Ulkomaat

Arabikevään kehto Tunisia voi saada islamisti­presidentin, koska maallinen rintama on sikin sokin ja suosittu media­moguli vankilassa

Moni ehdokas kannattaa presidentin vallan laajentamista, vaikka kansa juuri kaatoi diktaattorin.

Kärkiehdokkaan vangitseminen herättää huolta vaalien reiluudesta Tunisiassa, jonka nuorta demokratiaa koettelee tuplavaalisyksy. Presidentinvaalit ovat tänään sunnuntaina, parlamenttivaalit tasan kolme viikkoa myöhemmin.

Tunisia on ainoa maa, jonka voi katsoa kehittyneen demokratiaksi niin sanotun arabikevään eli vuonna 2011 levinneiden Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kansannousujen myötä.

Itsevaltainen presidentti Zine Abidine Ben Ali pakeni maasta, ja kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan Tunisia on sittemmin onnistunut järjestämään aidosti vapaita vaaleja. Rauhanomaista demokratiakehitystä ajanut tunisialaisten kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä sai Nobelin rauhanpalkinnon.

Tunisian menestys pistää silmään, koska Syyria ja Jemen käyvät yhä sisällissotaa arabikevään seurauksena ja Egyptin nykyinen johto on ajanut kansalaisyhteiskunnan entistä ahtaammalle.



Ilmassa on kuitenkin uutta epävarmuutta.

Presidentiksi pyrkivä mediamoguli Nabil Karoui vangittiin rahanpesusyytteiden nojalla elokuussa. Hänet tunnetaan hyväntekeväisyysjärjestöstään, joka keskittyy ennen kaikkea köyhäinapuun.


Aiemmin kesällä Karoui johti useimpia mielipidetutkimuksia. Vaalien alla kyselytulosten julkaiseminen on ollut kiellettyä.

Karoui ei päässyt osallistumaan Tunisian historian ensimmäisiin presidentinvaaliväittelyihin, jotka esitettiin suorana televisiossa. Vaalitarkkailijat valittivat Reutersin mukaan, että tämä rikkoi Karouin oikeutta esiintyä tasaveroisena ehdokkaana muiden rinnalla.


Karoui on yhä ehdolla, ja Reutersin mukaan hänen uutiskanavansa näyttää katsojille, kuinka hän on jakanut ruokaa ja täkkejä syrjäseutujen köyhille. Vastustajat pitävät häntä populistina, joka on häikäilemättä valjastanut mediansa politiikan välineeksi.

Vaalit mittaavat Tunisian demokratian kestävyyden, koska ne voivat vaatia hyväksymään Karouin kaltaisen voittajan, joka jakaa kansaa vahvasti, arvioi tutkija Isabelle Werenfels saksalaisesta Stiftung Wissenschaft und Politik -säätiöstä uutistoimisto AFP:lle.

Levottomuuksia voisi herättää erityisesti, jos Karoui voittaisi vaalit mutta saisi rikostuomion, joka estäisi viranhoidon.

Karouin kannattajat uskovat vangitsemista pääministeri Youssef Chahedin junailemaksi, koska tämäkin on ehdolla presidentiksi.


Oli totuus mikä tahansa, asetelmaan tiivistyy paljon Tunisian valtapelistä, jossa kortit on jaettu uudelleen sitten demokratian alkutaipaleen.

Sekä Karouin että Chahedin poliittiset juuret ovat maallisessa Nidaa Tounes -puolueessa, joka oli pitkään suurin vastavoima maltilliselle islamistipuolueelle Ennahdalle. Viime vuosina Nidaa Tounesin rivit ovat rakoilleet, ja sen entiset edustajat ovat perustaneet uusia puolueita.

Nidaa Tounesin perustaja Beji Caid Essebsi kuoli istuvana presidenttinä heinäkuussa, 92-vuotiaana, ja siksi presidentinvaaleja aikaistettiin.

Ehdokkaita on 26. Mediapomo Karouin ja pääministeri Chahedin ohella merkittäviä ovat puolustusministeri Abd El Karim Zbidi ja entinen presidentti Moncef Marzouki.

He kaikki edustavat maallista politiikkaa, mutta äänten jakautuminen sillä laidalla voi avata tien jopa voittoon asti islamistien ehdokkaalle Abdel Fattah Mouroulle.

Lakimies Mourou edustaa Ennahdan maltillista laitaa. Hän on tehnyt pesäeroa muiden maiden islamisteihin kuten Egyptin Muslimiveljeskuntaan.

Reutersin mukaan Mourou tunnetaan hyvistä suhteistaan yli politiikan jakolinjojen sekä välittömästä, kujeilevasta olemuksestaan. Hän on muun muassa laulanut Beethovenin Oodi ilolle -sinfoniaa saksaksi televisiossa.



”Mourou on varmasti helpoimmin nieltävä ehdokas, jonka Ennahda voi tarjota maallisille”, asiantuntija Sharan Grewal Brookings Institution -tutkimuslaitoksesta arvioi Reutersille.

Kukaan tuskin saa sunnuntaina yli puolia äänistä. Alustava tulos on odotettavissa maanantaiksi tai tiistaiksi. Ratkaisevan toisen kierroksen äänestyspäivää ei ole vielä päätetty.

Yksi selittäjä Tunisian demokratian menestykselle on ollut juuri islamistipuolue Ennahdan maltillisuus ja valmius yhteistyöhön maallisten puolueiden kanssa.

Ennahda on istunut koalitiohallituksissa maallisten puolueiden ja virkamiesministerien kanssa eikä edes asettanut omaa ehdokastaan viime presidentinvaaleihin vuonna 2014, vaikka se oli voittanut ensimmäiset vapaat parlamenttivaalit vuonna 2011.

Tunisia ei ole yhtä vanhoillinen yhteiskunta kuin moni muu Pohjois-Afrikan maa, mutta sekään ei ole säästynyt jihadistien terrori-iskuilta, mikä on rasittanut maalle tärkeää turismia. Vuonna 2015 asemiehet tappoivat 22 ihmistä kansallismuseossa Tunisissa ja 38 ihmistä rantalomakeskuksessa Soussessa.

Päällimmäisenä useimpien äänestäjien mielessä lienee surkea taloustilanne, joka on pantu osin puolueiden kompromissialttiuden syyksi. Hallitukset eivät ole saaneet aikaan tarvittavia talousuudistuksia. Perushyödykkeiden hinnat ovat moninkertaistuneet, ja työttömyysaste on noin 15 prosenttia, syrjäseuduilla paikoin jopa 30 prosenttia, kertoo AFP.

Taloudellisesti Tunisialla menee monella tapaa huonommin kuin ennen arabikevättä.

Presidentin vastuulle kuuluu pääasiassa puolustus- ja ulkopolitiikka. Suuri osa presidenttiehdokkaista kannattaa AFP:n mukaan valtaoikeuksien laajentamista, vaikka tunisialaisilla on tuoreessa muistissa kovaotteisen Ben Alin 23-vuotinen valtakausi.

Olennaista on, että Tunisian poliittinen suunta ratkeaa presidentin- ja parlamenttivaalien yhdistelmällä. Uuden parlamentin voimasuhteet eivät välttämättä edusta samaa linjaa kuin uusi presidentti.

Onkin mahdotonta, että Tunisia luisuisi jälleen yhden johtajan tai yhden puolueen malliin, arvioi kokenut tunisialainen politiikantoimittaja Ziyed Krichen AFP:lle.

”Ei ole paluuta. – – Yksikään diktaattori ei voi ottaa maata haltuunsa.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    3. 3

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    4. 4

      Maailman muoviroskasta suuri osa on peräisin vain muutaman suuryhtiön tuotteista – ykkösenä Coca-Cola

    5. 5

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    6. 6

      Mitä Putinin ja Erdoğanin Syyria-sopimus oikeasti tarkoittaa? Asiantuntija vastaa

    7. 7

      Poliisi: Kauniaisissa liikkuu häiriköivä nuorisojoukko – ”Erittäin vakavasti otettava asia”

    8. 8

      Helsingin valtuusto haluaa lisätietoa pormestarien ilmiriidasta, suora lähetys käynnissä juuri nyt

    9. 9

      Kuohunta Thaimaan hovissa jatkuu: kuningas erotti kuusi jäsentä ”erityisen pahan” käytöksen vuoksi

    10. 10

      Rekan kontista löytyi 39 ruumista Britanniassa, murhatutkinta käynnistetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    3. 3

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    4. 4

      Suuri veronmaksaja Supercell huolestui: Suomi menettämässä miljoonien edestä vero­tuloja, jos verotukseen kaavailtu jätti­uudistus toteutuu

    5. 5

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    6. 6

      Rekan kontista löytyi 39 ruumista Britanniassa, murhatutkinta käynnistetty

    7. 7

      Vakavasti sairaiden nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin, sanoo kaksi kaiken nähnyttä ammattilaista

      Tilaajille
    8. 8

      Paralympiavoittajan elämä päättyi armokuolemaan

    9. 9

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    10. 10

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää