Ulkomaat

Kongressin vastustus ei auttanut: Trumpin hallinto on avaamassa Alaskan herkät rannikkoalueet öljynporaukselle

Demokraatit yrittävät pysäyttää Trumpin energiapolitiikkaa lainsäädännöllä, mutta senaatin republikaanien odotetaan jyräävän yritykset. Trumpin tavoitteena on lähes kaikkien rannikkoalueiden valjastaminen öljyn ja kaasun tuotannolle.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on ottanut ratkaisevan askeleen, jolla avataan rannikolla sijaitseva Alaskan luonnonsuojelualue öljyn ja kaasun tuotannolle, amerikkalaismediat ja kansalaisjärjestöt kertovat.

Maanhallinnosta vastaava virasto Bureau of Land Management jätti torstaina viimeisen arvionsa hankkeiden ympäristövaikutuksista ja suositteli noin 6 500 neliökilometrin herkäksi luonnehdittua aluetta avattavaksi öljyn ja kaasun etsinnälle sekä porauksille. The Hill -lehden mukaan ensimmäisiä lupia saatetaan myydä jo tämän vuoden lopulla.

Sisäministeri David Bernhardtin mukaan päätös vastaa alaskalaisten 40 vuoden ajan esittämiin toiveisiin hyödyntää alueen luonnonvaroja.


”Edullinen energia ja hyväpalkkaiset energia-alan työpaikat antavat voimaa maamme taloudelle, joka selkeästi kukoistaa presidentti Trumpin toimien ansiosta”, Bernhardt totesi lausunnossaan.

Ympäristöjärjestöjen mukaan päätös vaarantaa alkuperäiskansojen sekä monien eläinlajien, kuten jääkarhujen, karibujen ja lintujen, elinolot.

Uudet käänteet sattuivat samalle viikolle, kun kongressin demokraattienemmistöisessä edustajainhuoneessa hyväksyttiin useita eri lakiesityksiä, joilla pyritään estämään poraukset kaikilla Yhdysvaltain rannikkoalueilla: Atlantilla, Tyynellämerellä ja Meksikonlahdella sekä Alaskan luonnonsuojelualueella.

Senaatissa Trumpin puolueella republikaaneilla on enemmistö, joten lakihankkeiden ei odoteta etenevän. Uutistoimisto Bloombergin mukaan demokraattien tavoitteena on saada lakialoitteillaan yhä ympäristö- ja ilmastotietoisemmat amerikkalaiset äänestämään heidän puoluettaan ensi vuonna pidettävissä presidentin- ja kongressinvaaleissa.

Äänestyksissä ei kuitenkaan noudateta täysin puoluerajoja. Esimerkiksi Alaskan suojeluun pyrkivän lain puolesta äänesti neljä republikaania, mutta sitä vastaan äänesti viisi demokraattia.

”Trumpin hallinto on nyt ryntäämässä edesvastuuttomalla tavalla pilaamaan arktisen luonnonsuojelualueen öljynporauksellaan. Musertava enemmistö amerikkalaisista ei halua tämän tapahtuvan”, totesi lakihanketta edistänyt demokraattiedustaja Jared Huffman.

Trumpin hallinto esitteli vuoden 2018 alussa suunnitelman, joka sallisi poraukset noin 90 prosentilla Yhdysvaltain rannikkoalueista. Suunnitelma kohtasi heti rajua vastustusta.

Trump ilmoitti pian presidentiksi päästyään, että Yhdysvallat irtisanoutuu Pariisin ilmastosopimuksesta. Brittilehti The Guardian kertoo, että maanhallintoviraston torstaisen ympäristöselvityksen sanamuodot kielivät, että virastossa haastetaan virallinen tiede ilmastonmuutoksesta.

”Viime vuosikymmeninä on kiinnitetty paljon huomiota kasvihuonekaasujen ja erityisesti hiilidioksidin vaikutuksiin ilmastonmuutoksessa. Hiilidioksidin pitoisuus maapallon ilmakehässä on kasvanut viime jääkaudesta lähtien”, selvityksessä todetaan.

Tämä kohta selvityksessä osoittaa lehden mielestä, että virasto pyrkii selittämään ilmastonmuutoksen sykliseksi ilmiöksi ja vähättelemään ihmisten toimien osuutta ilmiöön.

Mielipidekyselyissä amerikkalaisten enemmistö on vastustanut öljynporausten laajentamista Alaskan rannikkoalueilla. Runsaan 700 000 asukkaan Alaskassa enemmistö on tukenut uusia öljy- ja kaasuetsintöjä.

Energiateollisuus muodostaa keskeisen osan Alaskan taloudesta. Noin 85 prosenttia osavaltion budjetista tulee öljytuloista.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    2. 2

      HS löysi historiallisen kuvan 15-vuotiaasta Teemu Pukista – Super­tähden ensimmäisessä ottelussa kuuluttaja kaljoitteli ja järjestystä yritti valvoa tuleva ministeri

      Tilaajille
    3. 3

      Näitkö jo nämä? Seitsemän kaikkien aikojen elokuvaa legendaarisen elokuvatoimittaja Helena Yläsen (1943-2018) suosittelemina

    4. 4

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Kapitalismille vaativat nyt suunnan­muutosta niin suur­yritykset kuin arvovaltainen talous­lehtikin – Miten tässä näin kävi?

    6. 6

      Patrik Laine pyysi anteeksi kommenttejaan

    7. 7

      Saaren uumenista nousee herkkä aarre, joka ei ole nähnyt päivänvaloa vuosiin – Nyt se on uhattuna, ja samalla koko Langeoogin tulevaisuus

      Tilaajille
    8. 8

      Espoo ajautui yli kolmenkymmenen miljoonan euron oikeus­riitaan sairaalan rakennus­kustannuksista

    9. 9

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    10. 10

      Käskeekö Koraani todella lyömään naista? Joidenkin mielestä Koraanissa sanotaan niin, mutta tutkija Mulki Al-Sharmani tuntee myös toisenlaisen tulkinnan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    2. 2

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    3. 3

      Päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen amerikkalaisen Daytonin pormestari rukoili pelastusta kaupungilleen – Vastaus tuli Suomesta

      Tilaajille
    4. 4

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    5. 5

      Pakarat ja vinot vatsalihakset ovat usein coren heikko lenkki – Viisi helppoa liikettä, jotka treenaavat keskivartaloa

      Tilaajille
    6. 6

      Nuori kirurgi poisti vuonna 1995 esimiehensä käskystä elimiä elävältä mieheltä, nyt Enver Tohti kiertää maailmalla kertomassa Kiinan elin­ryöstöistä

    7. 7

      Yksittäinen suku voi hallita arvoalueella sijaitsevaa Helsingin vuokra-asuntoa vaikka ikuisesti – Näin järjestelmän sisällä on mahdollista kikkailla

    8. 8

      Poliisi julkaisi kuvan Milliklubin ovella tapahtuneesta välikohtauksesta: Kamerassa näkyy mies, joka löi ja potkaisi jonossa

    9. 9

      Asukas siirsi kaupungin asunnon vuokra­oikeuden omalle vanhemmalleen ja takasi tälle leppoisan elämän

    10. 10

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää