Ulkomaat

Yhdysvallat miettii, miten vastata Saudi-Arabiaan tehtyihin iskuihin – NBC: Yksi vaihtoehto on kyberhyökkäys Iraniin

Ulkoministeri Mike Pompeo matkustaa Saudi-Arabiaan.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo matkustaa Saudi-Arabiaan keskustellakseen siitä, miten Yhdysvallat reagoi Saudi-Arabiaan tehtyihin iskuihin.

Yhdysvaltojen mukaan Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin viikonloppuna tehtyjen iskujen takana oli Iran. Saudi-Arabia odottanee nyt liittolaiseltaan Yhdysvalloilta toimia Iranin suhteen.

Presidentti Donald Trump on viestinyt, että suora konflikti Iranin kanssa ei ole toivottava.

Uutiskanava CNN:n mukaan puolustusviranomaisia on pyydetty pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja sille, miten iskuihin vastataan.

Uutiskanava NBC Newsin mukaan Yhdysvallat on harkinnut esimerkiksi kyberhyökkäystä Irania vastaan. Lisäksi esillä ovat olleet iskut Iranin öljyvarantoihin tai suoraan maan vallankumouskaartia vastaan.

”Kuten presidentti sanoi, emme halua sotaa, mutta Yhdysvallat on valmiina – – olemme valmiita puolustamaan etujamme ja kumppaneitamme alueella”, ulkoministeri Pompeo sanoi ennen matkaansa Saudi-Arabiaan.

Iran on kiistänyt syyllisyytensä ja kieltäytynyt neuvottelemasta Yhdysvaltojen kanssa. Jemenissä toimivat, Iranin huthikapinalliset ovat taas väittäneet olleensa iskujen takana ja uhanneet jatkaa niitä.

Monet asiantuntijat ovat kuitenkin arvioineet, että huthit tuskin pystyisivät yksinään toteuttamaan viikonlopun kaltaista iskua.

Iskut Saudi-Arabian öljytuotantoon nostivat öljyn hintaa korkeammalle, mutta tiistaina pahin piikki oli jo jonkin verran tasaantunut. Saudi-Arabia kertoi, että se saa palautettua öljyntuotantonsa normaalille tasolle syyskuun loppuun mennessä.

Iran ja Saudi-Arabia ovat käyneet jo pitkään valtataistelua Lähi-idässä. Ne ovat tukeneet muun muassa eri osapuolia Jemenin sodassa.

Iranin ja Yhdysvaltojen välit ovat kiristyneet jälleen, kun Yhdysvallat irtaantui maiden välisestä ydinsopimuksesta.

Trumpin mukaan Iran oli sopimuksesta huolimatta yrittänyt rakentaa salaa ydinasetta. Yhdysvaltojen ja Iranin oli määrä tavata YK:n kokouksessa ensi viikolla, mutta nyt molemmat johtajat ovat vetäytyneet tapaamisesta.

Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei kiisti tiistaina neuvottelujen mahdollisuuden USA:n kanssa niin kauan, kun pakotteet Irania vastaan ovat voimassa.

”Iranin äärimmäinen painostaminen on hyödytöntä ja kaikki Iranin islamilaisen tasavallan virkamiehet uskovat, että mitään neuvotteluja ei tule olemaan millään tasolla Yhdysvaltojen kanssa”, Khamenei sanoi televisiolähetyksessä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    2. 2

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    3. 3

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköintimaksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Murmelin kevätpäivä muuttui kauhuksi, HS näyttää 19 maailman parasta luontokuvaa

    6. 6

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    7. 7

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    8. 8

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    9. 9

      Nainen pahoinpiteli pojan, joka oli haukkunut hänen tytärtään Espoossa, oikeudelta tuomio sekä käyttäytymisohjeita aikuisille ja lapsille

    10. 10

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa vinkkinsä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    3. 3

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    4. 4

      Lapsensa onnettomuudessa menettäneet britti­vanhemmat järkyttyivät Valkoisessa talossa: Epäilty yli­ajaja oli Trumpin kutsumana viereisessä huoneessa

    5. 5

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    6. 6

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    7. 7

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa vinkkinsä

      Tilaajille
    8. 8

      Kuusihenkinen perhe odotti vuosia maailmanloppua maatalon kellarissa Hollannissa – Vanhin poika pakeni kylän pubiin ja pyysi apua

    9. 9

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    10. 10

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköintimaksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää