Ulkomaat

Arabikevään aikaa maasta paennut Tunisian entinen presidentti Ben Ali on kuollut

Presidentti joutui vuoden 2011 arabikevään levottomuuksien vuoksi muuttamaan Saudi-Arabiaan.

Tunisian entinen itsevaltainen presidentti Zine el-Abidine Ben Ali on kuollut 83-vuotiaana, kertoo uutistoimisto Reuters.

”Ben Ali on juuri kuollut Saudi-Arabiassa”, presidentin lakimies vahvisti Reutersille torstaina.

Tunisiaa vuodesta 1987 lähtien hallinnut Ben Ali joutui vuoden 2011 arabikevään levottomuuksien vuoksi poistumaan maasta ja myöhemmin luopumaan myös virastaan. Hän oli maan toinen presidentti, jonka aikana hallitus oli käytännössä yhden puolueen hallussa.

Ben Alin lähdön ja arabikevään jälkeen Tunisia on kehittynyt kohti demokratiaa. Ex-hallitsijan kuolema tulee vain muutamaa päivää maan vapaiden presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Maassa järjestettiin muun muassa Tunisian historian ensimmäinen televisiossa suorana lähetetty presidentinvaaliväittely, ja vaalien toiselle kierrokselle eteni kokeneiden poliitikkojen sijaan kansanomaisia uusia kasvoja.

Ben Alia kehuttiin hallintonsa aikana maan vakauden ja taloudellisen menestyksen turvaamisesta mutta arvosteltiin kansalaisten vapauksien rajoittamisesta. Perustuslakia muutettiin kahdesti, jotta Ben Ali saatettiin valita presidentiksi kaikkiaan viisi kertaa.

Ben Ali asui Reutersin mukaan kuolemansa aikaan perheineen Saudi-Arabian Jeddassa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    2. 2

      Hätätila laajenee Chilessä, presidentin mukaan maa on ”sodassa voimakasta vihollista vastaan”

    3. 3

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    4. 4

      Poliisien etujärjestön puheen­johtaja ihmettelee, missä roolissa Ohisalo teki selvitys­pyynnön mielen­osoituksista – myös opposition edustajilta arvostelua

    5. 5

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    6. 6

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    7. 7

      Huijausyritys ravistelee sotilaiden MM-kisoja, kun kaikki kiinalaiset hylättiin suunnistuskilpailussa

    8. 8

      Thaimaan kuningas esitteli jalkavaimoaan kymmenillä valokuvilla: Rakastajatar sai virallisen aseman, kuningatar istui vieressä katsellen

    9. 9

      Ihmisestä näkee, hengittääkö hän oikeilla lihaksilla – Pinnallisesta hengittämisestä voi oppia eroon, ja se voi helpottaa monia vaivoja

      Tilaajille
    10. 10

      Iranilainen musiikkipalvelu poisti naiset kaikkien levyjen kansikuvista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    4. 4

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    5. 5

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    6. 6

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    7. 7

      Poliisien etujärjestön puheen­johtaja ihmettelee, missä roolissa Ohisalo teki selvitys­pyynnön mielen­osoituksista – myös opposition edustajilta arvostelua

    8. 8

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    9. 9

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    10. 10

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää