Ulkomaat

Järjestö: Jopa neljä miljoonaa hehtaaria metsää palanut Boliviassa

Ympäristöaktivistit syyttävät maastopaloista presidentti Evo Moralesin hallinnon ajamia lakeja.

Boliviassa maastopalot ovat tuhonneet yli neljä miljoonaa hehtaaria metsää ja ruohotasankoa elokuusta alkaen, varoittaa ympäristöjärjestö Friends of Nature Foundation (FAN).

Järjestö perustaa arvionsa Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasan ja Euroopan avaruusjärjestön satelliittikuviin.

”Paloalue Santa Cruzin alueella on yhteensä kolme miljoonaa hehtaaria”, FAN kuvaili suurinta paloaluetta.

Maan koillisosassa, Benin alueella puolestaan palaa 900 000 hehtaaria maastoa. Beniin on julistettu hätätila.

Bolivian palojen sammuttamiseen osallistuu muun muassa Boeing 747 -kone, helikoptereita ja noin 5 000 palomiestä, sotilasta ja poliisia.

Palot ovat turmelleet Bolivian herkintä luontoa jo viikkojen ajan ja tuhonneet myös Amazonin sademetsää. Palot saivat alkunsa jo toukokuussa mutta ovat pahentuneet loppukesän aikana.

Ympäristöaktivistit syyttävät paloista presidentti Evo Moralesin hallinnon ajamia lakeja. Morales on muun muassa kannustanut maanviljelijöitä metsien polttamiseen.

Hallinto taas syyttää rajuiksi äityneistä paloista kuivaa säätä ja tuulta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    2. 2

      Kehä III:n ramppi oli suljettuna liikenteeltä ulosajon takia Vantaalla, kuljettaja loukkaantui vakavasti osuttuaan kallioon

    3. 3

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    4. 4

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakottaa Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi odottavansa kirjettä, BBC:n mukaan kirje luvattu

    5. 5

      Väkivalta ja turhautuminen kasvavat Barcelonan öisillä kaduilla: ”Mikään tässä ei ole normaalia”

    6. 6

      Rafael Nadal meni naimisiin, ja häiden vieraslista yhtä tähtiloistetta Espanjan entisestä kuninkaasta alkaen

    7. 7

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    8. 8

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    9. 9

      Egyptissä tehtiin suurin muumioiden hauta-arkkulöytö yli sataan vuoteen

    10. 10

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    3. 3

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakottaa Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi odottavansa kirjettä, BBC:n mukaan kirje luvattu

    4. 4

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    5. 5

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Turkki-mielenosoitus kulki Helsingin keskustan läpi, poliisi käytti etälamautinta poliisia vastustaneeseen mielenosoittajaan

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    10. 10

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää