Ulkomaat

Trump: Nyt ei ehkä ole oikea aika vierailla Pohjois-Koreassa

Kim Jong-un kutsui Trumpin kylään, kertoo eteläkorealaislehti.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvioi, että nyt ei ehkä ole oikea aika Pohjois-Korean-vierailulle. Trumpin mukaan hän voi tavata Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tulevaisuudessa, mutta tapaamiseen on vielä matkaa.

”Tapaisin hänet jossain vaiheessa, jossain vaiheessa myöhemmin tulevaisuudessa”, Trump sanoi.

Hän kuitenkin kehui jälleen suhdettaan Kimiin.

”Olen varma, että hän [Kim] haluaisi tulla myös Yhdysvaltoihin.”

Eteläkorealainen JoongAng Ilbo -sanomalehti kertoi maanantaina, että Kim oli viime kuussa lähettämässään kirjeessä pyytänyt Trumpia vierailulle.

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean väliset neuvottelut ydinaseriisunnasta ovat olleet jäissä kuukausia. Maat sopivat kesällä aloittavansa neuvottelut uudelleen. Viime viikolla Pohjois-Korea ilmoitti olevansa valmis perusteellisiin keskusteluihin Yhdysvaltain kanssa loppukuusta.

Pohjois-Korea on kuitenkin kesän ja syksyn kuluessa tehnyt useita asekokeita.

Esimerkiksi viime viikon tiistaina Pohjois-Korea laukoi ammuksia merelle pian sen jälkeen, kun se oli ilmoittanut haluavansa jatkaa ydinaseneuvotteluja.

Maanantaina Pohjois-Korea myös vaati Yhdysvalloilta turvatakuita ennen kuin jumiutuneita neuvotteluita ydinaseriisunnasta voitaisiin jatkaa. Yhdysvallat ei ole suhtautunut ehtoihin aiemmin suopeasti.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    2. 2

      HS-analyysi: Erdoğan voitti Trumpin mutta hävisi Putinille, Syyriassa Turkkia odottavat venäläiset joukot

    3. 3

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    4. 4

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    5. 5

      Reuters: Boeingin lentäjät viestittelivät MCAS-järjestelmän ongelmista jo vuonna 2016

    6. 6

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    7. 7

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    8. 8

      Hongkongin jättimielenosoitukset aiheuttanut mies katuu tekojaan

    9. 9

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    10. 10

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    2. 2

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    3. 3

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    4. 4

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    5. 5

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    6. 6

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    7. 7

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    10. 10

      HS-analyysi: Erdoğan voitti Trumpin mutta hävisi Putinille, Syyriassa Turkkia odottavat venäläiset joukot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää