Ulkomaat

Kalifornian tuhoisan vene­palon kuolon­uhreista yksi oli suomalainen – ”Hän oli iloinen, ystävällinen ja seurallinen”, kuvaa entinen työ­kaveri HS:lle

Venepalossa kuoli 34 ihmistä.

Yksi Kalifornian tuhoisan venepalon uhreista oli 50-vuotias, Lapualta kotoisin ollut suomalaismies. Asiasta kertoivat ensin Ilkka ja Pohjalainen.

Suomalaismies oli asunut Yhdysvalloissa ainakin 20 vuotta ja tehnyt pitkän uran Piilaaksossa. Hän oli aiemmin Nokian palveluksessa ja perusti myöhemmin oman tietotekniikka-alan yrityksen.

Uhrin äiti kertoo Ilkalle ja Pohjalaiselle, että Kaliforniassa asunut poika oli lähtenyt kolmipäiväiselle sukellusretkelle Santa Cruzin saaren ympäristöön. Retkikunta oli paluumatkalla, kun aluksella syttyi tulipalo.

Sukeltajia kuljettanut vene syttyi palamaan 2. syyskuuta. Aamuöisessä palossa kuoli 34 ihmistä, 21 naista ja 13 miestä.

Kalifornian venepalossa kuollut suomalaisuhri oli Business Finlandissa työskentelevän neuvonantaja Hartti Suomelan tuttava. He olivat 2000-luvun alussa töissä samassa yrityksessä Nokialla, jolla oli toimipiste Piilaaksossa Kaliforniassa.

”Hän oli iloinen, ystävällinen, seurallinen ja kaikin puolin hieno mies. Tämä on tosi surullinen tapahtuma. Syvä osanottoni perheelle ja lähiomaisille”, Suomela sanoo.

Sukeltajat löysivät viimeisen uhrin tällä viikolla. Palosta pelastui viisi miehistön jäsentä, jotka olivat kannella ja hyppäsivät veteen. Uhrit nukkuivat ilmeisesti alimmalla kannella ja jäivät loukkuun, kun tuli esti pakenemisen portaikon ja pelastautumistien kautta.



Santa Barbaran šeriffi Bill Brown kertoi uutiskanava ABC:n mukaan torstaina tiedotustilaisuudessa, että 33 uhria tunnistettiin dna-testeillä ja yksi sormenjälkien perusteella. Viranomaiset aikovat varmistaa viimeisenkin uhrin henkilöyden hankkimalla dna:ta hänen sukulaisiltaan ulkomailta.

Viranomaiset julkaisivat listan, jossa on uhrien nimet ja iät. Uhrit olivat 16–62-vuotiaita. Kaikkien asuinpaikaksi oli merkitty jokin Yhdysvaltain osavaltio. Listalla on yksi suomalainen nimi.

Ulkoministeriölle ei ollut sunnuntaiaamuun mennessä tullut tietoa uhrin kansalaisuudesta.

Pelastusviranomaiset julkaisivat torstaina alustavan tutkimusraportin, jonka mukaan miehistön jäsenet nukkuivat palon syttyessä, kertoo ABC. Turvallisuussäännösten mukaan veneessä olisi pitänyt olla yövahti.

Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä. Alus upposi noin 18 metrin syvyyteen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi laskuri paljastaa viimein, missä ajassa sähköautosta tulee polttomoottoria halvempi ja ympäristöystävällisempi

    2. 2

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    3. 3

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    4. 4

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    5. 5

      Gabriel-ohjuksen salaisuuden verho raottuu: Merivoimat julkaisi erittäin harvinaisen kuvan

    6. 6

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    7. 7

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    8. 8

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingin poliisi hankkii sähköpyörät jahdatakseen liikenteessä hölmöileviä pyöräilijöitä – eivät ”tunne liikennesääntöjä tai halua noudattaa niitä”

    10. 10

      HS tapasi Isis-taistelijoita vankilassa ja suomalaisen baletin ihme­lapsen Münchenissä – Lue kuusi kiinnostavaa artikkelia kuluneelta viikolta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    3. 3

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    4. 4

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    5. 5

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    6. 6

      Britannian konservatiivipuolueelle selvä vaalivoitto – Boris Johnson voitonpuheessaan: ”Brexit on vastustamaton ja vastaansanomaton”

    7. 7

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    8. 8

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    9. 9

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    10. 10

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    7. 7

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää