä olisi yritetty ajaa sieltä ulos.

Tammikuussa oppositiojohtaja ja parlamentin puhemies Juan Guaidó julistautui Venezuelan presidentiksi, ja viisikymmentä maata Suomi mukaan lukien tunnusti hänet Venezuelan väliaikaiseksi johtajaksi. Tämän jälkeen Maduroa vastaan on tehty ainakin kaksi vallankaappausyritystä.

Aiempia kaappausyrityksiä on kertynyt ainakin viisi. Suurinta huomiota sai lennokki-isku viime vuoden elokuussa, kun Maduro oli ottamassa vastaan paraatia kansalliskaartin vuosipäivänä. Lennokkien räjähteet laukesivat etäällä presidentistä, väitetysti onnistuneen radiohäirinnän vuoksi.

Maduro syyttää kaappausyrityksistä yleensä Kolumbiaa tai Yhdysvaltoja, oppositio taas pitää niitä Maduron itsensä järjestämänä teatterina. Poikkeus oli viime vapunaaton kaappausyritys, joka kuivui kasaan. Guaidó kertoi Washington Postille heti kaappausyrityksen jälkeen, että yritys oli aito mutta hän ”yliarvioi armeijan tuen” oppositiolle.

 

”Nähdäkseni asevoimat haluavat Maduron lähtevän.”

Istuuko Maduro palatsissaan maailman tappiin? Ratkaisun avaimet ovat asevoimilla, jotka pitävät Venezuelassa todellista valtaa.

”Nähdäkseni asevoimat haluavat Maduron lähtevän”, sanoo suurlähettiläs emeritus Mikko Pyhälä. ”Hän pysyy vallassa ehkä viikkoja, ehkä kuukausia muttei vuosia.”


Pyhälä, 74, toimi Suomen Venezuelan suurlähettiläänä 2006–2011 ja vielä sen jälkeen kaksi vuotta kiertävänä suurlähettiläänä Karibialla ja Venezuelassa. Hänen tuore kirjansa Kun yö saapuu Venezuelaan antaa maan menosta raadollisen kuvan.

”Venezuelan armeijassa on kuusi tai seitsemän erilaista ryhmää, joilla on täysin erilaiset intressit”, Pyhälä sanoo.

Armeijan intressiryhmiin kuuluvat Pyhälän luettelon mukaan ainakin byrokraatit, valtionyhtiöiden johdossa olevat sotilaat, huumemafia, kullan ja bensiinin salakuljettajat ja kaivostoimintaa pyörittävät sotilaat.

”Sitten on pieniä, institutionaalisia ryhmiä, joiden mielestä sosialismin nimeen vannominen tai korruptiotalous eivät ole pitkällä tähtäimellä Venezuelan asevoimien intressien mukaisia.”

”Ja vielä ideologinen porras tukenaan Kuuban, Kiinan, Venäjän ja Iranin sotilasneuvonantajat. Tämä ryhmä käyttää äärimmäistä väkivaltaa, kidutusta ja murhia. He tappavat vuosittain tuhansia ihmisiä, lähinnä lähiöiden nuoria miehiä. Sellaisia, jotka voisivat osallistua tai ovat osallistuneet mielenosoituksiin.”

”Toisia pelotellaan, toisia raivataan pois tieltä. Siis sellaisia, jotka ovat sotkeutuneet huumekauppaan. Kun he ovat pois tieltä, hallituksen tukemat väkivaltaryhmät voivat ottaa paikalliset markkinat haltuunsa. Murhapartioissa on mukana myös vankeja, jotka voivat saada keikasta kahden viikon loman ja paremmat vankilaolot.”

Asevoimien yhtenäisyyden puute on siis syy, miksi Maduro on yhä vallassa. Pyhälän arvion mukaan talouden kurjistuminen johtaa kuitenkin väistämättä siihen, että nykyolojen jatkuminen on yhä useammalle haitta.

Toinen syy Maduron vallassa pysymiseen on hyvin konkreettinen: Kuuba. Hugo Chávez ja Kuuban johtaja Fidel Castro sopivat jo 2008 sotilaiden kouluttamisesta, kertoo uutistoimisto Reutersin tuore selvitys. Maduron turvakaartissa kuubalaiset pitävät jöötä.

Kuubalaiset salakuuntelevat upseereita ja pienikin epäilys johtaa pidätykseen. Venezuelan vankiloissa on tällä hetkellä arviolta 200–300 sotilasta, ja ilmeisesti kaikkia kidutetaan.

 

Venezuela on hyperinflaation kynsissä.

Mutta jää säröilee jo jalkojen alla. Vapun vallankaappausyrityksen jälkeen pelätyn sotilastiedustelun päällikkö Manuel Figuera pakeni Yhdysvaltoihin ja on aukaissut sanaisen arkkunsa. Tiedustelupalvelu Sebinin ex-päällikkö Hugo Carvajal taas pidätettiin Madridissa huhtikuussa.

Carvajal oli alun perin espanjalaisten mukaan halukas Venezuelan salaisuuksien paljastamiseen, mutta äskettäin on tullut mutkia matkaan. Yhdysvallat on nimittäin vaatinut tiedustelupäällikön luovuttamista, koska häntä epäillään laajasta kokaiinikaupasta. Carvajal ilmoitti torstaina vastustavansa luovutusta, joka merkitsisi, että espanjalaiset ovat pettäneet hänet.

Venezuela on hyperinflaation kynsissä, elintarvikkeet ja juomavesi ovat vähissä, sähkökatkokset piinaavat kaupunkeja eikä öljyvaltiossa ole enää riittävästi polttoainetta autoihin eikä traktoreihin.

Neljä miljoonaa ihmistä eli yli 12 prosenttia väestöstä on lähtenyt YK:n mukaan pakosalle. Vanhat kaverit kuten Venäjä alkavat olla kylmäkiskoisia, koska velat ovat maksamatta.

Ei näytä Maduroa hidastavan. Presidentti ilmoitti viime viikolla järjestävänsä 150 000 sotilaan harjoitukset Kolumbian-vastaisella rajalla, koska länsinaapuri on Yhdysvaltain kätyri ja uhkaa Venezuelan turvallisuutta.

Merkittävä ilmoitus, sillä kerrottu sotilaiden määrä on suurin piirtein Venezuelan asevoimien koko vahvuus.


Jotkut kommentoijat ovat jo epäilleet, että Maduro valmistautuu sotaan ja käyttää Kolumbian rajaseudun pieniä sissiliikkeitä hyväkseen. Amerikan valtioiden järjestö OAS äänesti keskiviikkona Yhdysvaltain aloitteesta päätöslauselmasta, jossa Venezuelan hyökkäys katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia järjestön jäsenmaita vastaan. Kymmenen jäsenmaata äänesti puolesta, kuusi jätti äänestämättä.

Pyhälän mukaan sotaa on tällä hetkellä turha pelätä.

”Venezuelan armeija on niin huonossa kunnossa, ettei se pysty sotimaan. Ei ole kommunikaatiovälineitä, komentoketjut eivät toimi, kalusto on rappiolla. Sen takiahan siellä on venäläisiä sotilaita, usein Venezuelan univormussa. Kunnostamassa ilmavoimien kalustoa ja huoltamassa keskipitkän matkan ohjuksia.”

Oppositiojohtaja Guaidó on edelleen vapaalla jalalla, ainakin osittain siksi, että hänen pidättämisestään olisi Madurolle enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja Guaido näyttää tulleen samaan tulokseen kuin moni muukin: turha metelöidä, aika on hänen puolellaan.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Jehovan todistajien vapautus armeijasta kumottiin, nyt enemmistö heistä näyttää hakeutuvan siviili­palvelukseen

    3. 3

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    4. 4

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    5. 5

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    6. 6

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      Ulosteiden keskellä kiipeilyyn turhautunut ”Valkoinen prikaati” alkoi syynätä Mont Blancille pyrkiviä ja käännytti pikku­pojan kanssa vuorelle kipuavan miehen

    9. 9

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    2. 2

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    5. 5

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    6. 6

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    7. 7

      Venäläiskylään lentää koko ajan kärpäsiä tuntemattomasta syystä, epä­toivoiset asukkaat tekivät raadoista ”apua” -kyltin

    8. 8

      Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

    9. 9

      Metsässä sammaloituvien betoni­rakennelmien mysteeri ratkesi Vantaalla HS:n lukijoiden avulla

    10. 10

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    2. 2

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Postin toimitusjohtajan ökypalkkaan löytyy selitys pienestä tuppukylästä, jossa kaikki lapset ovat keskimääräistä lahjakkaampia

    11. Näytä lisää